Talot kertovat: : Hevosenkenkiä ja Pikku-Jusseja, Länsirannan moderni tehdas oli ajassa kiinni

Vanhojen seinien sisälle kätkeytyy lukuisia tarinoita. Juttusarja vie aikamatkalle menneisyyteen.

Moni olisi halunnut purkaa vanhan tehtaan kokonaan ja asiasta käytiin keskusteluja pitkään. Osa tehtaasta säästettiin. Inka Töyrylä

Inka Töyrylä

Nykyisen Taidetehtaan syntytarina oli 2000-luvun alkuvuosina vielä varsin kuuma peruna. Etenkin uusille kaupunkilaisille rakennus kuitenkin näyttäytynee vain nykyaikaisena kauppakujana ja kulttuurin kehtona, jonka pitkästä historiasta kielii ainoastaan pätkä punaista tiiliseinää.

Nuo vanhat tiiliseinät ovat kuitenkin nähneet monen moista. 1920-luvun alussa valmistuneessa rakennuksessa toimi aluksi Alba Nova Ab:n vaneritehdas – olihan Suomi maailman suurin vanerintuottaja – sekä tunnettu kehyslistatehdas, jonka muisto näkyy yhä Taidetehtaan logossakin. Rakennuksen syntyhistoriaan juontaakin juurensa myös läheinen Kultalistankatu.

Tietyllä tavalla voi siis ajatella, että kehä on sulkeutunut. Pala alkua on pala nykyisyyttä.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Nykyinen Taidetehdas on kokenut olemassaolonsa aikana monta muodonmuutosta. Tältä se näytti 1930-luvun lopulla. Kuva: Porvoon museon kuva-arkisto Porvoon museon kuva-arkisto

Tehtaan taustalla oli kaupungin merkittävimpiin liikemiehiin lukeutuneen August Eklöfin jälkipolvilleen jättämä, hänen nimeään kantanut yhtiö. Eklöfiä pidettiin hyvänä työnantajana ja työntekijöiden hyvinvoinnista pidettiin huolta. Kerrotaan, että työntekijöille järjestettiin muun muassa kuljetus soutuveneillä joen yli, sillä silloinen silta oli kaukana niin tehtaasta kuin muistakin länsirannalla toimineista Eklöfin lukuisista työpaikoista.

– Myöhemmin tehtaalle pääsi myös jonkinlaisella lautalla ja talvella kuljettiin jään yli, museolehtori Hannele Tenhovuori kertoo.

Vaneritehdas tuli tiensä päähän sota-aikana raaka-ainepulan vuoksi. Eklöfillä ei ripustettu hanskoja naulaan, vaan vaneritehtaan tilalle siirrettiin yhtiön omistama, rautatieaseman lähellä jo vuodesta 1896 toiminut Porvoon Hevosenkenkätehdas. Sota-aikana hevosenkenkiä tarvittiin niin armeijan tarpeisiin kuin kotirintamallakin.

Hevosenkenkätehdas ei ollut mikään turha putiikki, vaan se oli jo aiemmin kasvanut nopeasti yhdeksi Suomen suurimmista alallaan. Ensimmäisen maailmansodan aikana Venäjän armeija tilasi Porvoosta valtavia määriä hevosenkenkiä ja länsimarkkinoiden avautuminen 1918 oli suorastaan räjäyttänyt potin.

Porvoolaiset hevosenkengät tunnettiin hyvästä laadustaan. Niitä tuotettiinkin tehtaalla vuosittain yli kolmesataa tonnia.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Porvoolaiset hevosenkengät olivat laadustaan tunnettuja kautta maan. Kuva: Porvoon museon kuva-arkisto Porvoon museon kuva-arkisto

Kenkien kulutus oli kovaa. Suurin osa maataloustöistä tehtiin ihmisten ja hevosten lihasvoimalla. Lehti-ilmoituksessa myytiinkin uutuustuotetta, kesäkenkiä kulutuspinnalla. Vielä vuonna 1950 Suomessa oli yli 400 000 hevosta, mutta pian niiden määrä lähti jyrkkään laskuun maatalouskoneiden yleistyttyä.

Tämä näkyi Porvoon Hevosenkenkätehtaallakin. Vuonna 1952 tehtaalla valmistettiin enää 185 tonnia kenkiä, mutta Eklöfillä oltiin jälleen ajan hermolla. Tehtaan johto oli onnistunut ennakoimaan, että toimintoja on modernisoitava.

Yhtiö osti jatkosodan aikana toisen merkittävän yrityksen, Porvoon Konepajan, ja siirsi sen toiminnan hevosenkenkätehtaansa yhteyteen. Kenkätuotannon hiipuessa Hevosenkenkätehtaassa alettiin valmistaa lisenssillä Åkermanin kaivinkoneita. Näistä Pikku-Jusseista tuli menestystuote, joita toimitettiin kaikkialle Suomeen. Jälleen tehdasta oli tarpeen laajentaa.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Mennyt ja nykyisyys kohtaavat Taidetehtaalla. Inka Töyrylä

– Vielä 1950-luvulla August Eklöf oli kaupungissa merkittävä työnantaja. Voi melkein sanoa, että puolet kaupunkilaisista oli töissä WSOY:llä ja puolet August Eklöfillä. Länsiranta oli kauttaaltaan vilkasta ja merkittävää teollisuusaluetta, Tenhovuori kertoo.

Kaivinkoneita olisi tehty ehkä enemmänkin, mutta vielä 1950-luvulla lainsäädäntö määräsi, kuinka paljon tietöissä sai käyttää konevoimaa. Koneellistamista rajoitettiin lailla, jotta lapiomiehille riitti töitä.

Lopun alku kuitenkin häämötti jo. Uusi tuotantohalli oli juuri valmistunut ja tehtaalla oli noin 250 työntekijää, kun konepaja myytiin 1964 Fiskarsille. Uusi omistaja antoi rakennukselle nimensä vuosikymmeniksi eteenpäin.

Fiskars alkoi valmistaa Porvoossa traktoreita – Taidetehtaan nykyinen Avanti-sali onkin entinen traktorihalli – mutta toiminta lopetettiin jo 1972. Rakennus oli pitkään tyhjillään, kunnes yksi sen nurkista päätyi vielä hetkeksi Partekin käyttöön ennen metallipajaperinteen lopullista päättymistä.

– Tehdas rapistui ja sen seutu koki rajun alennustilan. Ihmiset unohtivat, kuinka merkittävä koko länsirannan alue oli kaupungille aikaisemmin ollut. Monet kutsuivat aluetta Porvoon Gazaksi, Hannele Tenhovuori muistaa.

Kaikki Talot kertovat -sarjassa julkaistut artikkelit on sijoitettu alla olevaan karttaan. Klikkaa taloa, niin pääset lukemaan jutun sekä liikkumaan helposti tarinasta toiseen.