Omenamäen ruokala aukeaa pian – hygieniasta syytä huolehtia

Julkinen ruokailu on arkisin puolenpäivän aikaan, kello 12.30–13.30. KUVITUSKUVA. Porvoon Kansalliset Seniorit ry.

Sampsa Hannonen

Porvoo

Koronan takia palvelukeskuksen ruokala on ollut suljettuna ulkopuolisilta. Ruokaa on tarjoiltu vain Omenamäen asukkaille.

Maanantaina 3.elokuuta palvelukeskuksen ruokala avaa taas ovensa ulkopuolisille. Ruokala on auki maanantaista perjantaihin.

– Avaamme hiljalleen ovia myös muille ruokailijoille. Viikonloppuisin olemme kiinni. Palvelutalon asukkaiden kanssa ei kuitenkaan pääse vielä syömään, kertoo Porvoon sosiaali– ja terveysjohtaja Ann-Sofie Silvennoinen.

Silvennoinen muistuttaa, että ruokailemaan ei pidä tulla oireisena. Hygieniasta on huolehdittava tarkkaan, ja turvavälejä on syytä noudattaa.

– On tärkeää, että ihmiset muistavat vallitsevat olosuhteet. Olemme poistaneet osan penkeistä turvavälien takia.

Kaupungin sosiaali– ja terveyspuolella on pohdittu ihmisten eristämistä ja siitä koituvia ongelmia. Tilanne on alituista tasapainottelua.

– Meidän tulee estää viruksen leviäminen, se on ensisijainen tehtävämme. Silti olemme paljon miettineet, mikä on sosiaalisen eristämisen hinta ja vaikutukset. Keskustelemme jatkuvasti, että miten taata ihmisille hyvä elämä.

Kommentoi

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Näin Itä-Uudellamalla sairastetaan – selvitä mikä kansansairaus sinua uhkaa

| Päivitetty

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut