Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Virrata luovuuttasi tanssin avulla – Tanssiva Puutarha on uusi päihteetön kaupunki-festivaali Porvoossa

Oletko pannut merkille Maarin rannassa keskiviikkoisin järjestettävät iltapäiväjamit? Niissä päästellään irti luovuutta tanssin kautta. Osallistua voi kuka vain.

Keskiviikkojamien taustalla on sama sädehtivä ystäväporukka, joka puuhaa parhaillaan lokakuun lopulle Tanssiva Puutarha -kaupunkifestivaalia Porvoon vanhalle VPK-talolle. Päihteetön kaksipäiväinen festivaali juhlii luovuutta, itseilmaisua, ihmisten välistä kohtaamista, luontoa ja nähdyksi tulemista.

– Haluamme tuoda ihmisille sitä, mitä itsekin kaipaamme. Tapahtumaan voi tulla juuri sellaisena kuin on, järjestäjät sanovat.

Festivaali alkaa perjantaina koko perheen Taikametsän Tansseilla. Juhlasaliin projisoidaan kokonainen satumetsä ja kertoja kertoo kekriperinteistä. Tapahtuma osuu tosiaan kekri- ja halloween-viikonloppuun, joten teeman mukaiseen pukeutumiseen kannustetaan.

– Tapahtumassa on tanssia, live-esiintymisiä, sirkustyöpajaa ja kaikenlaista mukavaa, johon aikuiset voivat osallistua yhdessä lasten kanssa.

Lauantain Tanssiva Puutarha on suunnattu ohjelmaltaan enimmäkseen aikuisille ja se keskittyy tanssimatkaan kahden dj:n johdattelemana.

Haluamme tuoda ihmisille sitä, mitä itsekin kaipaamme.

– Ilta alkaa kaakaohetkellä, jossa kokoonnutaan yhteen ja keskitytään ensin omaan sisäisyyteen. Kohtaamistyöpajassa tutkimme, miten kohtaamme muita ihmisiä päihteettömästi. Dj:t ja live-artistit soittavat musiikkia. Bändit eivät ole niinkään nimekkäitä, mutta olemme todenneet heidät lahjakkaiksi ja sielukkaiksi, Maarit Eskola sanoo.

Eskola on sairaanhoitaja ja joogaohjaaja ja vetänyt kohtaamistyöpajoja aiemminkin. Niissä hän on nähnyt erilaisia prosesseja.

– Moni on alkuun sulkeutunut. Kun tila on turvallisen kohtaamiselle, pintaan saattaa tulla paljon tunteita, itkuakin, mutta myös vapautuneisuutta ja iloa, kun ihminen pääsee kosketuksiin itsensä kanssa ja tulee nähdyksi.

Tapahtuman järjestäjäkaartiin kuuluvat Maarit Eskolan lisäksi Emma Lindberg, Anette Siira, Chali Negassa ja Jessica Lindahl. Monella on taustaa hyvinvoinnin ja luovien alojen parissa.

– Haluaisimme luoda Porvooseen uuden työyhteisön, jonka kautta voisimme järjestää erilaisia tapahtumia ja kokoontumisia.

Naisilla on yhteinen ruokapiiri, jossa he kokoontuvat lähes päivittäin vuorollaan jonkun luokse syömään yhdessä. Se on kätevää, sillä kaikilla on pieniä lapsia. Tällaista yhteisöllistä toimintaa he haluaisivat tarjota Porvoossa muillekin, jahka sopiva toimitila löytyisi.

Aatos Café vastaa tapahtuman ruokatarjoiluista. Tapahtumassa on myös pienimuotoista kojumyyntiä.