Karri Ollila pyrkii Askolan kunnanjohtajaksi – kilpaan ilmoittautui 16 henkilöä

Karri Ollila sai Askolasta vuoden takaisissa eurovaaleissa joka neljännen annetun äänen. Nyt hän hakee kunnanjohtajan virkaa.

Askolan kunnanjohtajan virkaa on hakenut kaikkiaan 16 henkilöä.

Mielenkiintoisin hakija lienee kunnanvaltuuston puheenjohtajana aikanaan toiminut ja viime keväänä europarlamenttiin pyrkinyt Karri Ollila. Ollila on seudulla tuttu maanviljelyksen ja kiinteistönvälityksen parista. Tällä hetkellä pitkän linjan askolalainen vaikuttaa neuvonantajana EU-parlamentissa Belgiassa.

Askolan virkamiesjohdosta kisaan on lähtenyt perusturvajohtaja Ilona Lehtinen. Lehtinen on työskennellyt kunnassa syksystä 2015 lähtien.

Itäisellä Uudellamaalla tunnettuja viranhakijoita ovat myös Mikael Hiltunen ja Pekka Kivilevo.

Hanasaaren kulttuurikeskuksessa projektipäällikkönä toimiva porvoolainen Hiltunen on SDP:n puoluevaltuuston jäsen.

Kivilevo on Sipoon kunnan talousjohtaja, joka on aiemmin vaikuttanut kuntien ja kaupunkien lisäksi muun muassa Valvirassa ja Vantaan seurakuntayhtymässä.

Ainoa istuva kunnanjohtaja kisassa on pohjanmaalaista Evijärven kuntaa johtava ekonomi ja diplomi-insinööri Teemu Kejonen.

Muut viranhakijat ovat tuloksellisuustarkastaja Jere Alhonen Helsingistä, hallintopäällikkö Kalle Eklund Vantaalta, konsultti Rafael Hellsten Hämeenlinnasta, toimitusjohtaja Kimmo Hietala Vantaalta, valtiotieteiden maisteri Jerkko Holmi Turusta, yrittäjä Jarmo Härkönen Helsingistä, projektipäällikkö Eeva Karppinen Keiteleeltä, FT Esko Luoma Järvenpäästä, konsultti Maria Mattila Helsingistä, toiminnanjohtaja Kai Puro Kemistä ja talous- ja henkilöstöjohtaja Vesa Tuunainen Hyvinkäältä.

Artikkelia korjattu 29.5. kello 18. Jerkko Holmin oppiarvon osalta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Polkeeko Porvoon psykiatrinen osasto huumeriippuvaisten ihmisoikeuksia? Päihdehuollon asiantuntijat ja potilaat arvostelevat klinikan toimia
  2. Punaisesta bussista saa ostaa höyryäviä lihiksiä – Sari Syrjäkarin kahvilaunelma sai pyörät alleen
  3. Mustikkaämpäreitä voi alkaa kaivella esiin – sadosta tulossa keskinkertainen tai hieman tavanomaista parempi
  4. Saara Lång, kolumni: Kylien kaupunki Loviisa
  5. Mitä ihmettä? Hevonen jäätelöllä Vanhassa Porvoossa – suomenhevonen Karvas pitää appelsiinisorbetista
  6. Panttiarpajaisilla autettiin 24 vähävaraista porvoolaisperhettä – pullonpalautusautomaatilla voit auttaa nappia painamalla
  7. Tämä kesä vietetään kotimaassa – matkasuunnitelmat ovat nyt maltillisia
  8. Näköislehdessä tänään: "Ihan puhtaasti asennevammaa" – Suomen vaarallisimmassa ammatissa olevan Jani Paukun mukaan rekkakuskit tekevät liian pitkää päivää ja ottavat turhia riskejä
  9. Uniikki unelma – Jokirannan porvoolaisvalmisteinen mysteeripaatti on ainoa laatuaan Suomessa
  10. Huippukisoissa Porvoossa juostiin satasella todella lujaa – pikajuoksijoilla iloa ja surua suorituksissaan
  11. 900 kiloa rautaa ylös ja sillä Jooel Vatanen voitti ylivoimaisesti MM-kultaa
  12. MT: Pieksämäen ylämaankarjalauman viimeisetkin karkulaiset saatiin kiinni
  13. Tiesitkö tämän? Huussissa istuinreikä ja saavi -viritys mökillä on laiton
  14. Clean World Porvoo tulee: uusi ajankohta on 1. syyskuuta
  15. Porvoolainen artesaanijäätelö pyöräillään maailmalle – arvaatko suosituimmat maut?

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.