Askolan postinumeroita ei sittenkään uusita, ainakaan vielä – Aaltonen esitti asian uudelleen selvittämistä

Kuvituskuva. Arkisto/Tanja Kuisma

Tanja Kuisma

ASKOLA | Kunnanhallitus päätti keskiviikkona Tero Aaltosen (vas) esityksestä ja Anna-Mari Elorannan (sd) kannattamana päivittää Askolan kylien postinumerouudistusta koskevan päätöksen vuodelta 2009.

Käytännössä selvitetään, onko päätöksen toimeenpanolle monen vuoden kuluttua enää tarvetta.

Onkimaan kyläyhdistyksen aikanaan tekemän aloitteen toimeenpano viivästyi, koska kunnasta ei toimitettu tarvittavaa liitettä Postille. Aloitteessa haluttiin yhtenäistää postinumeroalueiden 07230 Monninkylä, 07510 Vakkola, 07530 Onkimaa, 07580 Tiilää, 07590 Huuvari ja 07680 Juornaankylä nimiosat Askolaksi, että postit tulisivat paremmin perille.

Facebookin Askola foorumilla on yhdeksän vuotta viivästyneelle uudistukselle irvailtu, mutta sen toteutumista ei myöskään kaikki kannata juuri kylien identitetin säilymisen nimissä.

Aaltosen esityksestä äänestettiin ja sitä kannattivat Aaltonen, Eloranta, Seija Öhman (kesk) ja Hanna Simola (sd). Vanhan päätöksen toimeenpanon kannalla olivat Jari Vettenranta (kok) ja Tero Suominen (kok). Onkimaan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Juho-Matti Nirvi (kesk) jääväsi itsensä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.