Parvekenallet tulivat Porvooseenkin, nallejahti ilahduttaa hiljaisina päivinä

toimitus

Maailmalla ihastusta herättänyt nallejahti on rantautunut Suomeen. Viikonloppuna nalleja alkoi näkyä enenevissä määrin myös porvoolaisten ikkunoissa ja parvekkeilla.

Idea on yksinkertainen. Pihalle, ikkunaan tai parvekkeelle laitetaan nalle tai muu pehmolelu, joita ohikulkijat saavat etsiskellä ulkoillessaan. Ajatuksena on ilahduttaa ja tarjota perheiden pienimmillekin mielekästä tekemistä ulkona, kun esimerkiksi pihaleikkejä on rajoitettu.

Eestinmäessä asuva Henna Soininen heräsi nallebongailuun lauantaiaamuna.

– Näin nalleista kertovan lehtijutun ja siitä innostuneena laitettiin lasten kanssa parvekkeellemme oma pehmolelu muita ilahduttamaan. Aamupäivällä pihalla ulkoillessa lapset innostuivat tekemään nallekierroksen muutaman lähitalon ympäri ja muutamasta ikkunasta bongasivatkin nalleja, Soininen kertoo.

Myöhemmin Soininen kävi reippailemassa lastensa kanssa Johannisbergissä ja Hornhattulassa.

– Silläkin reissulla bongasimme nalleja ikkunoista.

Lapset ovat nallejahdista innoissaan, mutta pehmolelut virkistävät aikuistakin.

– Lasten mielestä tämä on kiva juttu. Kyllä sitä nyt itsekin katselee eri tavalla ulkona, näkyykö pehmoja. Nuorempi tytöistä bongailee pehmoja rattaista, sieltä kuului monta kertaa "Nalle!", kun niitä yhdessä ihasteltiin.

Aiheeseen liittyvää

  1. Askolassa aloitti palvelupuhelin iäkkäille ja riskiryhmille – kauppapalvelua korona-aikana 24.3.2020 5:55

Kommentoi

Mainos: Itä-Uudenmaan Osuuspankki

Kaikki joukolla vaurastumaan!

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut