Talot kertovat: : WSOY:n tarina alkoi pienestä pakarituvasta

Vanhojen seinien sisäpuolelle kätkeytyy lukemattomia tarinoita. Talot kertovat -sarjassa lähdetään aikamatkalle menneisyyteen.

Söderströmin entinen kirjapaino näkyy Natalia Linsénin 1900-luvun alussa ottaman valokuvan vasemmassa reunassa. G.L. Leopold piti muun muassa siirtomaatavaraliikettä vielä sen jälkeen, kun kirjapaino siirtyi suurempiin tiloihin. Porvoon museo

Inka Töyrylä

Mannerheiminkadun ja Piispankadun kulmassa sijaitsevan Hopean talon piharakennus, vanha pakaritupa nököttää paikoillaan varsin vaatimattomana. Rihkamakadun puoleinen ovi on suljettu. Viimeksi tässä on toiminut pieni puoti.

Ohi kulkiessa ei ehkä tule mieleen, että WSOY on saanut alkunsa näiden seinien sisällä.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Tämä kuva on otettu samasta risteyksestä, kun Natalia Linsénin vanha kuva. Pakaritupa on entisellään. Kuva: Outi Paappanen Outi Paappanen

Porvoo on yksi Suomen vanhimmista kirjakauppakaupungeista ja ensimmäisestä kirjanpainajasta on merkintä Porvoon henkikirjojen käsityöläislistalla jo vuodelta 1653.

Parisataa vuotta myöhemmin muuan Gustav Leopold Söderström oli tullut hankkineeksi omistukseensa kirjakaupan. Hän halusi laajentaa toimintaansa ja löysi tarkoitukseen sopivan kiinteistön tästä silloisen Nikolainkadun ja Piispankadun kulmasta.

Venäläinen kauppias A. Sikoff oli rakennuttanut talon ilmeisesti vuoden 1850 tienoilla. Hän myi talossaan monenlaisia herkkuja ja mainosti esimerkiksi tuoretta Caviaaria ja Sonkaa, mikä ilmeisesti tarkoitti vähän hienompaa suolakalaa.

Söderström asettui taloksi vain paria vuotta myöhemmin 1853 ja pisti kulmaan kirjakaupan. Pian hän laajensi toimintaansa ja alkoi myydä talossaan kotimaisia teollisuustuotteita, kuten valmiita vaatteita ja asusteita. Koska monipuolinen mies sattui olemaan myös laivanvarustaja, toi hän maahan maailmalta suolaa, viinejä ja kuivattuja hedelmiä ja pyöritti siirtomaatavarakauppaa.

Takapihan pakaritupa kutkutti Södeströmin mieltä. Porvoossa aikaisemmin toiminut Widerholmin kirjapaino oli muuttanut Helsinkiin ja Söderströmiä harmitti, kun kotikaupungissa ei saanut painettua enää mitään. Hän oli itsekin kustantanut jo joitakin uskonnollisia teoksia vaatimattomassa mittakaavassa, joten paikallinen paino olisi ollut paikallaan.

Söderström ryhtyi siis itse puuhaan. Hän hankki painokoneet – aluksi puiset käsikäyttöiset painoprässit – kirjakkeet ja henkilökunnan. Valmista tuli lokakuun 2. päivänä 1860. Samana päivänä syntyi hänen poikansa Werner.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Tähän pieneen pakaritupaan Leopold Söderström perusti kirjapainon 1860. Kuva: Outi Paappanen Outi Paappanen

Porvoota paljon tarkastellut kirjailija Gunnar Mårtenson kuvasi nyt jo iäkkäässä Vanhaa Porvoota -kirjassaan Söderströmin ensimmäistä painotuotetta. Se oli pieni ilmoituskirje tai kortti, jossa luki: Täten minulla on ilo ilmoittaa, että vaimolleni on onnellisesti syntynyt pieni kirjanpainaja. Porvoo, 1860, 2. p. Lokak. klo puoli 6 e.p.p. G.L. Söderström.

– Harvoinpa lienee käynyt ennustus toteen täydellisemmin, kuin silloin, sillä siitä pikku pojasta, joka sai ristimänimekseen Leopold Werner, sukeutui aikojen vieriessä suuri kirjanpainaja-kustantaja Werner Söderstöm, Mårtenson kirjoitti.

Pikku-Werner opetteli vasta kävelemään, kun isä Leopold ilmoitti julkaisevansa Runebergin kootuista teoksista uuden painoksen, joka "olisi hyvä myös painotuotteena, ei vain sisällöltään".

Uudessa kirjapainossa painettiin Söderströmin perustamaa Borgåbladet -lehteä. Pian Söderström innostui suomenkielisestä kirjallisuudesta ja julkaisi sarjan käännöskaunokirjallisuutta, jolle antoi ytimekkäästi nimeksi Kaunokirjallisuutta. Runebergin ja Topeliuksen teokset muodostivat kirjapainon tuotannosta tärkeän osan.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Kuva: Outi Paappanen Outi Paappanen

Varmaankin pikkuinen Werner pyöri isänsä jaloissa pakarituvan painossa. 18-vuotiaana hän kustansi siellä ensimmäisen oman kirjansa, Pohjanmaan helmen. Kirja ehti isän painosta valmiiksi jouluksi. 1200 kappaleen painoksen viimeiset kirjat lähetettiin kirjakauppoihin 18. joulukuuta 1878. Werner Söderström piti sitä oman kustannustoimintansa perustamispäivänä.

Aikuistuttuaan Werner Söderstöm työskenteli isänsä kirjapainossa ylifaktorina. Porvoon kaupungin historia III:2 kertoo Söderströmin kaksikielisessä kirjapainossa työskennelleen 23 ruotsinkielistä ja 27 suomenkielistä työläistä vuonna 1886.

Samainen kirja kertoo kirjapainon toimineen niin tehokkaasti, että faktorin puhelin soi joka kolmas minuutti.

Leopold Södeström möi kirjapainonsa Wernerille 1888. Kirjakauppansa hän luovutti Erik-pojalleen ja talonsa kolmannelle pojalleen Gustafille. Gustaf asutti taloa vuoteen 1915, kunnes möi sen maanviljelijä Oskari Lampiselle. Tämä puolestaan myi talon vielä samana vuonna kultaseppä Ossian Hopealle.

Tulevina vuosina Söderströmin talosta muotoutuikin Hopean talo, jona se tunnetaan yhä tänäkin päivänä. Se on kuitenkin jo toinen tarina.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Hopean talo voisi yhtä hyvin olla nimeltään Söderströmin talo. Myöhempinä aikoina siinä on toiminut muun muassa kirjakauppa, vaatekauppa ja nyt ravintola. Kuva: Aada Hotti Aada Hotti

Pakaritupa oli jo jäänyt ahtaaksi ja paino siirretty suurempiin tiloihin. Vuonna 1883 kirjapainolle hankittiin oma höyrykone. Samana vuonna otettin käyttöön kymmentuntinen työpäivä.

Kilpailevat porvoolaispainot menestyivät vaihtelevasti, mutta Wernerin putiikki kasvoi ja kukoisti. Yhtiöllä meni jopa niin hyvin, että 1903 kirjapainossa voitiin lyhentää työaikaa. Päivä päätettiin joka toinen lauantai jo kello 13 ja muinakin päivinä tehtiin vain 9,5 tuntia töitä

Pakarituvasta alkanut WSOY ei tahtonut mahtua enää mihinkään. Niinpä Werner Söderström päätyi 1912 rakennuttamaan Suomen suurimman kirjapainon silloisen Nikolainkadun eli nykyisen Mannerheiminkadun ja Kaivokadun kulmaan.

Kaikki Talot kertovat -sarjassa julkaistut artikkelit on sijoitettu alla olevaan karttaan. Klikkaa taloa, niin pääset lukemaan jutun sekä liikkumaan helposti tarinasta toiseen.