Sähkölasku maksetaan nyt Ropo Capitalille – Porvoon Energia ulkoisti laskutuksen ja perinnän

Ropo Capitalissa Kuninkaanportissa vastataan jatkossa myös Porvoon Energian laskutuksesta ja perinnästä neuvontoineen. Kuvassa toimitusjohtaja Artti Aurasmaa. Arkisto/Juha Perämäki

toimitus

PORVOO | Porvoon Energia on ulkoistanut sähkölaskujen välityksen, maksuneuvonnan, myyntireskontran ja perinnän kotimaiselle Ropo Capital Oy:lle 1.6. alkaen.

– Erityisesti perinteisen paperilaskun tiedoilla maksavien sekä yritysten, joilla on käytössä verkkolasku, on hyvä huomioida, että laskun ulkonäön lisäksi myös maksamiseen liittyvät tiedot muuttuvat, Porvoon Energian laskutuspäällikkö Alexander Lökfors toteaa.

Jatkossa Ropo Capital vastaa sähkölaskujen maksamiseen liittyvästä asiakaspalvelusta. Laskun sisältöön liittyvissä asioissa ja kaikkiin sopimusasioihin vastaa Porvoon Energian asiakaspalvelu kuten ennenkin.

Kaukolämpöreskontra ja laskutus toimivat entiseen tapaan Porvoosta käsin.

Keskittymällä ydinliiketoimintaan Porvoon Energia vahvistaa asemaansa yhtenä markkinoiden ympäristötietoisimpana energiayhtiönä. Talousjohtaja Merja Wilkmanin mukaan keskittyminen edellyttää toimintamallien jatkuvaa analysointia ja kehittämistä.

– Yhteistyö Ropo Capitalin kanssa on meille iso positiivinen muutos, jonka tavoitteena on vapauttaa resursseja ja panostaa muun muassa myynnilliseen asiakaspalveluun.

Ropo Capital työllistää nyt yli 140 työntekijää, joista noin 50 työskentelee Porvoossa (UM 31.1.). Yhtiö haluaa kasvattaa Porvoon contact centeristä yli 70 osaajan osaamiskeskus, jonka vahvuuksia ovat toimitusjohtaja Artti Aurasmaan mukaan muun muassa kaksikielisyys ja energiasektorin tietotaito.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. ”Lähijunaliikenne Helsingistä Porvooseen pitää toteuttaa nopeasti” – Kansanedustaja ei jäisi odottelemaan itäisiä oikoratoja
  2. Yksi uusi koronatartunta Porvoossa perjantaina
  3. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  4. Valtion tuella nollatulokseen – Porvoon arvioidaan saavan lisäbudjetista 14–16 miljoonaa
  5. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  6. Kymmenen upseeriylennystä Itä-Uudellemaalle
  7. Porvoon Näsin lähiliikuntapaikalle ja kuntoportaille valtionavustusta – kuntoportaita rakennetaan jo ja lähiliikuntapaikan rakentaminen alkaa nyt kesäkuussa
  8. Tanska ja Wiksten kuntavaaliehdokkaiksi – kokoomuksella nyt kymmenen koossa
  9. Ilkivaltaa leikkipuistossa Ylä-Haikkoossa – puisto suljettu korjausten ajaksi
  10. Paluu lähiopetukseen ei kasvattanut koronatartuntojen määrää Porvoossa – torstai oli 5. päivä ilman uusia tartuntoja
  11. Tupakannatsan maahan nakkaavia ollaan valmiita sakottamaan – "Tumpista leviää ympäristöön vaarallisia kemikaaleja"
  12. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  13. Tapaamistuvat saapuivat palvelutaloihin – läheistään voi nyt tavata turvallisesti ilman kasvomaskia ja turvavälejä
  14. "Kuin olisi kotiin tullut!" – Terassien aukeamista odotettu koko koronakevät
  15. Tieliikennelaki muuttuu kesän kynnyksellä, mikä muuttuu nopeusrajoituksissa? – Liikenneopettaja vastaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.