Eriksnäsiin suunnitellaan uutta venesatamaa

Toteuttajana olisi yksityinen yrittäjä, Sipoon kunta auttaa neuvotteluissa.

Sipoon kunnalla ei ole omistuksessaan maata meren rannalla, joten mahdollinen uusi satama on rakennettava yksityiseltä vuokrattavalle alueelle. Kuva Kaunissaaren satamasta. Arkistokuva/ Riitta Ketola

Riitta Ketola

SIPOO | Sipooseen suunnitellaan uutta venesatamaa Sipoonlahden rannalle Eriksnäsiin.

Elinkeinojaosto käsitteli asiaa tällä viikolla. Juha Suuronen (kok.) ja 20 muuta valtuutettua olivat tehneet asiasta aloitteen pari vuotta sitten. Aloitteessa ehdotettiin, että kunta selvittää mahdollisuuksia lisätä venepaikkojen tarjontaa Sipoossa.

Aloitteessa toivotaan kunnan selvittävän yrittäjyyttä ja kilpailua lisääviä ratkaisuja. Lisäksi todetaan, että kunta voi tuottaa palvelut itsekin, jos se on perusteltua.

Elinkeinojaostossa todettiin, että Sipoon kunta neuvottelee paraikaa yrittäjän kanssa uuden venesataman synnyttämiseksi Sipoonlahteen.

Sipoon kunnalla ei ole maaomistusta ranta-alueilla, joten yrittäjä neuvottelee yksityisen maanomistajan kanssa alueen mahdollisesta vuokrauksesta.

Kunta on mukana neuvottelussa pyrkien myötävaikuttamaan venesataman syntyyn.

Venesatamatoiminta voi laajentua myös Kalkkirannassa.

Kalkkirannan alueen kaavoitus on meneillään ja tavoitteena on saada valmistuneen kaavan jälkeen alueelle venesatama, jonka vetäjäksi suunnitellaan yksityistä yritystä.

Kaavan on tarkoitus tulla hyväksytyksi vuoden 2018 aikana.

Tämän lisäksi myös Gumbostrandin alueen kaavoituksen yhteydessä selvitetään mahdollisuuksia satamien kehittämiseksi.

Elinkeinojaosto päättää lähettää vastauksensa aloitteeseen kunnanhallitukselle ja valtuustolle käsiteltäväksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.