Havaijilaiset maut sopivat suomalaiseen hellekesään – herkuttele hunajalla tuunatulla lohella ja inkiväärirelissillä

Hunajalohta ja inkiväärirelissiä Kari Martiala

toimitus

Hunajalohta ja inkiväärirelissiä

1. Sekoita keskenään sinappi, inkivääriraaste, hunaja sekä mustapippurirouhe.

2. Voitele lohipalat sinappi-inkivääri-hunajaseoksella ja paista niitä kuumalla paistinpannulla pari minuuttia.

3. Käännä palat uunivuokaan ja laita uuniin 180 asteeseen noin 6 minuutiksi. Mausta sormisuolalla.

Tarjoa lohi inkiväärirelissin ja tuoreen salaatin kanssa.

Inkiväärirelissi

1. Kuori mango, ananas ja salottisipuli ja leikkaa pieniksi kuutioiksi (2mmx2mm).

2. Halkaise kurkku ja kaavi lusikalla siemenet pois.

3. Leikkaa kurkku ja paprika pieniksi kuutioiksi, hienonna persilja.

4. Laita kaikki ainekset kulhoon ja valmista kastike.

5. Kuori ja raasta inkivääri, lisää valkoviinietikka, sitruunamehu, hunaja, oliiviöljy ja suola inkivääriraasteeseen. Sekoita hyvin.

6. Kaada kastike kasvisten päälle ja laita jääkaappiin maustumaan.

Tarjoa liharuokien kanssa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Koronattomien päivien putki meni poikki Porvoossa – taas joukko uusia tartuntoja
  2. Odotettu Itärataselvitys: Porvoo–Kouvola perii voiton Porvoo–Kotkasta
  3. Kansanedustaja Heikki Vestman (kok), kolumni: Sähkön siirtohinnat kuriin – verkkoyhtiöiden tuotosta voidaan säästää jopa 400 miljoonaa euroa vuosittain sähkönkäyttäjien eli sinun rahojasi.
  4. Millariikka Rytkönen, kolumni: Uraputkeni on kulkenut vahvan laskusuuntaisesti – nyt ay-pomona olen arvoasteikossa aivan pohjalla
  5. Porvoossa ei ilmennyt uusia koronatartuntoja – myös naapurikunnissa rauhallista
  6. Tulipalo: Kaksi ulkorakennusta roihusivat Käärmeniementiellä - katso video sammutustöistä
  7. Varovaisuus ei auttanut, koronavirus iski kauppareissulla: "Pesin käsiä, käytin hanskoja, desinfioin koko ajan. Mutta se ei riittänyt"
  8. Asiakkaan kokemus uudesta Kamppulan Salesta: ”Siisti ja tilavat käytävät”
  9. Antti Tuisku tekee paluun lavalle tänä kesänä koronasta huolimatta – Valittu kansa kuullaan ensimmäistä kertaa livenä nettikeikalla
  10. Ruokavirasto pyytää keskeyttämään suosittujen Dipper-makeispatukoiden myynnin oireilmoitusten jälkeen
  11. Rautiainen muistelee hyvällä Askolan-vuosiaan – 60-vuotias ex-kunnanjohtaja pärjää Cooperin testissä
  12. Maastopalo Nesteellä Härskesundetissa, toinen käynnissä Sikilässä Venjärventiellä
  13. Järvenpäässä kadonneen miehen epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi – 25-vuotias nainen ja 36-vuotias mies vangittu epäiltynä taposta
  14. Bistro Sinnelle Joutsenmerkki – katolle suunnitteilla aurinkovoimala ja puutarha
  15. Poliisi epäilee pojan surmanneen isänsä Jyväskylässä – uhri oli keski-ikäinen mies

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.