Tämä koirarotu on sitkeästi Suomen suosituin – muista sijoista käydään kovaa taistoa

Tullikoira Dan edustaa uljaasti Suomen suosituinta koirarotua eli labradorinnoutajaa. Heli Kurimo / arkisto

Jari Pietiläinen

Suomen Kennelliitto rekisteröi viime vuonna 46 546 pentua, joka on 300 pentua enemmän kuin edellisvuonna. Labradorinnoutaja kasvatti edelleen suosiotaan. Se on ollut suosituin rotu jo kahdeksan vuotta. Toiseksi suosituimmaksi roduksi ylsi jämtlanninpystykorva ja kolmospaikan vei suomenajokoira.

Labradorinnoutaja uusi vuonna 1991 tehdyn rekisteröintiennätyksensä 2 125 pennulla. Suurin putoaja kymmenen kärjessä on harmaa norjanhirvikoira, jonka suosio laski kolme pykälää sijalle 10. Muuten kymmenen kärjessä nähtiin vain yhden pykälän muutoksia, eikä ainuttakaan yllätysnimeä.

Seura- ja kääpiökoiraryhmän rotujen suosio on laskussa. Vielä kymmenen vuotta sitten esimerkiksi cavalier kingcharlesinspanieli oli kymmenen suosituimman rodun joukossa. Rekisteröintimäärät laskivat myös terrierien, vahtien ja ajokoirien osalta.

Tilastoista selviää myös, että suosiotaan ovat kasvattaneet esimerkiksi monet vinttikoirat kuten whippet, saksanseisojat ja vesikoiraryhmän lagotto romagnolo.

Suomenajokoira säilytti paikkansa kolmen rekisteröidyimmän rodun joukossa, vaikka pentuja rekisteröitiin noin 200 vähemmän kuin edellisvuonna. Suomenlapinkoirien ja karjalankarhukoirien rekisteröinnit laskivat noin sadalla yksilöllä. Myös suomenpystykorvia rekisteröitiin vähemmän.

– Vaikka kotimaisten rotujen rekisteröintimäärät Suomen itsenäisyyden juhlavuonna ovatkin harmillisen matalat, on kuitenkin hienoa, että lapinporokoira ylsi omaan ennätykseensä 341 pennulla, toteaa Koiramme-lehden päätoimittaja Tapio Eerola

Suomen itsenäisyyden juhlavuonna kotimaiset rodut olivat paljon esillä mediassa, rotujen kasvattajille järjestettiin tilaisuuksia ja roduista jaettiin tietoa tapahtumissa eri puolella Suomea.

– Juhlavuoden vaikutukset näkyvät toivottavasti rotujen suosiossa tulevina vuosina. Kennelliitto jatkaa edelleen aktiivista työtä kotimaisten rotujen eteen, kertoo Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen

– Olemme esimerkiksi mukana Luonnonvarakeskuksen koordinoimassa hankkeessa muodostamassa geenipankkia suomalaisten koirarotujen osalta. Huomionarvoista on se, että suomenpystykorvaan liittyvä eräperinne halutaan mukaan Unescon kansainväliseen aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Tirmo Blues tulee sittenkin – Kasmir, Pete Parkkonen,... Katso koko esiintyjäkattaus ja fiilistele menneitä vuosia
  2. Borealikselta 93 miljoonan euron osinko Itävaltaan – yhtiö pitää lomautuksia mahdollisina koronapandemian vuoksi
  3. Juhlavuoden hanke käynnissä – Brunberg Oy:n uudesta tehtaanmyymälästä tulee suklaanvärinen
  4. ”Abstrakti, mutta esittävä”– tältä näyttää yleisövessan seinämaalaus
  5. Itä-Uusimaa sai lähes 3 miljoonaa valtionavustusta kahteen alueelliseen sote-hankkeeseen – "Monenlaista hyötyä riippumatta siitä, toteutuuko sote-uudistus"
  6. Porvoon poliisiampuminen siirtymässä syyteharkintaan – Konkreettisessa vaarassa oli kahdeksan poliisia – tutkinnanjohtaja: "Toivottavasti tämä ei ole uusi normaali"
  7. Porvoon antamat sote-rukkaset eivät tulleet Askolalle yllätyksenä – lähipalvelujen menetys kaihersi päättäjiä
  8. Leikkipuisto purettiin – uudet suunnitelmat eivät ole lähiasukkaiden mieleen
  9. Kolumni, Tuuli Hirvilammi: Pyörä, kesän paras menopeli
  10. Läpimurto liigassa tiesi pitkää sopimusta Lahteen – raamikas pakki Alex Lindroos nauttii kovasta kesäisestä harjoittelusta
  11. Minä ja Suomenlahti: Tallenna ikimuistoinen hetki Suomenlahdelta – lähetä kuva toimitukseen ja osallistu kilpailuun
  12. Pelastusrengas kolmelle rannalle lahjoituksena – Muista hätätapauksessa HRAP-sääntö
  13. Rankkasade valutti vettä Porvooseen koko kuukauden edestä yhdessä päivässä
  14. HS: Pienpanimoiden etämyynti koronatukitoimena on hylätty
  15. Kaupungit yrittävät neuvotella lentoreittien palauttamisesta – "keskustelut Finnairin kanssa eivät ole olleet vakavia"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.