PORVOO | Saikkua kiitos esityksen jatko-osa Lisää Saikkua Kiitos nähtiin Taidetehtaalla torstaina.
Esitys piti tiukasti otteessaan. Katsojat kiittelivät, että nauraa sai yhtä paljon kuin ykkösosassakin. Lääkäreiden arvovaltaa irvailtiin ja rapautettiin huumorin voimin, mutta potilaista sitä vasta komiikkaa löytyikin.
Esityksen aikana lähes kaikki mahdollinen sairauksiin liittyvä käytiin läpi, usein hyvinkin yllättävällä tavalla, ja Duo Disperin lauloi muun muassa sairaanhoitajien ylityslaulun.
Soteakaan ei luonnollisesti unohdettu.
– Meillä on aika naseva kulma siihen, näyttelijä, tuottaja ja käsikirjoitustiimin jäsen Kalle Pylvänäinen kertoo.
Soten vaihtoehtoisuus oli erityisesti mieleen käsikirjoittajille.
– Vielä on paljon kerrottavaa suomalaisesta terveydenhuollosta, lääkäreistä, hoitajista, potilaista, sairauksista ja ennakkoluuloista. Ja mitähän hauskaa sote-uudistus tuo tullessaan, kun jo pelkkä valmistelu on ollut silkkaa farssia! he toteavat.
Saikkua kiitos on vuosien myötä saavuttanut suurta suosiota.
– Se on ollut niin suosittu, että siitä tuli meille ihan päätyö. Ykkösosaa on tähän mennessä esitetty 350 kertaa ja sen on nähnyt yli 100 000 katsojaa. Tätä kakkososaa on esitetty reilusti yli 100 kertaa, syyskuusta 2017 lähtien, kertoo Pylvänäinen.
– Edelleen myös sitä ykkösosaa esitetään. Sen menestys on ollut huikeaa. Aihe on niin tunnettu, jokaisellahan on kokemusta saikusta.
Ihmiset ovat menneet vähän ymmälleen nimestä, joten tällä kertaa ei Porvoossa salia saatu ihan loppuunmyytyä.
– Olemme joutuneet alleviivaamaan, että tämä on osa 2. Samat näyttelijät, mutta sisältö on täysin uutta. Samaa aihepiiriä, samantyyppisiä kohtauksia.
Odotukset ovat olleet kovia tälle esitykselle.
– Tämä on vähintäänkin yhtä hyvä, tai joku on jopa sanonut, että parempi, Pylvänäinen kertoo.
– Meidän ryhmä on tosi hyvä. Konseptimme on sellainen, että koko ajan tehdään tuotekehittelyä.