"Kuin olisi kotiin tullut!" – Terassien aukeamista odotettu koko koronakevät

Enää ei tarvitse kuluttaa kaverin terassia tai olohuoneen sohvaa, vaan oluen voi nauttia ihan ihmisten ilmoilla. Outi Paappanen

Outi Paappanen

– Kuin olisi kotiin tullut, kuului kommentti ravintolalaiva Glückaufin terassilla, jonne kaveriporukka oli kokoontunut ravintolaterassien avauduttua maanantaina.

Emilia Björkman, Samira Blomqvist, Nicolas Blomqvist, Jesse Tapio, Henri Salama, Tommi Kurki ja Eemeli Kittilä nauttivat aurinkoisesta alkuillasta ja juomistaan hyvällä fiiliksellä.

– Koko kevät on odotettu terassien aukeamista. Totta kai tässä ollaan ihan päätyyn asti.

Ravintolat saavat pitää terassinsa auki kello 23 asti, alkoholimyynti loppuu kello 22.

– Elämä helpottui. Kaverien olohuoneessa on joutunut koko kevään istuskelemaan, kun ei ole ollut paikkaa, minne mennä. "Veijon terassi" on kulunut kohta puhki, Nicolas Blomqvist sanoi.

Pitkän suljetun koronakevään jälkeen tuntui hyvältä nauttia kevään ensimmäinen terassiolut.

Elämä helpottui kun terassit aukesivat.

– Tämä on meidän vakiopaikka. Ei tarvitse lähteä Länsisatamaan asti, että pääsee laivalle, Tommi Kurki totesi.

Isot kesätapahtumat on siirretty hamaan tulevaisuuteen.

–  Isot tapahtumat toki jää välistä, rekkafestaritkin on peruttu tältä kesältä. Mutta kyllä me ollaan tapahtumat saatu aikaan ilman virallista järjestäjääkin, Kittilä sanoi.

Paahtimon alakerta oli tyhjennetty pöydistä ja tuoleista. Tällä vältettiin ruuhkien ja pullonkaulojen syntyminen baaritiskille. Asiakkaat tilasivat juomansa ja suuntasivat terassille.

Sarita ja Mervi Fischer ja Kawi Isola nauttivat kakkukahveja. Keravalta, Järvenpäästä ja Hyvinkäältä saapunut seurue "eksyi" Porvooseen maakuntamatkallaan.

Miltä ne kevään ensimmäiset terassikahvit maistuvat?

–Wuup! Wuup! luonnehti Mervi Fischer tunnelmia.

– Kun oli tottunut liikkumaan ja piipahtamaan halutessaan kahvilla, oli outoa huomata, ettei se yhtäkkiä ollutkaan mahdollista. Nyt voi taas liikkua vapaasti, hän täsmensi.

Sarita Fischer oli viettänyt kaksi kuukautta käytännössä yksin kotonaan. IT-alan työpaikalla etätyöt jatkuvat kesän yli.

– Nyt olen alkanut pikkuhiljaa taas nähdä ihmisiä. Vaikuttaa siltä, että monet ovat jo vähän turtuneita rajoituksiin ja suhtautuvat niihin rennommin. Vähän aikaista tietenkin vielä sanoa. Kyllä nämä ilmatkin tekevät sen, että haluaa päästä ulos ja näkemään ihmisiä.

Kawi Isola on kolunnut koronan aikana lähiseudun luontopolkuja, kun muuallekaan ei ole voinut mennä.

– Alkaa jo mitta täyttyä niistä. Nyt kun rantakahvilat ja terassit aukeavat, saa taas enemmän happea. Vielä ei voi sanoa, miten tässä loppupeleissä käy, kun ihmiset pääsevät laitumille.

Iltakuuden aikaan maanantaina ei meno Porvoon Jokirannassa näyttänyt mitenkään yltiöpäiseltä. Väkeä oli liikkeellä ja moni oli selvästi lähtenyt katsastamaan, miltä terassien elämä näyttää.

Tilaa kuitenkin oli niin Glückaufin, Paahtimon kuin Cafe Jokirannankin terasseilla. Osa terasseista oli vielä kiinni.

Kahviloiden ja ravintoloiden avautumisen lisäksi myös esimerkiksi kirjastot, museot, sisäliikuntapaikat ja kerhotilat saivat avata maanantaina ovensa.

Rajoitusten purkaminen

Ravintolat, kahvilat, pubit ja yökerhot ovat olleet suljettuina 4. huhtikuuta alkaen.

Ravitsemisliikkeiden asteittainen avaaminen aloitettiin maanantaina tietyin edellytyksin.

Ravintolat saavat olla auki kello 23:een. Alkoholijuomien anniskelu loppuu kello 22.

Asiakaspaikkojen määrä on rajoitettu alkuvaiheessa puoleen.

Terasseja asiakaspaikkarajoitteet eivät koske.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut