Maksuhäiriöistä merkintä jo lähes 400 000:lla – vuodessa tuli tuhansia lisää ja koronan odotetaan vielä kasvattavan määrää

Kuvituskuva. Arkisto/ Mikko Makkonen
Klaus Nurmi

Klaus Nurmi

Melkein 400 000 suomalaisella on merkintöjä maksuhäiriöistä. Määrä on kasvanut vuodessa noin 7 000 henkilöllä.

Suomen Asiakastieto Oy:n mukaan maksuhäiriömerkintöjen määrä on kasvanut jatkuvasti jo yli kymmenen vuotta. Kesäkuun lopussa merkintöjä Asiakastiedon rekisterissä oli yhteensä 390 000 kuluttajalla eli 8,5 prosentilla aikuisväestöstä.

Koronakriisin vaikutukset vielä näy tilastoissa, mutta odotettavissa on lisäystä merkinnöissä, arvelee Asiakastiedon liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen.

Muhosen mukaan viime vuoden syyskuussa toteutettu kulutusluottojen korkokaton lasku 20 prosenttiin osaltaan lisäsi maksuhäiriöisten henkilöiden määrää.

– On erittäin todennäköistä, että koronakriisin takia säädetty tilapäinen 10 prosentin katto tulee edelleen kasvattamaan maksuhäiriöisten henkilöiden määrää, kun uutta luottoa on entistä vähemmän saatavilla, analysoi Muhonen tiedotteessa.

Maksuhäiriöiden taustalla on Muhosen mukaan monia eri syitä. Usein ne johtuvat siitä, että henkilö on velkaantunut usealle taholle, jolloin yllättävä katkos tuloissa tai odottamattomat menot kaatavat talouden.

Maksuhäiriömerkinnän tallennusaika Suomessa on nykyään kolme vuotta, mikä on pohjoismaisittain varsin lyhyt aika.

Asiakastiedon tutkimuksen mukaan tällä haavaa maksuhäiriöttömistä suomalaisista yksi prosentti saa vuoden kuluessa maksuhäiriömerkinnän.

Tuore, alle vuoden ikäinen maksuhäiriömerkintä ennakoi uutta merkintää peräti 72 prosentin todennäköisyydellä.

– Riski toki pienenee ajan myötä, jos henkilölle ei tule uusia merkintöjä. Silti vielä tuoreimman maksuhäiriömerkinnän ollessa 3-4 vuotta vanha uuden maksuhäiriömerkinnän todennäköisyys on 16 prosenttia, Muhonen toteaa.

Maksuhäiriö on vakava maksun laiminlyönti, eikä merkintää tule vähäisestä maksun viivästymisestä, muistuttaa Asiakastieto tiedotteessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Viides koronaton päivä Porvoossa  – kaupunki valmistelee maskien jakelun käynnistämistä
  2. Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen uusi päällikkö tulee Hämeestä
  3. Tehyn puheenjohtaja, Millariikka Rytkönen, kolumni: Minulla on unelmia
  4. Crossfyre soittaa kesän ainokaisen porvoolaisella huoltoasemalla – yhtyeen perustajajäsen Danny Liljestrand näkee Yhdysvallat mahdollisuuksien maana, jos on ahkera
  5. Porvoo suunnittelee äänestys- alueiden vähentämistä – keskustaryhmä ärähti jo Pohjois-Porvoon puolesta
  6. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  7. Poliisi: Varo tuntemattomia halaajia – anastavat vikkelästi koruja, rahaa ja pankkikortteja, useita tapauksia pääkaupunkiseudulla
  8. Smaku järjestetään, mutta päätapahtuma jää väliin – luvassa monipuolinen kattaus makuelämyksiä
  9. Fortum aloitti YVA-menettelyn Loviisan ydinvoimalaitoksen jatkoluvasta - päätökset jatkosta parin vuoden kuluessa
  10. 598 ekaluokkalaista lähti koulutielle keskiviikkona
  11. Porvoolainen Lamor hermostui kasvomaskien hintoihin – alkaa myydä suojaimia "järkihintaan"
  12. Koronatestejä otetaan Näsissä pian joka kolmas minuutti – vastauksissa viivettä
  13. Porvoolaisyritykset hakeneet vaisusti valtion kustannustukea koronan vuoksi – "Jokainen euro on tärkeä"
  14. Näytteiden määrän kasvu yllätti Husin – lisää väkeä rekrytoidaan kymmenen hengen viikkovauhtia
  15. Poliisia pakoon lähtenyt vaaransi liikenteen Porvoossa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.