Päiväkodin koronatartunta: Kaikki Porvoon Touhula Horisontin altistuneet on testattu

Touhula Horisontin toiminta jatkuu maanantaina normaalisti. Outi Paappanen

Eija Quinlan

Porvoon Touhula Horisontissa hoidossa olevalla lapsella todettiin torstaina koronavirustartunta. Tiedossa ei tällä hetkellä ole muita tartuntoja.

Porvoon terveysviranomaiset olivat perjantaina yhteydessä kaikkiin altistuneisiin ja päiväkodista oltiin oltu heihin yhteydessä jo torstaina.

Touhulan viestintäjohtaja Ossi Ahto kertoo, että tartuntatapaus on luonnollisesti herättänyt huolta vanhemmissa.

– Sain tietoa aluejohtajalta, että siellä on tänään perjantaina ollut ihan tavallinen päivä, mutta vanhemmilta on toki tullut paljon kysymyksiä asiaa liittyen. Päiväkodinjohtaja on sitten niihin vastaillut, Ahto kertoo.

Tässä tapauksessa kun nämä altistuneet ovat nyt kotikaranteenissa, niin päiväkodin toiminta tietysti jatkuu ennallaan. Nyt puhutaan kohtuullisen pienestä määrästä altistuneita, joten sillä ei ole niin älyttömän suurta vaikutusta päiväkodin toimintaan, Ahto sanoo.      

Horisontissa on hoidossa 74 lasta ja työntekijöitä päiväkodissa on 12. Mahdolliset altistumiset ovat kuitenkin tapahtuneet 11. toukokuuta tai sitä ennen, jolloin lapsia on ollut hoidossa 20 ja työntekijöitä päiväkodissa viisi.

Tilanteessa ei ole syytä laajempaan huoleen ja päiväkodin toiminta voi jatkua.

Tällä tietoa päiväkodin lapsista altistuneita on 11 lasta ja kolme työntekijää.

Viestintäjohtaja Ahto kiittelee sitä tapaa, jolla Porvoon kaupunki ja terveydenhuolto ovat toimineet asiassa.

– Yhteistyö Porvoon tartuntatautilääkärin sekä koko muun kunnanhallinnon kanssa on ollut todella hyvää. He suhtautuivat asiaan äärimmäisen ammattimaisesti ja tahtovat hoitaa asiaa hyvin.

– Olemme tiedottaneet vanhempia torstaina ja neuvoneet ottamaan yhteyttä matalalla kynnyksellä terveydenhoitoon, jos koronalle tyypillisiä oireita ilmaantuu, viestintäjohtaja Ahto kertoo.

–  Tartunnan saanut on määrätty eristykseen ja altistuneet karanteeniin. Tilanteessa ei ole syytä laajempaan huoleen ja päiväkodin toiminta voi jatkua. Jos soittoa päiväkodista ei tullut torstaina 21.5, lapsi ei ole altistunut, ja hän voi jatkaa päivähoidossa, sanoo Porvoon kaupungin tartuntatautilääkäri Jeff Westerlund.

Kaikki altistuneet sekä lapset että aikuiset on myös testattu. Kun on sellainen tilanne, että jossain koulussa tai päiväkodissa on tartunta, niin mielellään silloin testataan laajasti. Periaatteessahan altistuneille riittää karanteeni, mutta tässä tapauksessa nyt testattiin kaikki, Westerlund kertoo.

–Päiväkotien toimintaa on nyt hallituksen poikkeusolojen purun jälkeen muutettu niin, että ryhmien välillä on mahdollisimman vähän kontakteja ja ryhmien ruokailuja on porrastettu. Lapset leikkivät paljon ulkona päiväkotipäivien aikana. Myös siivousta on tehostettu, kertoo puolestaan Touhulan aluejohtaja Pirjo Kosonen.

Touhula Horisontti ja Porvoon kaupunki sopivat yhdessä jatkotoimenpiteistä asiaan liittyen. Päiväkodin asiakasperheitä pidetään ajan tasalla siitä, miten asia vaikuttaa päiväkodin toimintaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.