Linnajoen korona-tartunta ei ole peräisin koulusta – muissa Porvoon kouluissa ei ole epäilyjä

Linnajoen koulu. Outi Paappanen

Inka Töyrylä

Porvoon johtava lääkäri Kati Liukko sanoo, että Linnajoen koulun oppilaalla todettu koronavirustartunta ei ole peräisin koulusta.

– Olemme jäljittäneet tartuntaketjun. Se ei ole tullut koulusta, se on tullut muualta. Tarkemmin en voi kertoa, emme koskaan anna kenenkään terveystietoja, Liukko sanoo.

Linnajoen koululla altistui virukselle neljä opettajaa, jotka ovat liikkuneet useissa luokissa. Liukko vakuuttaa, että virus ei ole voinut levitä heidän kauttaan.

– Olemme jäljittäneet kaikki mahdolliset altistukset.

Maanantain aikana lähti lentoon useita huhuja, että myös muissa Porvoon kouluissa olisi epäilty koronatartuntoja. Muun muassa Kevätkummun koulu nousi esille.

– Huhut eivät pidä paikkaansa. Muissa kouluissa ei ole epäilyjä eikä tartuntoja, Liukko sanoo.

Turvallisuus kouluissa taataan samalla tavalla, kuin ennen koulujen avaamista päätettiin. Liukko sanoo, että koulussa on turvallista olla.

– Toimintaohjeistus on kattava. Toki viikonloppuna tehtiin vielä ylimääräinen siivous. Tänään aamulla hoitotyön johtajamme oli puhumassa opettajille ja minä olin puhumassa oppilaille. Kertasimme ja terästimme, miten ohjeita noudatetaan. Linnajoella, kuten muissakin Porvoon kouluissa on toimittu todella hyvin. Esimerkiksi välitunteja ja ruokailuja on porrastettu. Siellä on toimittu koko ajan täysin oikein, Liukko korostaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut