Yle: Valtio rankaisi ennätysmäärää työttömiä – tämän takia karenssit nelinkertaistuivat kolmessa vuodessa

Työnhakuvelvoitteen laiminlyönnistä annetut karenssit ovat nelinkertaistuneet kolmessa vuodessa. Tätä selittää työtarjousten määrän kasvu sekä työttömien aiempaa tiukempi valvonta, kertoo Yle.

Työttömyysturva katkaistiin viime vuonna arviolta 17 300 kertaa työnhakuvelvoitteen laiminlyönnin takia. Vielä edellisvuonna vastaava luku oli 7 400.

Karenssien määrän kasvua selittää Ylen mukaan eniten työtarjousten lisääntyminen. TE-toimistot lähettivät viime vuonna 563 478 työtarjousta, kun vielä vuonna 2013 lukumäärä oli 189 052.

Tarjousten lähettäminen ei kuitenkaan tarkoita, että työttömän osaaminen sopisi tehtävään,Työttömien Valtakunnallisen Yhteistoimintajärjestö TVY:n puheenjohtaja Jukka Haapakoski muistuttaa Ylen haastattelussa.

– Esimerkiksi selkäkipuiselle tarjotaan siivoojan töitä, vaikka on paperit jotka todistavat, ettei henkilö pysty fyysiseen työhön. Tällaisia viestejä me kuullaan kentältä, hän sanoo.

Lue myös:Miksi työttömiä ei palkata avoimiin työpaikkoihin? Asiantuntija vastaa

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut