Talot kertovat: Näsin terveyskeskus oli lahjasairaala, jossa taisteltiin tuberkuloosia vastaan – ympäröivällä mäntymetsällä uskottiin olevan parantava vaikutus

Vanhojen seinien sisäpuolelle kätkeytyy lukemattomia tarinoita. Talot kertovat -sarjassa lähdetään aikamatkalle menneisyyteen.

Parantolarakennusta on laajennettu useaan kertaan. Outi Paappanen

Inka Töyrylä

1900-luvun alussa oli saatu nujerrettua useita vakavia tauteja, mutta taistelu tuberkuloosia vastaan oli yhä lähes toivotonta. "Keuhkotautina" ilmennyt sairaus tappoi myös porvoolaisia huomattavan paljon.

1907 ehdotettiin, että eri puolille maata alettaisiin rakentaa "kansanparantoloita", joissa olisi myös ilmaispaikkoja. Porvooseen haluttiin ehdottomasti oma laitos. Edellisvuonna joka viides Porvoossa kuollut henkilö oli menehtynyt nimenomaan tuberkuloosiin ja tuon vuoden kuolinmäärä oli vieläpä harvinaisen pieni.

Perustettiin yhdistys, joka ryhtyi puuhaamaan kaupungille tuberkuloosisairaalaa. Sopiva tontti löytyi männikköiseltä kankaalta läheltä Gammelbackantietä. Asiaa jahkailtiin viitisen vuotta, kunnes tapahtui yllättävä käänne. Leskirouva Rosa Askolin lupautui rakennuttamaan Porvoon kaupungille tuberkuloosisairaalan edesmenneen miehensä, kauppaneuvos Johan Askolinin muistoksi.

– Tämä oli äärimmäisen tärkeä lahjoitus kaupungille. Vastaavia parantoloita oli noussut jo lukuisia eri puolille maata, Porvoon terveyskeskuksen apulaisylilääkäri Jeff Westerlund kertoo.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Porvoon tuberkuloosiparantolassa oli aluksi kolme kerrosta ja ullakko. Vasemmalla näkyvät tärkeät parvekkeet. Porvoon museo

Rouva Askolin huolehti, että sairaalaan saatiin myös sähköt ja vesijohdot. Lisäksi hän lupasi suuren rahasumman tulevia käyttökustannuksia varten.

Sairaala valmistui 1914 ja avajaisia vietettiin 13. lokakuuta. Rosa Askolin ei ehtinyt nähdä sairaalaansa valmiina, vaan kuoli sitä ennen.

Uusimaa kirjoitti avajaisten jälkeen Magnus Schjerfbeckin suunnitteleman parantolarakennuksen kohoavan hiekkanummella, terveellisen ja viihdyttävän tuuli- ja honkametsän keskellä valkeanhohtavana ja silmää ihastuttavana.

Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsi yhteinen ruokasali keittiöineen. Toisessa kerroksessa oli läntisellä sivulla 15 miespotilaalle kahden, kolmen ja neljän hengen huoneita, joissa vaihteli vihreä, valkea ja punainen sisustus. Itäisellä sivustalla oli yhteinen pesuhuone ja apusairaanhoitajattaren huone.

"Rakennuksen pohjoisesta päästä päästään lämpimän sänkyvaatesäilytyshuoneen kautta avonaiseen makuuhalliin, josta avautuu ihana näköala yli metsäisten kunnaitten. Kolmannesta kerroksesta, jossa on tilaa 15 naispotilaalle, on huoneitten järjestely ja sisustus samanlainen kuin toisessakin. Makuuhallista on kuitenkin näkymä ehkä vieläkin ihanampi, sillä täältä siintää katsojan silmään kunnaitten lomitse meren ulappa", Uusimaa kuvaili.

Ullakkokerroksessa oli vielä ylihoitajattaren ja palvelijattarien asunnot. Lääkäriksi parantolaan oli palkattu tohtori Karl von Kraemer.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Alkuperäinen parantolarakennus on jäänyt nykyisen rakennuksen keskelle. Kuva: Porvoon museo

Sairaalan merkittävin tila olivat laajat katetut parvekkeet, ikään kuin ulkoilma-makuusalit.

– Tuberkuloosiin ei ollut lääkettä. Tärkeimpinä hoitokeinoina pidettiin aurinkoa, mäntymetsän raikasta ilmaa ja hyvää ruokaa ja juomaa. Ihmiset olivat siihen aikaan usein vajaaravittuja. Jotkut paranivat ihan sillä, että saivat riittävästi ruokaa ja lepoa, mutta hoitoajat olivat pitkiä, useita, useita kuukausia, Jeff Westerlund kertoo.

Parantolat sijoitettiinkin usein männikköiselle harjulle, ja potilaita makuutettiin parvekkeilla kesät talvet, säässä kuin säässä.

– Talvella vain puettiin myssyt ja viltit.

Tuberkuloosia hoidettiin myös kirurgisesti. Westerlund otaksuu, että yleisiä toimenpiteitä tehtiin Porvoossakin.

– Tavallisin oli ilmarintahoito eli keuhkopussiin laitettiin typpeä, joka painoi keuhkon kasaan ja keuhkot ilmaantuivat. Bakteerit tarvitsevat ilmaa, joten näin ne saatiin tapettua. Toinen keino oli poistaa potilaalta joitakin kylkiluita. Myös tämä aiheutti sen, että osa keuhkoista painui kasaan. Eräälle edesmenneelle sukulaisellenikin oli tehty tämä toimenpide ja hän parani sillä, Westerlund kertoo.

Tuberkuloosi oli pelätty kansantauti, joka tappoi maailmansotien välissä jopa 10 000 suomalaista vuodessa.

– Pahimmillaan se tappoi hyvinkin yhden suomalaisen joka tunti, Westerlund sanoo.

Suomen Lääkäriseura oli laatinut tuberkuloosin ehkäisemiseksi laajan ohjelman jo 1890-luvulla. Työhuoneiden ja verstaiden seinille kiinnitettiin keuhkotaudista kertovia julisteita. Työnantajia määrättiin pitämään riittävän paljon sylkyastioita työntekijöiden käytössä. Julkisiin tiloihin ja rautatievaunuihin ilmaantui tauluja, joissa luki paljon puhuvasti "Älä sylje lattialle!"

Esitettiin, että työväen asuntojen seiniä ei saisi paperoida, vaan ne piti puhdistaa ja maalata vuosittain. Lisäksi uskottiin eläinten tuberkuloosin voivan tarttua ihmisiinkin, mikä herätti keskustelua teurastuksen ja lihakaupan valvonnan tarpeellisuudesta.

Tuberkuloositilanne parani Suomessa hitaammin kuin muissa Pohjoismaissa. Valtiovalta ei vielä 1900-luvun alussa juurikaan tehnyt toimenpiteitä taudin hoidon järjestämiseksi.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Näsin terveyskeskuksen vanhin osa vuodelta 1914. Myöhemmin sitä on korotettu ja laajennettu useaan kertaan. Ympäröivä mäntymetsä oli merkittävä syy siihen, miksi juuri tämä valittiin oikeaksi paikaksi sairaalaa varten. Kuva: Outi Paappanen

Keuhkotaudin vastustamiseksi syntyi kansanliike 1920-luvulla. Folkhälsan palkkasi 1921 terveyssisaren, joka kiersi Porvoon maalaiskunnassa antamassa hygieniaa, ruokavaliota ja vaatetusta koskevia neuvoja.

– Monet tuon ajan sairaudet, etenkin tuberkuloosi, oli yhteydessä huonoihin elinoloihin, Westerlund kertoo.

Valtion tuberkuloosiasetus saatiin aikaiseksi 1927 ja kahta vuotta myöhemmin laadittiin laki kunnallisten tuberkuloosiparantoloiden valtionavusta.

Tällöin myös Porvoon tuberkuloosisairaala rinnastettiin valtion vastaaviin laitoksiin. Se oli merkittävä tunnustus sairaalan korkeasta tasosta ja toi taloudellista turvaa.

Porvoon parantola menestyi. Arkkitehtitoimisto Jung&Jung teki piirustukset laajennukselle ja 1938 parantolassa oli jo 50 potilaspaikkaa.

Sotavuosina parantola palveli sotasairaalana, mutta tuberkuloosipotilaita riitti runsaasti vielä 1950-luvullakin. Pikkuhiljaa määrätietoinen taistelu alkoi tuottaa tulosta ja pelätty keuhkotauti alkoi harvinaistua.

– Tauti alkoi vähentyä hiljalleen vauvoille annettavien calmette-rokotusten myötä, mutta suurin syy oli kuitenkin yleisen terveydentilan ja erityisesti hygieenisten olojen parantuminen. Lisäksi tuberkuloosin hoitoon alkoi tulla lääkkeitä 50-luvulla, Westerlund kertoo.

1960-luvulle tultaessa tilanne oli jo niin hyvä, että ne harvat, jotka tuberkuloosin saivat, voitiin hoitaa keskussairaaloissa. Porvoon parantolasta tehtiin aluesairaalan 60-paikkainen sisätautiosasto vuonna 1964. Nykyinen terveyskeskus sai rakennuksen hallintaansa 1972, minkä jälkeen vanhan parantolan yhteyteen on tehty useita laajennuksia.

Vanhan rakennuksen historiaa vaalitaan yhä. Röntgenkäytävän – tällä hetkellä korona-infektio-osaston – seinillä on lehtileikkeitä ja kuvia vanhasta tuberkuloosiparantolasta sekä Johan ja Rosa Askolinista.

– Ei tämä rakennus turhaan sijaitse Askolinintiellä, Westerlund toteaa.

Kaikki Talot kertovat -sarjassa julkaistut artikkelit on sijoitettu alla olevaan karttaan. Klikkaa taloa, niin pääset lukemaan jutun sekä liikkumaan helposti tarinasta toiseen.