Suomenlinnan lautalla saa nyt olla jopa lähes 300 matkustajaa kerralla – Helteinen viikonloppu sai väen pakkautumaan kannelle turvaväleistä piittaamatta

Kuvituskuva. Tom Toikka/Arkisto

Minna Harmaala

Viikonlopun helteinen sää sai ihmiset hakeutumaan runsain mitoin Suomenlinnaan. Esimerkiksi lauantaina lautalla oli HSL:n avoimen datan mukaan jopa 300 ihmistä yhtä aikaa ja vähimmilläänkin yli 170.

Ihmismäärä ihmetyttää Suomenlinnan asukkaita, sillä kesäkuun alussa HSL ilmoitti ottavansa lautoille korkeintaan 150 henkeä. Viestinnän asiantuntija Tuija Ruoho HSL:ltä kertoo kuitenkin, että rajoitus on muuttunut 24. kesäkuuta.

– 75 prosenttia on tämänhetkinen rajoitus.

HSL:n lauttoja liikennöivän Suomenlinnan liikenteen suurin lautta vetää normaalioloissa 396 matkustajaa. 75 prosenttia tästä on 297.

– Ylitys on niin pieni, että se ei vaikuta lopputulokseen millään tavalla. Liikennöitsijä on ottanut rajoitukset hyvin tosissaan, Ruoho kommentoi.

Pienimpäänkin lauttaan mahtuu 75 prosentin rajoituksella 262 henkeä.

Myös matkustajilla on jossain määrin vastuuta huolehtia turvaväleistä.

Viestinnän asiantuntija Tuija Ruoho, HSL

– Nyt, kun viikonloppuna oli niin kaunis ilma, ymmärrettävästi matkustajat tuppaavat pakkautumaan avotiloihin ja kannelle. Sisätiloissa oli ollut väljää, jos ei jopa tyhjää, kertoo Ruoho.

Voimassa olevien suositusten mukaisia turvavälejä ei siis noudatettu. Ruohon mukaan matkustajia on ohjeistettu asiasta, mutta lautan henkilökunnalla ei ole mahdollisuutta puuttua pakkautumiseen.

– Myös matkustajilla on jossain määrin vastuuta huolehtia turvaväleistä. On inhimillistä, että kauniilla säällä kansipaikka houkuttaa, mutta kannella ei ole tilaa kaikille. Tässä on kyse myös yhteisvastuusta.

Myös JT-Linen lautoilla oli viikonloppuna silminnäkijöiden arvion mukaan varsin runsaasti väkeä. Yhtiö kommentoi Viaporilaiset-Facebook-ryhmässä, että se on noudattanut 75 prosentin rajoitusta.

Esimerkiksi yhtiön Monica-aluksella tämä tarkoittaa 75:tä matkustajaa. Toimistopäällikkö Riina Lindell-Eränen kertoo, että enimmillään Monicalla oli viikonloppuna 71 matkustajaa.

– Tarkistin asian aluksilta ja yhdelläkään vuorolla rajoitettua matkustajamääriä ei ole ylitetty, Lindell-Eränen sanoo.

Sekä HSL että JT-Line kertovat noudattavansa matkustajamäärissä viranomaismääräyksiä ja -suosituksia.

– Julkisessa liikenteessähän matkustajamääriä ei sinänsä ole rajoitettu, mutta koska aluksillamme on kahvila- ja anniskeluopikeudet, niiden alusten osalta noudatamme aluehallintoviraston antamia määräyksiä ravintoloille. Tällä hetkellä rajoitus on, että sisätilojen asiakaspaikkamäärästä saa ottaa 75 prosenttia. Ulkotilojen terassien ja aurinkokannen asiakaspaikkamääriä ei ole rajoitettu, Lindell-Eränen kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.