Kuntoportaiden rakentaminen alkaa ennen vappua  – pohjatyöt rinteessä jo käynnissä

Kuntoportaiden rakentaminen alkaa loppukuusta. ATL-Rakennushuollon työnjohtaja Michael Bardzinski ja hallituksen puheenjohtaja Sebastian Lönnqvist katsastivat valmistelevien töiden tilannetta tiistaina. Samu Karvala

Samu Karvala

Kokonniemen kuntoporrasurakka ei jää koronaviruksen jalkoihin. Porvoon kaupunki toteuttaa parhaillaan hiihtohissin viereen tasaista luiskaa, johon kuntoilijoiden kovasti odottamia portaita aletaan pian rakentaa.

Tarjouskilpailun voittaneen ATL-Rakennushuollon hallituksen puheenjohtaja Sebastian Lönnqvist ja työnjohtaja Michael Bardzinski kävivät tiistai-iltapäivänä katsastamassa tulevan työmaan.

– Tavoitteena on saada portaiden rakennustyöt käyntiin huhtikuun lopulla. Kaupungin pohjatyöt näyttävät edenneen hyvin, Lönnqvist kiittelee.

Bardzinskin mukaan kuntoportaat syntyvät kolmen tekijän voimin. Aikaa rakennustyölle on varattu 2–3 kuukautta.

– Portaat rakennetaan tilaajan pyynnöstä painekyllästetystä puusta. Rinteen jyrkkyys vaihtelee, joten perustukset, mittaukset ja rakentaminen tehdään täysin paikan päällä, Bardzinski kertoo.

Portaissa on yksi kaide ja todennäköisesti kaksi levähdysaluetta. Portaiden viereen tulee polku kivituhkasta. Nämä työt ovat urakoitsijan vastuulla, kaupunki toteuttaa valaistuksen.

Espoolainen ATL-Rakennushuolto on tehnyt vuosien ajan urakoita Porvoon kaupungille. Puurakentaminen kuuluu firman keskeisiin osaamisalueisiin.

Noin 200 henkilöä työllistävä yritys ei ole vielä kärsinyt koronaviruspandemiasta.

– Töitä on riittänyt. Mutta kaikki toivomme paluuta normaaliin, Lönnqvist tuumii.

Fakta

Valtuusto myönsi hankkeelle 200 000 euroa.

Portaissa on noin 350 askelmaa. Ne ovat 1,6 metriä leveät ja 200 metriä pitkät.

Ala- ja ylätasanteen korkeusero on noin 50 metriä.

Portaille ei tule talvikunnossapitoa.

Aiheeseen liittyvää

  1. Kuntoportaat ovat nyt puiset ja niissä on 350 kuntoaskelmaa – budjetti 200 000, lisäksi haetaan avustusta valtiolta 6.12.2019 18:05
  2. "Puolikkaiden" kuntoportaiden sijaan kokonaiset – valtuuston budjettikokouksessa hyväksyttiin vain kaksi muutosta 14.11.2019 10:10

Kommentoi

Mainos: Itä-Uudenmaan Osuuspankki

Kaikki joukolla vaurastumaan!

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut