Omakotiliitto: Suurimmat mökkikunnat rahastavat mökkiläisiä yhä enemmän – Kallein mökkikunta veloittaa tuplasti maksuja halvimpaan verrattuna

Mökkeilyn hinta on eri kunnissa hyvinkin erilainen. Auli Henriksson/Arkisto

Minna Harmaala

Suosituimmat mökkipaikkakunnat perivät mökkeilijöiltä kunnallisia maksuja jopa moninkertaisesti verrattuna vähemmän suosittuihin, selviää Omakotiliiton tutkimuksesta.

Kunnallisissa maksuissa on enimmillään eroa 610 euroa vuodessa. Kunnallisista maksuista tarkasteltiin kiinteistöveroa, sähkömaksua ja jätemaksua. Tarkastelussa oli 20 suurinta mökkipaikkakuntaa.

Tutkimuksen kallein mökkikunta oli Savonlinna, jossa mökkeilijän maksettavaksi kertyy kunnallisia maksuja 1 117 euroa vuodessa. Porukan vähiten maksuja keräävässä Oulussa summa on 507 euroa. Oulussa esimerkiksi mökin kiinteistövero on tutkimuksen ainoana valtion asettamalla alarajalla eli 0,93 prosenttia. Vaihteluväli on 0,93–2,0 prosenttia.

Mökkeilijä maksaa eniten kunnallisia maksuja Savonlinnassa, Kuopiossa, Mikkelissä, Paraisilla, Kangasalla, Mäntyharjulla ja Lohjalla. Lähes samat paikkakunnat ovat myös suosituimpia mökkipaikkakuntia: vuonna 2019 eniten mökkejä oli Kuopiossa, Mikkelissä, Paraisilla, Lohjalla, Savonlinnassa ja Hämeenlinnassa.

Tutkimuksessa vertailtiin mökkeilyn kustannuksia 50 neliömetrin kokoisessa ja 35 vuotta vanhassa mökissä, joka sijaitsee omalla 4 500 neliömetrin tontilla ja jota käyttää neljä henkeä kesällä. Tutkimuksessa tarkastelluissa 20 mökkikunnassa on yhteensä 130 000 mökkiä eli neljännes koko maan mökeistä.

Mökkeily on Omakotiliiton mukaan yleisesti kallistumassa. Viime vuoden tasoon verrattuna kustannukset ovat sen mukaan nousseet 3,5 prosenttia eli 27 euroa. Eniten ovat kallistuneet sähkömaksut, 4,6 prosenttia, ja jätemaksut, 4,5 prosenttia.

Omakotiliiton mielestä kuntien kannattaisi muistaa, että mökkiläiset tuovat elinvoimaa paikkakunnalle, ja pitää pakolliset kustannukset kurissa.

Liitto on huolissaan myös käynnissä olevasta jätelain uudistuksesta. Suunnitelmien mukaan kunnat eivät enää tulevaisuudessa saisi antaa kiinteistönomistajan itse järjestää jätteenkuljetusta, vaan sen järjestäisi aina kunta.

– Mökkiläisen kannalta on tärkeää, että jätteenkuljetus vastaa aitoa tarvetta. Jos jätekuljetuksen voi tilata itse, kustannukset pysyvät hallinnassa, sanoo tiedotteessa Omakotiliiton puheenjohtaja Ari Rehnfors.

Hänen mukaansa moni vie mökin jätepussin omaan kotiroskikseen. Rehnfors uskoo tämän saastuttavan vähemmän kuin jos pussia varten tilataan erillinen kuljetus.

– Ilmaston kannalta on haitallista, että jäteauto ajaa tyhjentämään tyhjää sekajäteroskista, Rehnfors sanoo tiedotteessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Polkeeko Porvoon psykiatrinen osasto huumeriippuvaisten ihmisoikeuksia? Päihdehuollon asiantuntijat ja potilaat arvostelevat klinikan toimia
  2. Punaisesta bussista saa ostaa höyryäviä lihiksiä – Sari Syrjäkarin kahvilaunelma sai pyörät alleen
  3. Mitä ihmettä? Hevonen jäätelöllä Vanhassa Porvoossa – suomenhevonen Karvas pitää appelsiinisorbetista
  4. Saara Lång, kolumni: Kylien kaupunki Loviisa
  5. Mustikkaämpäreitä voi alkaa kaivella esiin – sadosta tulossa keskinkertainen tai hieman tavanomaista parempi
  6. Panttiarpajaisilla autettiin 24 vähävaraista porvoolaisperhettä – pullonpalautusautomaatilla voit auttaa nappia painamalla
  7. Tämä kesä vietetään kotimaassa – matkasuunnitelmat ovat nyt maltillisia
  8. Näköislehdessä tänään: "Ihan puhtaasti asennevammaa" – Suomen vaarallisimmassa ammatissa olevan Jani Paukun mukaan rekkakuskit tekevät liian pitkää päivää ja ottavat turhia riskejä
  9. Uniikki unelma – Jokirannan porvoolaisvalmisteinen mysteeripaatti on ainoa laatuaan Suomessa
  10. Huippukisoissa Porvoossa juostiin satasella todella lujaa – pikajuoksijoilla iloa ja surua suorituksissaan
  11. 900 kiloa rautaa ylös ja sillä Jooel Vatanen voitti ylivoimaisesti MM-kultaa
  12. MT: Pieksämäen ylämaankarjalauman viimeisetkin karkulaiset saatiin kiinni
  13. Tiesitkö tämän? Huussissa istuinreikä ja saavi -viritys mökillä on laiton
  14. Clean World Porvoo tulee: uusi ajankohta on 1. syyskuuta
  15. Porvoolainen artesaanijäätelö pyöräillään maailmalle – arvaatko suosituimmat maut?

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.