Pääntautiepäily sipoolaisella hevostallilla osoittautui aiheettomaksi

Sipoolaiselta hevostallilta ei löydetty pääntautia. Kuvituskuva. Kuvan hevonen ei liity tapaukseen. Saara Karttunen

Ulla Yliherne

Nevas Gårdin hevostallissa ollut pääntautiepäilys on osoittautunut aiheettomaksi.

Tallinhoitaja Niina Kokkonen kertoo, että tilalla ryhdyttiin mittaviin toimenpiteisiin mahdollisen taudin leviämisen ehkäisemiseksi heti epäilyksen tultua ilmi tammi–helmikuun vaiheessa.

– Eristimme tallit, hevoset ja ihmiset heti. Kaikki liikkuminen rajattiin tarkasti, Kokkonen sanoo.

Käytännössä eristäminen tarkoitti Kokkosen mukaan sitä, että tilalla olevan kolmen tallin väliltä katkaistiin kaikki keskinäinen liikkuminen. Jokaisen tallin hevoset ja ihmiset kulkivat omia, tarkoin merkittyjä reittejä ja tietyn tallin hevosilla ratsastettiin vain tietyissä paikoissa. Jokaisella tallilla oli myös omat nimetyt hevostenhoitajat, jotka eivät saaneet vierailla muissa talleissa.

– Ulkopuolisilta pääsy oli ehdottomasti kielletty, Kokkonen kertoo.

Hänen mukaansa tautiepäilyyn suhtauduttiin vakavasti, koska pääntauti voi olla hevosille vaarallinen. Lisäksi se on Kokkosen mukaan sitkeä tauti, josta on vaikea päästä eroon. Ärhäkän bakteerin aiheuttama tauti ei tartu ihmisiin, mutta leviää erittäin helposti varusteiden, ihmisten ja koirien välityksellä toisiin hevosiin.

– Moni talli ei halua puhua taudista, mutta me halusimme tehdä kaiken avoimesti.

Tilalla, jossa on yli 50 hevosta, operaatio oli Kokkosen mukaan mittava.

Pääntautiepäilystä johtuvia poikkeusratkaisuja sipoolaistallilla noudatettiin reilun viikon ajan.

– 7. helmikuuta saimme vahvistuksen, että Yliopistollisen eläinsairaalan tekemistä laboratoriotutkimuksista ei löytynyt pääntautia vaan epäilys oli aiheeton, Kokkonen kertoo.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut