Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Talot kertovat: | Vanha asemarakennus onkin kolmas lajiaan – edellinenkin on vielä jäljellä

Vanhojen seinien sisäpuolelle kätkeytyy lukemattomia tarinoita. Talot kertovat -sarjassa lähdetään aikamatkalle menneisyyteen.

Porvoon vanha rautatieasema muistuttaa ajasta, jolloin pelättiin taloudellisesti menestyneen kauppakaupungin syrjäytyvän ja taantuvan merkityksettömäksi pikkukaupungiksi, ellei junarataa saataisi.

Valtiovalta ei ratahankkeeseen ryhtynyt, joten hanke toteutettiin yksityisin varoin. Tämä oli Suomessa harvinaista. Näistä yksityisistä radoista Porvoon asema on toiseksi vanhin.

Lupaa radan rakentamiseen jouduttiin kuitenkin odottamaan vuosia. Keisari heltyi asialle vasta 1871.

Tarvittiin veturitalli, vesitorni ja muita rakennuksia. Matkustajien kannalta tärkeä asemarakennus oli niin hutiloiden tehty, että se oli jo valmistuessaan vino ja puoliksi mädäntynyt.

Muutakin epäonnea oli, ennen kuin rata saatiin käyttöön. Belgiasta tilatut kiskot osoittautuivat niin huonolaatuisiksi, että Englannista piti hankkia uudet. Rahatkin loppuivat muutamaan kertaan.

Tuore asemarakennus purettiin jo samana vuonna kun se oli valmistunut, ja samoilla tuntemattomaksi jääneen suunnittelijan piirustuksilla rakennettiin uusi samanlainen.

– Harva tietää, että tämä asemarakennus on yhä jäljellä, mutta se ei ole se, joka nykyisin vanhana asematalona tunnetaan, museolehtori Hannele Tenhovuori kertoo.

Lopulta rata saatiin kuin saatiinkin käyttöön syksyllä 1874.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Koska rautatie oli vielä jotain aivan uutta, piti asemarakennuksenkin edustaa uutta rakennustyyppiä. Suomalaisten juna-asemien esikuvat haettiin ulkomailta ja tavoitteena oli luoda matkustajille pittoreski vaikutelma. Räystäät, ikkunan kehykset, katokset ja kaiteet koristeltiin mieluusti puuleikkauksilla.

Porvoon komea, kaksikerroksinen asemarakennus edusti italialaista huvilatyyliä epäsymmetrisine muotoineen ja renesanssityylisine aiheineen. Tiettävästi siinä ei koskaan ollut kellotornia, mutta radan puolella oli odotuskatos.

Tuohon aikaan oli tavallista, että rautateiden rakennuksissa käytettiin vahvikkeina ratakiskoja, sillä niitä oli ratatyömaalla helposti saatavilla. Perustuksiinkin kiinnitettiin junien aiheuttaman tärinän vuoksi suurta huomiota.

Rautatie ei tuottanut toivotulla tavalla ja yhtiö ajautui nopeasti konkurssiin. Rata pystyttiin pitämään liikennöitynä, mutta alueen kehitys pysähtyi.

Rautatie huutokaupattiin 1887. Alkoi uusi aika, ja silloin asemarakennuskin sai väistyä.

– Tämä vanha asematalo siirrettiin joen rantaan ja käännettiin poikittain. Siitä tehtiin asuintalo, joka se on yhä tänä päivänäkin, Tenhovuori kertoo.

Talo siirrettiin vanhan Hämeenlinnantien päälle.

– Samalla alueen läpi kulkevan tien linjaus muutettiin nykyiseksi.

Porvoon kaupunkisuunnitteluosaston 1991 tekemän Asemanseudun inventoinnin mukaan talo säilytti siirrosta ja asuinkasarmiksi muuttamisesta huolimatta alkuperäisen luonteensa. Rakennuksessa on muun muassa paljon kauniita yksityiskohtia, kuten koristeellisia heloja, listoja ja kipsisiä kattoruusukkeita. Huonekorkeus on yli kolme metriä.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Viimeisin – kolmas – asemarakennus valmistui 1897. Inventoinnin mukaan siinä oli kahden odotussalin lisäksi naisille oma odotushuone.

Elettiin hyvin vilkasta aikaa. Joen rantaan rakennettiin vielä toinenkin asuintalo rautatiehenkilökuntaa varten. Lähiseudun kasvava teollisuus kukoisti.

1930-luvulta alkaen suunta alkoi muuttua. Tiet paranivat, yhä useampi halusi kulkea autolla. Kun parhaina vuosina Porvoon rautatieaseman kautta kulki 120 000 – sotavuosina peräti 280 000 – matkustajaa, oli heitä 1960-luvun puolivälissä enää 15 000. Viimeinen kuolinisku oli Porvoon moottoritien valmistuminen.

Henkilöliikenne lopetettiin 1981 ja tavaraliikenne 1990. Kiskot jäivät ruostumaan. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaat talot olivat saaneet ränsistyä kaikessa rauhassa jo hyvän aikaa.

Asuinrakennukseksi muutetun asematalon kohtalo ei ollut niin huono. Kaupunkisuunnitteluosaston inventoinnin tehnyt Merja Häsänen totesi vain tulvavesien vaurioittaneen lattiarakenteita ja lämmöneristyksen vaikuttaneen jääkukkien ja huurteen perusteella heikolta.

Uusin asemarakennus sen sijaan oli päässyt kurjaan kuntoon. Häsäsen päiväkirjamerkinnät aikanaan niin komean asematalon mittauksesta 5.12.1990 kertovat umpeen naulatuista ovista ja kupruilevista seinistä.

– Töhnää roikkui siellä täällä nurkissa ja muualla. Lattia oli vino, päässä huippasi.

Häsänen kuvailee inventointiin liittämässään päiväkirjaotteessaan, kuinka koristeelliset kattolistat näkyvät hämärästi hämärässä hämähäkinseittien seassa. Toisen päädyn lattia roikkui ilmeisesti lattiavasojen ja maton varassa. Asemapäällikön konttorihuone oli "vähän mätä". Lattiasieni puski seinää pitkin ylös.

Häsänen pisti merkille asemakonttorin hämähäkinverkkokuviolla koristellun uuninluukun. Kääntönupissa komeili itse hämähäkki kohokuvana.

– Sinänsä ihan kaunis, mutta ajatuksena kuvottava. Toisin sanoen sopii tähän kummitustaloon, Häsänen kirjoitti.

Itä-Uudenmaan rakennussuojelukeskus Salvus otti unohdetusta asemasta kopin 1996 ja kunnosti sen. Moni muistaa sen muun muassa Wanhasta Rautakaupasta.

Nykyisin molemmat vanhat asematalot palvelevat asuntoina.

Kaikki Talot kertovat -sarjassa julkaistut artikkelit on sijoitettu alla olevaan karttaan. Klikkaa taloa, niin pääset lukemaan jutun sekä liikkumaan helposti tarinasta toiseen.