Jos koivu olisikin mänty? – taiteilija Jarmo Vellonen tutkii puiden ja muiden identiteettejä

Outi Paappanen

Tarkastele hetki itseäsi, käsivarsiasi, kasvojesi ihoa. Eikö se olekin jonkin värinen? Mitä jos se olisi jonkin muun värinen? Miten se vaikuttaisi kokemukseesi itsestäsi – entä muiden kuvaan sinusta, odotuksiin, oletuksiin?

Katso jotakuta toista, katso eläintä, katso puuta. Miten monta ulkoista asiaa pitäisi muuttaa, jotta koko kuvasi kohteesta muuttuu? Kolme, kaksi, yksi?

Porvoolainen kuvataiteilija Jarmo Vellonen on pohdiskellut erilaisuutta ja poikkeavuuksia metsän siimeksessä, kädet savessa. Syrjäinen metsätontti on hänen koelaboratorionsa, jossa hän muokkaa luonnonpuiden identiteettiä muovaamalla niille väliaikaisen lainakuoren luonnonsavesta.

Koivu muuntuu männyksi ja männyn runko muistuttaa leppää – ja sitten on joukko mielikuvituksellisempia struktuureja.

Vellonen osallistuu elokuussa Rovaniemellä järjestettävään Kumma puutarha -taidetapahtumaan, joka järjestetään vanhalla tulva-alueella.

– Taiteilijakuraattori on tehnyt ympäristötaidetta. Hän kutsui mukaan kuusi taiteilijaa, joiden aiemmat teokset ovat jollakin tavoin liittyneet maataiteeseen, Vellonen sanoo.

Tämä on prosessitaidetta.

Maataide syntyi 60-luvulla Amerikassa. Se pyrki pois gallerioiden vallasta ja kohti luontoa.

– Mielestäni maataide on juuri ja juuri havaittavia pieniä muutoksia, hienovarainen kädenjälki, joka lopulta katoaa, Vellonen sanoo.

Vellonen sai 80-luvun alussa kutsun kansainväliseen Environment-maataidetapahtumaan. Marikki Hakolan sekä Lea ja Pekka Kantosen kanssa he loivat mäntymetsään tiettävästi Suomen ensimmäisen dokumentoidun maataideperformanssin, jonka materiaalista on koostettu näyttelyissä esitettävä videoteos. Teos rakentui puiden oksiin naruilla ripustetuista kepeistä, jotka heijasivat vesialtaiden yllä sekä kontakti-improvisaatiosta.

Vellosen myöhempiin maataideteoksiin kuuluu muun muassa neljän puun väliin maahan jäkälästä toteuttama risti. Puista yhden oli tuuli puoliksi kaatanut.

– Kyse oli prosessitaiteesta. Työ olisi valmis, kun puu kaatuu, mutta puu pysyikin pystyssä vuosikymmeniä. Nyt metsänomistaja on luultavasti tuhonnut koko alueen.

Myös Vellosen tämänhetkisessä koelaboratoriossa syntyy prosessitaidetta. Säästä riippuen saviset puunrungot kestävät ehkä joitain päiviä.

Teoksiin kuuluu, että luonnonsavi kerätään lähiympäristöstä. Teosten muovaaminen on osa performanssia. Valmis teos on esillä hetken ja sitten se katoaa, sulautuu takaisin ympäristöönsä.

Rovaniemen Taidekoululaiset toteuttavat mahdollisesti Vellosen idean pohjalta savesta omia versioitaan kaupunkipuistoon.

Maataiteeseen liittyy ajatus tekemisen vapaudesta. Metsässä liikkuessaan voi luoda hienovaraisia asetelmia, luoda jotain poikkeavaa ja yllättävää – tietenkin jokamiehenoikeuksien puitteissa.

Sanottakoon se selvästi – maataiteessa tarkoitus ei ole sotkea, pilata tai tuhota mitään, vaan luoda pieniä yksityiskohtia muiden kulkijoiden hoksattavaksi. Se voi olla vaikka maahan pudonneiden keppien, käpyjen ja kasvinosien sommittelua asetelmaksi, joka sitten katoaa itsekseen.

Isommat työt, kuten Vellosen puunrungot, tarvitsevat aina maanomistajan luvan.

– Maataide on leikinomaista itsensä ja muiden ilahduttamista. Olen näitä tehdessäni palannut ajatuksissani lapsuuteen, jolloin tein ensimmäiset teokseni ojanpohjasavesta. Ikää oli varmaan kuusi vuotta. Sen jälkeen kuutosen perään on tullut toinen numero, mutta teoriassa tämä on yhä sama asia, Vellonen sanoo.

Koronan vuoksi Jarmo Vellosen osallistuminen Viljandin näyttelyyn peruuntui, samoin Porvoon Triennaali. Latvian Jurmalan Taidemuseon yhteisnäyttelystä odotellaan vielä päätöstä.

Rovaniemen taidetapahtuma järjestetään ulkoilmassa Kirkkolammen puistossa 10.–15.8.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.