Yle: Vastaanottokeskusten määrä puolittui – täällä keskuksia vielä on

Kuvituskuva. Arkisto/Johanna Erjonsalo

toimitus

Vastaanottokeskuksia on nyt kaksi kertaa vähemmän kuin reilu vuosi sitten. Asiasta kertoo Yle.

Ylen mukaan vastaanottokeskuksia on nyt 51, ja ne sijoittuvat 44 paikkakunnalle. Vielä loppuvuonna 2015 keskuksia oli 107.

Esimerkiksi pääkaupunkiseudun kunnissa vastaanottokeskuksia on useimmissa enää yksi tai kaksi.

Helsingin kaupungin ylläpitämän keskukset ovat Kaarlenkadulla ja Punavuoressa.

Espoossa molemmat jäljellä olevat vastaanottokeskuksen ovat Luona Oy:n ylläpitämiä; toinen on Nihtisillassa ja toinen Siikajärvellä. Lisäksi Kirkkonummella on Evitskogin vastaanottokeskus, jota ylläpitää SPR.

Vantaalla keskuksia on kaksi: Auramo-talo, jota ylläpitää SPR, ja Luona Oy:n ylläpitämä keskus Robert Huberin tiellä, Hyvinkäällä yksi, jota ylläpitää Hoivapalvelu Metsätähti Oy.

Turussa SPR pitää yllä Pansion keskusta, Tampereella kaupunki Kaupin keskusta. Imatralla on niin ikään yksi SPR:n ylläpitämä vastaanottokeskus, Lappeenrannassa valtion ylläpitämä Joutsenon vastaanottokeskus.

Kaikki vastaanottokeskukset näet Ylen kokoamasta kartasta. Karttaan on merkitty keskukset maaliskuussa 2015, marraskuussa 2015 ja nyt.

Vastaanottojärjestelmässä oli Ylen mukaan kesäkuun lopussa 15 730 henkilöä, joista noin 4000 asui vastaanottokeskuksen sijaan yksityismajoituksessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Neljällä uimarannalla sinilevää – uimista kannattaa välttää
  2. "Koskaan en ole nähnyt täällä näin valtavasti väkeä" – iltakirppikset starttaavat keskiviikkona Porvoon Länsirannalla
  3. Veneilijä loukkaantui törmättyään jääpoijuun Loviisassa – merivartiolaitos huolissaan veneiliöjiden päihtymisestä
  4. Ruddamin putkisillan remontti alkaa ensi maanantaina – vaikuttaa liikennejärjestelyihin Brobölentiellä
  5. Hirven- ja peuran kaatolupia Porvoossa hieman vähennetty – metsästäjät kuitenkin tyytyväisiä
  6. Sympaattinen lättähattu selvitti kurvit Porvooseen – ”Lättähattu on mukava ajaa”, sinivalkoista kiskobussia kuljettanut Gunnar Anttalainen kehui
  7. Jaakko Sillankorva valloitti Kymiringin - Akilleen joukkue menestyi viikonloppuna kokonaisuudessaan hyvin
  8. Millariikka Rytkönen, Tehyn puheenjohtaja mielipidekirjoitus: Hoitotyö tarvitsee johtajansa
  9. Seurataloa töhrittiin Monninkylässä
  10. Huippukisoissa Porvoossa juostiin satasella todella lujaa – pikajuoksijoilla iloa ja surua suorituksissaan
  11. Tämä kesä vietetään kotimaassa – matkasuunnitelmat ovat nyt maltillisia
  12. Mustikkaämpäreitä voi alkaa kaivella esiin – sadosta tulossa keskinkertainen tai hieman tavanomaista parempi
  13. Poppari ärsyttää positiivisuudellaan
  14. Tilastot: Itä-Uudellamaalla on 12 mökkiläisten valtakuntaa, joissa vakiasukkaat ovat vähemmistönä
  15. Polkeeko Porvoon psykiatrinen osasto huumeriippuvaisten ihmisoikeuksia? Päihdehuollon asiantuntijat ja potilaat arvostelevat klinikan toimia

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.