Oppikirja kulkee käsi kädessä digin kanssa

Opetuksen monimuotoisuus kasvaa entisestään. Digi nousee, mutta kirja ei katoa.

Kouluissa käytetään yhä enemmän ja enemmän paperisten kirjojen ohella myös muissa muodoissa olevia oppimateriaaleja. Juha Perämäki

Inka Töyrylä

PORVOO|–Oppimateriaalien tuottamisessa muuttuu enimmäkseen kaikki, tiivistää Otava Oppimisen palveluiden kustannuspäällikkö Teuvo Sankila.

Muutos alkoi rytinällä 2016, jolloin uusi opetussuunnitelma tuli voimaan.

–Silloin tehtiin kaikki opetusmateriaali uusiksi. Se oli alkusoittoa. Sitä ennen ei ollut sellaista tilannetta, että digitaalinen ja paperinen sisältö olisi oltava saatavilla rinnakkain, Sankila kertoo.

Otava tuottaa suuren osan kouluissa käytettävistä sähköisistä oppimateriaaleista.

–Lukiossa tarve on suurin. Siellä oppimateriaaleista noin kymmenen prosenttia on tällä hetkellä sähköisiä. Ylioppilastutkinnon sähköistyminen on määräävin tekijä. Se siirtyy kokonaisuudessaan sähköiseksi 2019. Voi olla, että silloin jo puolet materiaalista halutaan sähköisenä.

Otava on tuottanut digitaalista materiaalia kouluille ja oppilaitoksille jo vuosia.

–Sisältöjen näkökulmasta tekeminen ei muutu, mutta ajattelu muuttuu. Kirja myydään kappaletavarana, ostaja omistaa sen, eikä sisältö sen tekemisen jälkeen muutu. Sähköinen materiaali myydään palveluna. Ostaja saa käyttöoikeuden palveluun, jota ylläpidämme. Palvelun on toimittava ympäri vuorokauden ja pysyttävä ajan tasalla, Sankila sanoo.

–Myös se on muuttunut, että ennen oli tärkeää tehdä paras kirja. Nyt on tärkeää tehdä materiaalia, jolla saadaan aikaan paras oppimistulos.

Sankila uskoo myös kirjojen säilyvän.

–Kun teknologiahypetys ja laitteiden ympärillä käytävä keskustelu hälvenee, palataan perusasioiden äärelle. Monimuotoisuus kasvaa. Joidenkin oppiaineiden kohdalla paperin merkitys ehkä korostuu, toisaalta opitaan katsomaan digitaalisuuden tuomia hyötyjä entistä laajemmin, Sankila arvioi.

#Porvoo2030

Uusimaan ja Porvoon kaupungin yhdessä järjestämä, kaikille avoin Porvoo 2030 – Oppiminen digiaikaan -tapahtuma torstaina 18. tammikuuta kello 16.30–20. Haaga-Helia Campuksella.

Illan aikana käsitellään muun muassa sitä, kuinka uudet oppimistavat ja digitalisaatio muuttavat opetusta ja koulujen toimintatapoja sekä miten ammatillinen koulutus uudistuu. Lisäksi pohditaan, millä tulevaisuudessa kilpaillaan Pisa-tutkimusten kärkipaikoista ja kuinka Porvoo saadaan oppimistuloksiltaan parhaiden kuntien joukkoon.

Teemailta on avoin kaikille asiasta kiinnostuneille.

Kommentoi

Mainos: Itä-Uudenmaan Osuuspankki

Kaikki joukolla vaurastumaan!

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut