Talot kertovat: : Hautausmaan siunauskappeli oli toivottu, kaunis lahja

Vanhojen seinien sisäpuolelle kätkeytyy lukemattomia tarinoita. Talot kertovat -sarjassa lähdetään aikamatkalle menneisyyteen.

Siunauskappeli oli lahja, jota arvostettiin varsinkin kylminä, lumisina talvina. Kuvassa kappeli on vielä alkuperäisessä asussaan. Porvoon museo

Inka Töyrylä

Museovirasto on arvottanut Näsin hautausmaan yhdeksi suomalaisen hautausmaakulttuurin kauneimmista edustajista. Pyhäinpäivänä alue täyttyy tuhansista kynttilöistä. Tunnelma on erityinen.

Hautausmaa-kävelyt ovat olleet jo parin vuosikymmenen ajan yksi Porvoon matkailuoppaiden suosituimmista kierroksista, sillä alue on ehtymätön tarinavarasto merkkihenkilöineen ja naiskohtaloineen. Rakennuksetkaan eivät jää varjoon.

– Vuonna 1789 käyttöön otettu Näsin hautausmaa on Suomen toiseksi vanhin kirkkomaan ulkopuolelle rakennetuista hautausmaista. Vain Oulussa on vanhempi, Näsin hautausmaan historiaan laajasti tutkinut, oppaanakin toimiva Kirsti Sund kertoo.

Aikaisemmin vainajat haudattiin Porvoossakin tuomiokirkon pihalle, yleensä nimettömiin hautoihin sikin sokin aiemmin kuolleiden kanssa. Parempi väki saattoi päästä kirkon lattian alle.

Omat hautapaikat muistomerkkeineen alkoivat yleistyö tavallisen kansan parissa vasta 1800-luvulle tultaessa. Nämä muutamat suvut, joilla oli ollut aikaisemmin omat hautaholvinsa kirkon alla, halusivat jatkossakin kerätä vainajansa yhteen paikkaan.

– Lähellä pääporttia sijaitsevat neljä pulpettikattoista valkoista rakennusta ovat näitä aateliskappeleita. Niistä yksi on siirtynyt seurakunnan haltuun, muita suvut hoitavat yhä. Aika harvoin niissä enää käydään sisällä, hautausmaan työnjohtaja Taina Äikäs kertoo.

Aateliskappeleista ensimmäinen rakennettiin 1793, viimeinen valmistui 1834. Niiden malli haettiin luultavasti Tukholmasta Marian hautausmaalta.

– Haudat ovat lattian alle tehdyssä holvissa, arkut ovat siellä päällekkäin, uurnat hyllyillä, Äikäs kertoo.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Valkoisiin aateliskappeleihin on haudattu porvoolaissukujen jäseniä. Näistä vanhin on rakennettu jo 1793. Kuva: Aada Hotti Aada Hotti

Aateliskappeleista nousi myrsky, kun hautausmaata laajennettiin ensimmäisen kerran 1868. Niitä oli pidetty alusta asti rumina, mutta ne olivat sentään sijainneet pohjoista muuria vasten. Nyt niiden kaltevat katot ja takapihat tulivat näkyviin, eikä näkymää pidetty sopivana esimerkiksi J.L. Runebergin haudalta katsoen.

– Jos nämä kaikkea muuta kuin komeat, jonkinlaisia vartiokojuja muistuttavat kivitalot omistavia aatelissukuja saataisiin suostuteltua poistamaan ne ja niiden sijaan pystyttämään suurempia hautamonumentteja avoimille hautapaikoille, Porvoon hautausmaalle ei löytyisi vertaista siisteydessä ja monumentaalisessa komeudessa, Borgåbladet kirjoitti.

– Olen iloinen, että ne ovat säilyneet. Mielestäni ne kuuluvat tänne, ne ovat kulttuurihistoriallisesti arvokkaita ja kertovat osaltaan tämän hautausmaan historiasta, Äikäs sanoo.

Hieman kauempana on yksi erillinen, muita uudempi hautakappeli. Kaunis Silfverhjelmin kappeli rakennettiin 1903 vain 19-vuotiaana lapsivuoteeseen kuolleelle Ingrid Ekenelundille, Sannäsin kartanon perijättärelle ja vapaaherra ja marsalkka Gustaf Silfverhjelmin nuorikolle.

– Sekin on yhä suvun käytössä ja portaille tuodaan kesäisin kukkia, Äikäs sanoo.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Vain 19-vuotiaana kuolleen Ingrid Ekenelundin isä rakennutti tyttärelleen kappelin. Myöhemmin se nimettiin Silfverhjelmin kappeliksi. Kuva: Aada Hotti Aada Hotti

Alusta pitäen hautausmaalla oli myös jonkinlainen ”materiaalitalo”, varastovajan kaltainen rakennus. Pitäjänkokous alkoi pian puhua uudesta rakennuksesta, joka olisi niin iso, että siellä voisi toimittaa huonolla säällä ruumiinsiunauksia. Tällaista ei kuitenkaan toteutettu.

1800-luvun puolivälissä viranomaiset vaativat seurakuntaa hankkimaan tilat, joissa voisi tehdä ruumiinavauksia. Tätä ajatellen alettiin suunnitella rakennusta, jonka toisessa huoneessa tehtäisiin vaadittuja avauksia, viereisessä saisi haudankaivaja asua.

Tällaisenaan se ei koskaan toteutunut. Vanhan materiaalitalon paikalle tehtiin kyllä hirsinen rakennus, kooltaan neljä kertaa neljä syltä. Haudankaivajan asuntoa tähän ei kuitenkaan mahtunut.

Ruumiinavaustalo valmistui tiettävästi kesällä 1852. Se sai nimekseen Skärhuset eli leikkuutalo.

– Nykyisin kutsumme sitä ”vanhaksi ruumiskellariksi”, Äikäs kertoo.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Vanha ruumiskellari rakennettiin 1852. Se siirrettiin nykyiselle paikalleen, kun siunauskappelia alettiin rakentaa. Kuva: Aada Hotti Aada Hotti

Hautausmaan rakennuksista merkittävin on siunauskappeli. Sellaista toivottiin paikalle 1800-luvun lopulla kiihkeästi, jotta siunaukset voitaisiin suorittaa sään suojassa. Siunaustilaisuudet kestivät kauan ja niihin tultiin usein pitkän matkan takaa reellä tai kärryillä. Moni vilustui hautajaisissa ja yleisesti puhuttiin monien joutuneen siksi ennen aikaiseen hautaan itsekin.

  Hautaustoimitus ulkona kylmässä ja viimassa, jossa seisotaan lumikinoksissa haudan vierellä usein tuntikausia, saattaa terveimmällekin ihmiselle koitua sairauden ja kuoleman syyksi, kirjoitti Borgåbladetkin.

– Seurakunnalla ei yksinkertaisesti ollut rahaa. Lopulta porvoolainen kauppaneuvos Johannes Askolin ja kauppias Oskar Simolin päättivät yhdessä kustantaa siunauskappelin ja lahjoittaa sen seurakunnalle. Kappelin rakensi F.Berglöf, yhä vieläkin toiminnassa olevan Berglöfin kiviveistämön perustaja, Kirsti Sund kertoo.

Kappeli päätettiin rakentaa lahjoittajien ja arkkitehti Gustaf Nyströmin toiveesta ruumiinavaustalon paikalle.

– Ruumistalo siirrettiin vähän etelään päin, hautausmaan silloisten muurien ulkopuolelle. Hautausmaa on laajentunut sen jälkeen niin moneen kertaan, että se on jälleen keskellä aluetta. Se on yhä käytössä, Äikäs kertoo.

– Siellä säilytetään vainajat, jotka siunataan tuomiokirkossa tai Gammelbackassa. Se tarjoaa lisätilaa myös silloin, kun pääasiassa tähän tarkoitukseen käyttämämme siunauskappelin kellarissa on täyttä. Lisäksi ruumiskellari tarjoaa meille varastotilaa.

Siunauskappeli valmistui nopeasti. Se vihittiin käyttöön lokakuussa 1907. Se oli niin toivottu ja odotettu, että paikalle saapui tuhatpäinen väkijoukko sitä ihailemaan, vaikka sisälle mahtui vain 120 ensimmäistä.

Kappelia kehuttiin alusta pitäen hyvin kauniiksi, sen julkisivua pidettiin vakavana ja arvokkaana. Tarpeellisuutensa siunauskappeli osoitti heti ensimmäisenä talvena, joka oli pitkä ja erityisen kylmä.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Tarkkasilmäinen huomaa alttaripäädyn seinässä kapeat korkeat ikkunat. Kuva: Aada Hotti Aada Hotti

Vuonna 1932 siunauskappeli remontoitiin. Siitä kumpusi väittely, jonka sanottiin olevan täysin sopimaton hautausmaan rauhaan. Lopulta remontin suunnittelija uhkasi siirrätyttää koko kappelin pois.

Kappeli koki korjausurakan aikana muutoksia, joista osa kaupunkilaisista oli kauhuissaan. Sisäänkäynnin päädyssä ollut kaunis suippokaari-ikkuna muurattiin umpeen. Sivupäätyjen kolmion muotoiset ikkunat korvattiin ”jonkinlaisen verantatyylin mukaisilla pyörökaari-ikkunoilla”. Närää herätti sekin, että päätyjen puuosat rapattiin. Alttarikulmauksen kaksi pientä ikkunaa muutettiin korkeiksi ja kapeiksi.

– Sanottiin, että nämä korkeat ikkunat oli kuin ampuma-aukot, Sund kertoo.

Tänä päivänä kukaan ei enää muista kritiikkiä.

– Se on valtavan kaunis rakennus. Esimerkiksi sisäänkäynnin päädyssä oleva hieno pyöreä ikkuna on yhä alkuperäinen. Kuorin seinien vaaleansininen väri on muistaakseni taidemaalari Åke Hellmanin valitsema, Sund kertoo.

Siunauskappeli remontoitiin 1932. Silloin esimerkiksi päädyn suuremmat ikkunat muurattiin umpeen, pieni pyöreä ikkuna on yhä jäljellä. Kuva: Aada Hotti Aada Hotti

Kaikki Talot kertovat -sarjassa julkaistut artikkelit on sijoitettu alla olevaan karttaan. Klikkaa taloa, niin pääset lukemaan jutun sekä liikkumaan helposti tarinasta toiseen.