Romaani, jonka syntymä kesti 11 vuotta –  Heikki Kännön Sömnö vie ja villitsee

Runeberg-kirjallisuuspalkinnon saajaksi on ehdolla Heikki Kännön romaani Sömnö, joka vie ja villitsee.

Sömnön oli alunperin tarkoitus tapahtua Turun ulkosaaristossa, jolloin suvun alkuvaiheet ja Werner H. Bergerin oopperaesitys olisivat sijoittuneet Neuvostoliittoon ja Venäjälle. Heikki Kännö, 50, kertoo maailman avartuneen joka suuntaan tarinan siirtyessä Ruotsiin, ja myyttiseksi mantereeksi valikoitui Afrikka. Riina Paasonen

Tanja Kuisma

TURKU | Turkulainen Heikki Kännö matkusti perheensä kanssa Utöhön ajatuksenaan imeä itseensä vaikutteita ulkosaaristosta ja kirjallisuudesta. Mielessä siinsi ensin novelli, sitten pienoisromaani.

Yksitoista vuotta myöhemmin hän piti käsissään Sammakon kustantamaa painotuoretta teosta Sömnö Se tempaa lukijansa 550-sivun mittaiselle vuoristoradalle, mielikuvamatkalle tukholmalaisen kuvataiteilija Werner H. Bergerin elämään.

– Minun oli kirjoitettava useampia romaanikäsikirjoituksia, ennen kuin pääsin tasolle, etten tuhlaisi hyvää tarinaa. Se rönsyili aina vain. Vasta esikoisteokseni Mehiläistien jälkeen kahdeksan vuotta myöhemmin tiesin olevani valmis kirjoittamaan myös Sömnön.

Juuri Utön rantakallioilla kirjailija keksi nimet Sömnön päähenkilöille ja kehitteli romaanin pääjuonen. Silloin hän ei aavistanut, kuinka työläs matka oli vielä edessä.

Sömnön huikea tarina nojaa Heikki Kännön uupumattomaan taustatyöhön ja pitkään kehittelyyn. Hän luottaa intuitioonsa ja laittaa itsensä peliin hahmoja kasvattaessaan. Taidepohdinnat perustuvat Kännön kuvataiteilijan koulutukseen ja muutamaan vuoteen kuvataiteilijan ammatissa ennen kirjailijan uraa.

Muistissani on eräänlainen kammottava sumu.

Aloittaessaan lopullisen tekstin muokkaamisen vuoden 2017 marraskuussa, Kännöllä oli koneellaan yli sata tiedostoa erilaisia välivaiheita ja versioita. Hän hylkäsi yhden pääjuonista, korvasi sen toisella, ja kirjoitti käytännössä lähes kaiken uudestaan.

– Ajanjaksosta on muistissani eräänlainen kammottava sumu, jossa olen istunut vuorokaudesta toiseen noin kahden kuukauden ajan.

Heikki Kännö oli päättänyt ottaa teokseen mukaan Richard Wagnerin, jonka tuntemuksen puute olikin vuosia yksi merkittävimmistä esteistä Sömnön kirjoittamiselle.

– Aluksi Wagner symboloi minulle taiteeseen ujuttautunutta pahuutta, koska tiesin hänen musiikkinsa yhteyden natseihin, en muuta. Pariin kertaan hautasin koko projektin sen takia. Sitten ystäväni pyysi minut Suomen Wagner-seuran mukaan Riikaan. Näimme viikon aikana koko Ring-syklin teatterissa, jossa Wagner oli ollut kapellimestarina.

Ensimmäisen oopperakokemuksensa avulla Kännö pystyi paneutumaan Wagner-elämäkertoihin, musiikkiin ja tutkimuksiin. Perustietojen hankinta kesti noin kahdeksan vuotta. Nurinkurista onkin, että valmiista romaanista hän hylkäsi lähes kaiken Wagnerista kirjoittamansa.

Wagner jäi kirjaan taiteellisen narsismin symbolina.

Lopulta Wagner jäi kirjaan enemmänkin taiteellisen narsismin kuin pahuuden symbolina. Hän on kirjan päähenkilön tärkein taiteellinen esikuva, ja heidän itsekeskeinen halunsa käyttää läheisiään hyväkseen on identtinen.

Kertoja Isak Severin toimii romaanissa vastapainona Werner H. Bergerin mystiikkaan kohdistuvalle sekoilulle. Severin säilyttää skeptisen ja pedanttisen tutkijan asenteensa, ja antaa tyylillisen äänen tarinalle. Hänen hahmoaan kirjailija ei kuitenkaan keksinyt yksitoista vuotta sitten, vaan paljon myöhemmin.

Kännö hyödynsi Sömnössä kokemuksiaan omilta ulkomaanmatkoiltaan, mutta Afrikassa hän ei ole koskaan käynyt.

– Sömnön Afrikka on peräisin kirjallisuudesta ja mielikuvituksesta, ja kokemuksistani Etelä-Amerikan viidakoista. En pyri autenttisuuteen vaan voimakkaaseen tunnelmaan ja hyviin lauseisiin, jotka kiinnostavat minua enemmän kuin totuus.

Kongoon sijoittuvat tapahtumat tuovat mieleen E. R. BurroughsinTarzanin tarinat, jotka Kännö sanoo lukeneensa lapsuudessaan. Sömnölle oli tärkempi merkitys kuitenkin faktoihin perustuvalla tietokirjalla kuin mielikuvitukseen nojaavilla Tarzaneilla.

– Seisoskelin Aurajoen rannassa keksiessäni Wernerin oopperan näyttämöksi Kongon. Se on vaikutukseltaan Riian oopperamatkan veroinen oivallus. Kävelin saman tien kaupunginkirjastoon ja lainasin David Van Reybrouckin Kongon historian, jonka pohjalta kehittyi pitkälti myös Samuel Bergerin hahmo.

Ajatus Kongosta välähti Aurajoen rannassa kävellessä.

Musiikilla on romaanissa suuri rooli, mutta Kännö ei silti siedä mitään taustamusiikkia. Toisinaan, kun taiteelliselle innovoinnille ei ole kovaa kysyntää, hän saattaa viihdyttää itseään musiikilla. Esimerkiksi Wagner toimii hyvin.

– Valmistaudun juuri yhteen graafiseen työhön, jota varten olen varannut Bayreuthissa nauhoitetun Nibelungin sormuksen. Se tosin sattuu myös olemaan yksi neljännen kirjani aiheista, ja tarvitsen pienen kertauksen.

Kirjoittaessaan Heikki Kännöllä on vieressään metrinen pino kirjallisuutta. Koska mistään ei ole muistiinpanoja, kirjailija joutuu jonkun tiedon tarvitessaan selaamaan pinon läpi. Työmenetelmä on aikaa vievä ja turhauttavakin, mutta siten kirjailija löytää myös uusia asioita – mistä seurauksena on yleensä tarinan paisuminen.

– Googletan lähes kaiken kirjoittamani, jolloin monesti syntyy odottamattomia polkuja myös kokonaan uusiin asioihin. En silti tiedä, mitä tekisin ilman Turun kaupunginkirjaston läheisyyttä.

Tarinan vaatiessa Kännö ei piittaa totuudesta vaan muuntelee sitä juonen mukaan.

– Jos tarina on lukijan mielestä uskottava, ei ole väliä, onko jokin asia totta vaiko ei.

Hän luonnehtii itseään kurinalaiseksi kirjoittajaksi, mistä kiitos kuuluu työuralle. Kahdeksan tunnin työpäivä päättyy siihen, että mies valmistaa päivällisen itselleen ja töistä kotiutuvalle vaimolleen.

– Vihaan pitkiä kirjoitustaukoja, koska niiden jälkeen on opeteltava kirjoittamaan uudestaan.

Työn alla on nyt kaksi käsikirjoitusta. Ensi syksynä julkaistava uusi romaani tapahtuu osittain Paraguayssa. Kännö kävi joulukuussa Argentiinassa, joka näyttäytyi kirjailijalle kiinnostavana maana, vaikkakin tieto matkailijan suomalaisuudesta nostatti kulmakarvoja.

– Paperitehtaamme ja eukalyptusviljelmämme saastuttavat heidän ympäristöään.

– Kadunvarsien lehtikioskit möivät vanhojen filosofien teoksia ja maailmankirjallisuuden klassikoita. Kun matkustimme yöbusseilla yli tuhannen kilometrin välimatkoja, ihmiset lukivat kirjoja eivätkä vain selanneet kännyköitä.

Neljäs käsikirjoitus skandinaavisesta jumaltarustosta.

Kännön kolmas kirja on eräänlainen Mehiläistien johdanto-osa, joka käynnistyy 1800-luvun loppupuolelta. Tämä Faust-tarina on viimeisteltävänä.

– Kirjoitan sen rinnalla neljättä käsikirjoitustani, joka käsittelee skandinaavista jumaltarustoa ja Wagnerin Nibelungin sormusta. Kirja perustuu Sömnön taustatyöhön.

Kännö on monen muun kirjailijan lailla huolissaan siitä, etteivät ihmiset nykyään lue kirjallisuutta, eikä älylliselle ponnistelulle lasketa arvoa.

– Sivistymättömyys ja tietämättömyys tuntuvat olevan joillekin jopa hyve. Epäilemättä keskittymiskyvyttömyyttä ja oman äänen erehtymättömyyttä ruokkiva some on osaltaan vastuussa tästä. Luulisin kuitenkin, että ne, jotka tarttuvat Sömnöhön ja lukevat sen osaavat ajatella luovasti.