Talot kertovat: | Kaupungintaloa suunniteltiin 50 vuotta – sitten se vajosi heti vinoon

Porvoon kaupungintalo hohti vielä uutuuttaan, kun ensimmäinen Uusimaa-lehti ilmestyi 125 vuotta sitten. Talo oli valmistunut edellisvuonna, syksyllä 1893.

Uusi talo edusti uutta aikakautta. Se oli monella tavalla moderni ja sen sijainti kertoi kaupungin vahvasta kasvusta.

– Torikauppa oli siirretty vanhasta kaupungista pakkosiirtona nykyiselle kauppatorille jo vuonna 1857. Se oli ratkaiseva päätös. Näin keskusta saatiin rakentumaan nykyiselle paikalleen, kertoo Porvoon museon eläkkeellä oleva johtaja Merja Herranen.

Empirekaupunkia oli rakennettu järjestelmällisesti jo 1830-luvulta asti, mutta kaupunki kasvoi hitaasti.

– Uusi kaupungintalo näytti valmistuessaan aika yksinäiseltä. Louis Sparre kuvailikin kaupungintalon edustaa kuin suureksi manööverikentäksi, Herranen kuvailee.

Komea, uusrenesanssia edustava kaupungintalo todettiin valmistuttuaan arkkitehtonisesti korkeatasoiseksi ja ajanmukaiseksi. Sisätilojen runsas maalauskoristelu herätti ihastusta.

Hulppeaan – tuon ajan mittapuulla myös suureen – rakennukseen oli suunniteltu tilat kaupunginvaltuuston lisäksi useille muille toiminnoille.

Hulppeaan – tuon ajan mittapuulla myös suureen – rakennukseen oli suunniteltu tilat kaupunginvaltuuston lisäksi useille muille toiminnoille.

– Nykyisen infon paikalla oli huutokauppakamari, jossa järjestettiin julkisia huutokauppoja. Piispankadun puolella, länsipäädyssä oli palokunnan tilat. Siellä oli alhaalla suuret huoneet, joissa saattoi kuivata letkujakin, Herranen kertoo.

Lisäksi rakennuksessa toimi raastuvanoikeus ja maistraatti, rahatoimikunta, tullikamari, kaupunginvankila ja poliisikamari.

– Kaupungintalo on kokonaisuutena erittäin hyvä esimerkki oman aikansa kuvastajasta, Herranen sanoo.

Kaupungintalon syntytarina noudatteli samaa kaavaa, kuin useimmat suuret päätökset Porvoossa. Turhaa kiirettä ei siis pidetty.

– Ainakin 50 vuotta siinä meni, Merja Herranen nauraa.

Kaupungintalon virkaa vanhassa kaupungissa toimittanut, vuonna 1764 käyttöön otettu Vanha raatihuone oli rapistunut pahoin.

– Se alkoi käydä vanhanaikaiseksi ja ahtaaksi, Herranen kertoo.

Jo raatihuoneen rakennusvaiheessa tehtyjen virheiden vuoksi korjattavaakin olisi ollut yllin kyllin. Perustukset olivat heikot, seinät eri paksuisia, uunit viallisia ja kattokin vuoti. Kaiken kaikkiaan rakennus oli epämukava. Kunnollisiin korjauksiin ei kaupungilla kuitenkaan ollut varoja.

Perustukset olivat heikot, seinät eri paksuisia, uunit viallisia ja kattokin vuoti.

Raatihuone todettiin korjauskelvottomaksi 1843, jolloin päätettiin ensimmäisen kerran satsata uuteen rakennukseen, josta tulisi lopullinen symboli kaupungin rakentumiselle.

– Eri sijoituspaikkoja pohdittiin kiivaasti. Paikkaa katsottiin nykyisen torin molemmilta puolilta ja milloin mistäkin, Herranen kertoo.

Torin pohjoislaita nykyisen Lundinkadun tietämillä oli vahva vaihtoehto. Erinäisten tapahtumien vuoksi hanke kuitenkin siirtyi siirtymistään.

Vihdoin kaupungin hyvä taloudellinen tilanne mahdollisti uuden raatihuoneen rakentamisen 1890-luvun alussa. Peruskivi muurattiin kesäkuussa 1892 ja harjannnostajaisia vietettiin jo syyskuussa. Uutta raatihuonetta päätettiin ryhtyä nimittämään uudenaikaisesti kaupungintaloksi.

– Samoihin aikoihin tehtiin päätös Vanhan raatihuoneen purkamisesta. Siihen aikaan ei ajateltu, että Suomen vanhin yhä pystyssä oleva raatihuone olisi millään tavalla arvokas rakennus. Sieltä oli jo suurin piirtein huutokaupattu valmiiksi kaikennäköistä tiiltä ja kiveä, mikä pian purettaisiin, Merja Herranen kertoo.

Porvoon museoyhdistys kuitenkin pelasti rakennuksen peruuttamattomalta tuholta.

– Museoyhdistys sai kuin saikin rakennuksen käyttöönsä luvattuaan korjata rakennuksen museoksi, Herranen kertoo.

Uuden kaupungintalon suunnitteli arkkitehti Carl Rupert Rosenberg. Hän ehti kuitenkin kuolla vuosi ennen talon valmistumista. Rosenberg oli suunnitellut taloon paaluperustuksen, mutta toisin tehtiin.

Vanhasta raatihuoneesta tuttu historia alkoi toistaa itseään.

– Kaupungintalo rakennettiin sorapedin päälle, vaikka alla on kymmenen metriä savea ja vanhoja vesisuonia. Aikamoinen rakennustekninen virhe. Talo alkoi painua vinoon melkein heti, Herranen kertoo.

Alkuperäinen ajatus siitä, että kaupungintalo kokoaisi kattonsa alle lukemattomia eri toimintoja, osoittautui jo alkumetreillä suuruudenhulluksi.

Ensimmäisenä talosta muutti pois tullikamari, joka siirtyi vuonna 1906 pakkahuoneeseen Jokikadulle.

1950-luvulle asti sinniteltiin miten kuten. Silloin tehtiin ensimmäiset suunnitelmat poliisin ja palokunnan siirtämiseksi muualle. Palokunta pääsi kuitenkin muuttamaan vasta kymmenen vuotta myöhemmin, 1962 uuteen taloonsa Adlercreutzinkadulle. Kaupungin johto siirtyi myöhemmin Vänrikinkadulle vanhan terveysaseman taakse. Poliisilaitos sai sen sijaan odottaa vuoroaan 90-luvun alkuun asti, jolloin Porvoon uusi, kiistelty virastotalo valmistui.

1965 järjestettiin arkkitehtikilpailu jälleen uudesta kaupungintalosta. Kaupunginvaltuusto päätti purkaa vanhan, sillä se katsottiin – jälleen kerran – ahtaaksi, huonokuntoiseksi ja kalliiksi ylläpitää. Rakennusta ei kuitenkaan ehditty purkaa, kun jo kolme vuotta myöhemmin todettiin, ettei uuteen rakennukseen ollutkaan taloudellisia mahdollisuuksia. Niinpä rakennukseen tehtiin perusteellinen remontti, jossa uusittiin poliisin tilat ja asennettiin keskuslämmitys ja koneellinen ilmanvaihto.

Kaupungin johto palasi rakennukseen kuitenkin vasta seuraavan remontin jälkeen 1996.

Kaupungintalon arvoon alettiin kiinnittää todenteolla huomiota vasta 1990-luvulla. Vakavan rakennusvirheen vuoksi miltei heti valmistumisensa jälkeen vinoon painunut talo oli ehtinyt vajota sadassa vuodessa niin, että lopulta alin nurkka oli jo 80 senttiä muita alempana. Pyörillä varustetut konttorituolit rullailivat itsekseen pitkin käytäviä.

Vuosikymmenten saatossa vanhanaikaiseksi ja toimimattomaksi tuomittu kaupungintalo päätettiin tuoda takaisin nykyaikaan. Laman keskellä kaupunki päätti uhrata peräti puolet kahden vuoden talousinvestoinneista urakkaan.

Lähes 6000 tonnia painava talo oikaistiin vuonna 1995. Hanke oli ainutlaatuinen. Asiantuntijat olivat tyrmänneet sen liki mahdottomaksi. Mitään vastaavaa ei oltu tehty Suomessa koskaan ennen.

Lähes 6000 tonnia painava talo oikaistiin vuonna 1995. Hanke oli ainutlaatuinen.

Perustuksia vahvistettiin puoli vuotta, ennen kuin nostourakka voitiin aloittaa. Rakennuksen alle sijoitettiin viisikymmentä hydraulitunkkia ja satoja ”paalutunkkeja”, joilla estettiin nostamisen aikainen halkeilu.

Aluksi talo nousi vain muutamia millejä, sitten jo senttejä. 16 päivän päästä rakennus oli ensimmäistä kertaa sataan vuoteen jälleen suorassa. Työ maksoi yhteensä 17 miljoonaa markkaa.

Samalla rakennus remontoitiin kauttaaltaan. Savupiiput suoristettiin. Valtuustosaliin asennettiin lattialämmitys. Yläkerran sisäpintojen alta raaputettiin esiin upeita kultauksia ja maalauksia, joiden kuntoa ei osattu ennakkoon edes aavistaa.

Rakennusteknisesti vaativa ja kunnallispoliittisesti rohkea hanke huomioitiin laajasti ja palkittiin useilla kunnianosoituksilla. Kaupungintalon oikaisu valittiin Vuoden rakennusinsinöörityöksi ja myöhemmin se valittiin koko maan kuntatekniikan vuoden saavutukseksi.

Koko remontti valmistui kaupunginvaltuuston 650-vuotisjuhlakokoukseen 1996.

Kaikki Talot kertovat -sarjassa julkaistut artikkelit on sijoitettu alla olevaan karttaan. Klikkaa taloa, niin pääset lukemaan jutun sekä liikkumaan helposti tarinasta toiseen.