Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Talot kertovat: | Kaupungin ensimmäiset liukuportaat

Vanhojen seinien sisäpuolelle kätkeytyy lukemattomia tarinoita. Talot kertovat -sarjassa lähdetään aikamatkalle menneisyyteen.

Porvoossa on toisinaan haasteellista suunnistaa sovittuun paikkaan, etenkin, jos sattuu olemaan uusi kaupungissa. Porvoolaisille on ollut läpi vuosikymmenten tyypillistä nimetä taloja ja puhua paikoista näillä nimillä, joita ei kartoista löydy.

Elannon talo on yksi tällainen.

Mannerheiminkadun ja Rauhankadun kulmassa sijaitseva Elannon talo todetaan Porvoon empirekeskustan inventoinnissa kaupunkikuvallisesti merkittäväksi. Rauhankadun uusklassistinen osa rakennettiin alun perin tehtaaksi 1917.

– Nykyisen pysäköintialueen paikalla sijaitsi sotien jälkeen myös virvoitusjuomatehdas, Porvoon museon museolehtori Hannele Tenhovuori kertoo.

– Tässä kivitalossa – nuorempi väki tunnistaa Subwayn ikkunat – on ollut aikanaan myös kauppahalli. Kun on puhuttu siitä, että Porvooseen pitäisi saada kauppahalli, pitäisi oikeastaan puhua sen saamisesta takaisin kaupunkiin.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Mannerheiminkadun varren lisärakennus edustaa puolestaan osuuskaupparakentamiselle tyypillistä funktionalismia. Tämän osan rakennusvuodesta ei jutun toimittaja päässyt selvyyteen. Porvoon empirekaupungin inventaariossa rakennusvuodeksi mainitaan 1938–1939, mutta Porvoon museon valokuva kertoo kyseisen kulmassa olleen yksikerroksisen puurakennuksen tuhoutuneen täysin pommituksessa 13. helmikuuta 1940.

Toisaalla kerrotaankin osuusliike Elannon rakentaneen tavarataloksi tarkoitetun talon vuonna 1941.

Niin tai näin, samalla paikalla oli jo kauan ennen sotia puinen myymälärakennus. Rakennustöihin ryhdyttiin välittömästi pommien tuhottua vanhan rakennuksen ja jo seuraavana vuonna valmistui viisikerroksinen kivitalo, joka avautui kahdessa ensimmäisessä kerroksessa Osuusliike Elannon tavaratalona. Ylemmät kerrokset olivat asuinkäytössä.

Elannon talo oli valmistuessaan komea ilmestys. Se oli myös ensimmäisiä porvoolaisrakennuksia, jossa oli hissi. Myöhemmin tavarataloon tuli muitakin hienouksia.

– Muistan Elannon talon lapsuudestani hyvin. Ja etenkin sen tunteen, kun tultiin maalta kaupunkiin. Päälle oli puettu kaupunkitakki – se vähän parempi. Saavuimme Mannerheiminkadun sillan yli kaupunkiin. Ensin näkyi nykyisen Citymarketin paikalla olut Crystalin lasipalatsi. Sitten Elannon talo, Tenhovuori kertoo.

Elannon talossa oli erikoisuus, joka teki etenkin lapsiin suuren vaikutuksen.

– Siellä oli kaupungin ensimmäiset liukuportaat. Tuntui siltä, kuin olisimme vähintään New Yorkissa, kun kaupunkiin tullessa sai kulkea oikein liukuportaissa. Niiden hiukan nykivä liike on jäänyt elävästi mieleen. Niillä pääsi vain ylöspäin, alas tultiin tavallisia portaita, Tenhovuori jatkaa.

Tenhovuori kertoo Elannon talon nousevan yhä vieläkin esiin keskusteluissa etenkin vanhemman väen kanssa.

– Olemme puhuneet paljon kotirintaman tapahtumista ja muistelleet Elannon taloa. Moni muistaa tavaratalosta erityisesti sen tuoksumaailman, sekoituksen Suavea ja tuoretta leipää. Sehän oli kaikenkattava tavaratalo. Kahdessa kerroksessa oli leipätiskiä, lihatiskiä, kangaspakkoja, miesten hattuja, kemikalio-osasto ja kaikkea. Tätä vanhan tavaratalon tuoksumaailmaa on joskus muisteltu ihan hartaudella.

Elannon tavaratalo päätti toimintansa jouluna 1994. Vuonna 1996 alakerta remontoitiin postin käyttöön. Nykyisin entisen tavaratalon tilat palvelevat liike- ja toimistotiloina.

Kaikki Talot kertovat -sarjassa julkaistut artikkelit on sijoitettu alla olevaan karttaan. Klikkaa taloa, niin pääset lukemaan jutun sekä liikkumaan helposti tarinasta toiseen.