Kylän sydän kuihtuu – Epoon vanhainkoti on pian vain muisto menneestä

Epoon vanhainkodin juuret ovat syvällä kylän maaperässä. Pian pitkästä historiasta on jäljellä enää muisto. Tämä vanhainkodin pitkää tarinaa valottava juttu on julkaistu alunperin Uusimaassa 26.1.2014.

Inka Töyrylä

Epoon vanhainkoti on vain varjo menneestä. Pihapiiri koostuu tyhjilleen jääneistä rakennuksista. Viimeisin, rivitalomainen palveluasuntola Pihlajamäki, tyhjeni tammikuun alussa, jolloin asukkaat muuttivat uuteen Johanna-kotiin lähelle kaupungin keskustaa.

– Ennen tämä oli kylän sydän, vanhainkodin johtaja Camilla Andersson sanoo.

Andersson tuli Epooseen johtajaksi tammikuussa 1986. Tuolloin vanhainkodin alueella oli toimintaa kuudessa eri rakennuksessa. Uusi, Pi Sarpanevan sisustama päärakennus oli valmistunut muutamaa vuotta aiemmin.

Parhaimmillaan Epoon vanhainkodissa oli 160 paikkaa, joista 86 uudessa päärakennuksessa.

– Tämä oli oikea luksuslaitos! Oli uima-allas, jumppasali, askarteluhuone, keramiikkauuni ja kirjasto. Oli kaksi isoa saunaa, jalkahoitola ja parturin palveluita. Pieni kauppa ja kahvila. Uuden rakennuksen sisäpiha oli suunniteltu hienoksi puutarhaksi, joka kukkisi läpi kesän. Viihtyvyyteen oli todella panostettu, Andersson muistelee.

– Palvelut olivat myös kyläläisten käytössä.

Juttu jatkuu kuvan alla.

1980-luvun alussa rakennetun päärakennuksen sisäpiha suunniteltiin alunperin läpi kesän runsaana kukkivaksi puutarhaksi. Suureelliseen puutarhanhoitoon ei ollut resursseja, mutta suojaisa ja viihtyisä sisäpiha oli silti kesäisin aktiivisessa käytössä loppuun asti. Siellä esimerkiksi nautittiin usein päiväkahvit. Lotta Åberg

Andersson muistaa Epoon vanhainkodin komeana, hyvin hoidettuna laitoksena.

– Tämä oli Porvoon maalaiskunnalle tärkeä työpaikka, joka huomioitiin monin tavoin. Tämä oli ehkä kunnan suurin ja ainoa ympärivuorokautinen työpaikka. Työntekijöitä oli kaksi kertaa enemmän kuin nyt, noin 80.

Syrjäisen sijainnin vuoksi Epoon vanhainkotiin on aina ollut haasteellista saada henkilökuntaa. Niinpä maalaiskunnan kunnanvaltuusto päätti vuonna 1966, että henkilökuntaa varten rakennetaan kokonainen rivitalo.

– Olihan se siihen aikaan melko ainutlaatuista, Andersson sanoo.

Nykyisin rivitalossa on kaupungin vuokra-asuntoja.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Pitkän rivitalon keskivaiheilla on asuntoja kahdessa kerroksessa, molemmissa päissä yhdessä. Huonokuntoinen rakennus on ollut viime talvesta asti tyhjillään. Sekin puretaan vuoden loppuun mennessä. Inka Töyrylä

1990-luvun lama sotki kuviot. Vanhainkodilla ei juurikaan ollut resursseja järjestää asukkaille vesijumppaa. Allasta vuokrattiin jonkin verran ulkopuolisille esimerkiksi vauvauintia varten. Sitten sekin tyrehtyi. Nykyisin altaan päällä on keittiö. Kirjastokin suljettiin, kun ei kävijöitä ollut. Samoin kauppa ja parturi.

Keittiö siirtyi pois 1950-luvulla rakennetusta talousrakennuksesta. Rakennuksen matalassa osassa sijaitseva suuri, kaunis ruokasali on päätynyt varastotilaksi.

– Vanhainkodin toimivuuden kannalta on helpotus, että kaikki toiminnot ovat saman katon alla.

Vanhainkotien asukkaat ovat huomattavasti huono-kuntoisempia kuin ennen. Ruokasali kuitenkin kertoo omaa tarinaansa vanhustenhoidon historiasta.

– Hyväkuntoiset vanhukset kävelivät pihan poikki eri rakennuksista tänne syömään. Suurin viime vuosikymmeninä tapahtunut muutos onkin ehkä se, että vanhainkotien asukkaat ovat huomattavasti huonokuntoisempia kuin ennen. Kun tulin taloon, asukkaista suuri oli omatoimisia ja hyväkuntoisia. He seurustelivat keskenään, askartelivat, kutoivat ja yrittivät täyttää päivänsä erilaisella toiminnalla, Andersson kertoo.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Vanhainkodin entiseen ruokasaliin ei kuljettu helposti rollaattorin tai pyörätuolin kanssa. Vielä 1980-ja 1990-luvuilla vanhainkodin asukkaat olivat huomattavasti parempikuntoisempia ja omatoimisempia kuin tänä päivänä. Lotta Åberg

Tällä hetkellä Epoon vanhainkodissa on jäljellä 66 asukasta entisestä 160:sta. Lisäksi vanhainkodin tiloissa toimii hyvinvointia edistävien palvelujen kuntoutusosasto, jolla on 20 lyhytaikaishoitoa ja intervallihoitoa kotona asumisen tukemiseksi tarjoavaa paikkaa.

– Laitoshoito on vähentynyt aivan huikeasti. Johannisbergin vanhainkodissa oli parhaina aikoina 150 paikkaa, tällä hetkellä siellä on 52 asukasta. Kaupungista on siis poistunut suhteellisen lyhyessä ajassa 200 laitospaikkaa, Andersson laskee.

– Suurin osa tähän lukumäärään kuuluvista ihmisistä asuu omassa kodissaan. Se on onnellisinta niin. On ehdottomasti paras ratkaisu, että vanhan ihmisen ei tarvitsisi muuttaa ollenkaan pois kodistaan, vaan hän saisi palvelut luoksensa. Jokainen, joka on joskus muuttanut, tietää miten rankkaa se on, myös henkisesti. Omatoimisuuden palauttaminen ja ylläpitäminen sekä kuntoutus ovat tämän päivän avainsanoja.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Presidentti Urho Kekkosen helikopteri teki hätälaskun Epoon vanhainkodin pihalle vuonna 1978. Asukkaat pelästyivät helikopteria ja huusivat, että ryssä tulee. Henkilökunta rauhoitteli, että eikä tule, vaan presidentti. Sitä oli asukkaiden vaikea uskoa. Vanhainkodin silloinen johtaja sai kutsun itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Tuoli, jossa Kekkonen istui, oli jäljellä ainakin vielä 2014. Lotta Åberg

Andersson kertoo ihastuneensa ikihyviksi Epoon vanhainkotiin jo 1977, jolloin hän tuli taloon aluksi siivoustehtäviin.

– Tuo ihastuminen ei ole kadonnut mihinkään. Täällä on aina ollut sellaista lämpöä, jonka ulkopuolisetkin ovat pistäneet merkille.

– Tietyllä tavalla on haikeaa, että rakennus toisensa jälkeen tyhjenee, kylän keskus muuttuu koko ajan autiommaksi ja kolkommaksi. Toisaalta täällä on taisteltu vuosikymmenien ajan sitä haastetta vastaan, että tänne on 12 kilometriä keskustasta. Näen, että olisi kaikille – niin työntekijöille, asukkaille kuin omaisillekin – parempi, jos toiminta siirrettäisiin lähemmäs keskustaa. Joka tapauksessa vanhainkotien historia elää nyt viimeisiä vuosiaan. Toiminta muuttuu, tämä on kaikin tavoin murrosaikaa.

Camilla Andersson kaivaa taskustaan avaimen ja avaa entisen sairasosaston ulko-oven. Yli kymmenen vuotta tyhjillään ollut rakennus on purkukuntoinen. Virallisesti Sairasosasto-nimi poistettiin käytöstä jo 1975. Samalla kunnalliskodista tuli vanhainkoti. Nimillä haluttiin parantaa mielikuvia, mutta vanhat nimet istuvat sitkeässä.

– Puistattaa vähän. Siitä on vuosia, kun olen ollut täällä sisällä viimeksi.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Kuusimäki eli sairasosasto oli moderni rakennus 60-luvulla. Se rakennettiin hyvin sairaalatyyppiseksi pitkine käytävineen ja pienine huoneineen. Pitkään tyhjillään ollut rakennus purettiin 2017. Lotta Åberg

Ajan hammas on nakertanut rakennusta suurin puraisuin. Maalit kupruilevat. Pitkän käytävän varrella on pieniä huoneita. Käytävällä on pieni wc, johon ei ole pyörätuolin kanssa asiaa. Apuvälineitä, kuten kaiteita ei ole missään.

– 1960-luvulla tämä oli tasokas osasto. Oli aivan luksusta, että jokaisessa huoneessa oli muun muassa oma ulko-ovi. Kauniina kesäpäivänä saattoi avata oven ja antaa raikkaan ilman tulla sisälle.

– Useimmissa huoneissa oli kolme paikkaa. Aika pian tuloni jälkeen esitin, että se on liikaa. Täällä ei ollut minkäänlaista yksityisyyttä. Paikkoja vähennettiin kymmenen, Andersson muistelee.

Seuraavaksi nykyisessä päiväkodissa sijainneesta Paviljongista ja sairasosaston takana sijaitsevasta rivitalosta tehtiin palveluasuntoja ja kotihoidon yksiköitä.

Laitosmaisuutta on ajettu järjestelmällisesti alas jo pitkään. Tavoitteena on ihana arki, siitäkin huolimatta, että henkilökunnalla ei ole liiaksi asti aikaa.

– Työskentelytavat ovat muuttuneet valtavasti viimeisten vuosikymmenten aikana. Nykyisin korostetaan huomattavasti enemmän omatoimisuutta ja osallistuttamista päivän toimintoihin ja oman elämän päätöksen tekoon, Andersson sanoo.

– Vanhoja ihmisiä hoidetaan huomattavasti yksilöllisemmin kuin ennen. Siitäkin huolimatta, että paljon puhutaan resurssien riittämättömyydestä. Tietysti jos ajatellaan yksilön tarpeita, niin tarpeethan ovat rajattomia. Jotta arki olisi innovatiivista, tarvitaan avuksi omaiset, ystävät ja vapaaehtoiset.

Ratsutilasta vaivaistaloksi

 Porvoon maalaiskunnassa havahduttiin 1880-luvulla huomaamaan, että aika on ajanut ruotujärjestelmän ohi. Nykyaikainen ajattelutapa velvoitti, että kuntien oli huolehdittava itse vanhuksistaan ja köyhistään. Tarvittiin vaivaistalo.

Sopiva tila löytyi peninkulman päästä Porvoon keskustasta, Epoon kylästä, josta ostettiin puolet suuresta Hommas Nygårdin ratsutilasta. Asiat etenivät nopeasti. Ei järjestetty arkkitehtikilpailua, ei haettu rakennuslupia, ei vastustettu eikä valitettu, ei tehty piirustuksia eikä edes työselostuksia, vaan asia yksinkertaisesti päätettiin ja toteutettiin.

Ratsutilarakennus muutettiin keittiöksi ja ruokasaliksi. Sivurakennuksesta muokattiin asunto asukeille. Porvoon pitäjän vaivaistalo vihittiin käyttöönsä 28.12.1888. Tuolloin laitos saattoi vastaanottaa 44 henkilöä. Ensimmäiset kerran laitosta laajennettiin viisi vuotta myöhemmin, jolloin saatiin erilliset rakennukset miehille ja naisille.

Elämä vaivaistalossa ei ollut ruusuilla tanssimista. Asukkaat osallistuivat tilan töihin, korjasivat, rakensivat ja pyykkäsivät. Vaatteita parsittiin ja luteita vastaan taisteltiin. Viljelysmaat oli annettu vuokralle, mutta perunapellossa riitti raivattavaa.

Vuonna 1896 maalaiskunnan väkiluku oli 12 608 henkeä. Vaivaishoidon tarkastajan mukaan Epoon vaivaistalossa oli tuolloin 62 asukasta, joista kuusi oli hulluja. Tarkastaja totesi, että taloon olisi mahtunut parikymmentä asukasta enemmänkin ja hullujen selleistä kaksi oli tyhjänä.

Kunnanlääkäri oli velvollinen käymään vaivaistalossa kerran kuussa. Aina se ei onnistunut, jos vaivaistalon ainoa hevonen oli muissa töissä, eikä päässyt lääkäriä noutamaan. Puhelinkonsultointiakaan ei ollut tarjolla, sillä vaivaistaloon saatiin ensimmäinen puhelin vasta kahdeksan vuotta laitoksen perustamisen jälkeen. Sitä ennen kuntakokouksissa katsottiin, ettei syrjäisessä vaivaistalossa moista ylellisyyttä tarvittu.

1920-luku toi tullessaan suuria muutoksia. Peltoja viljeltiin itse ja 80 hehtaarin laajuisilta tiluksilta saatiin lähes kaikki tarvittava. Tila oli täysin omavarainen niin viljan, maidon kuin lihankin suhteen. Lehmiä oli parhaina vuosina 40. Koska ne lypsivät maitoa rutkasti yli oman tarpeen, kuljetettiin sitä päivittäin myös kylän meijeriin. Hevosia oli kymmenen ja sikoja kuudesta kahdeksaan.

Vaivaistalo-nimestä luovuttiin ja laitosta alettiin kutsua kunnalliskodiksi. Nimellä haettiin positiivisempaa kaikua ja asukkaiden viihtyvyyteen alettiin panostaa. Alkuaikojen 12–15 hengen huoneista siirryttiin pienempiin yksiköihin niin, että vain kaksi tai korkeintaan kolme asukasta asui samassa huoneessa. Samalla herättiin ajattelemaan, että asukkaiden kannalta saattaisi olla mukavaa, jos samaan huoneeseen sijoitettaisiin samanhenkisiä asukkaita. 20-luvulla saatiin myös kauan kaivattu sairasosasto, jota johti koulutettu sairaanhoitaja.

Sota-aika vaikeutti elämää, mutta iäkkäiden asukkaiden elämän ehtoopuolesta pyrittiin silti tekemään kaikin tavoin mahdollisimman mukavaa. Jatkosodan päätyttyä päätettiin muun muassa, että kunnalliskodin puutarhuri ottaisi hoitaakseen myös asukkaiden tupakkaviljelmät. Samoihin aikoihin puolet tilan maista luovutettiin Karjalasta tulleille siirtolaisille.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Epoon vanhainkodin 40 lehmää tuottivat maitoa myös kyläläisten tarpeisiin, kunnes lehmät vietiin teuraaksi 1970. Vanhainkodin navetassa kasvatettiin sonnivasikoita vielä vuoteen 1973 asti, jonka jälkeen karjankasvatus lopetettiin kokonaan. Lotta Åberg

Vanhimmista rakennuksista ei ole enää montakaan jäljellä. Menneistä muistuttavat enää vain vanha viljakuivaamo, vaunuvaja sekä navetta. Tallista on jäljellä vintille johtanut kivisilta. Ne jäivät tyhjilleen aivan 1970-luvun alussa, jolloin maassa oli liikaa viljaa, maitoa, voita ja lihaa, munavuoria unohtamatta, eikä kunnalliskodin tuottamalle maidolle ollut tilausta.

Viimeinen pehtoori lähti tilalta vuonna 1980, jolloin viljelysmaat annettiin vuokralle. Seuraavana vuonna myytiin huutokaupalla kaikki tilan maanviljelyyn liittyvä irtain omaisuus. Edessä olivat vanhustenhoidon kasvun vuodet.

Lähde: Epoon vanhainkoti 100 vuotta, Hilding Rosenström

Hullutkin hoidettiin

 Epoon vanhainkodin alkutaipaleella, 1800- ja 1900-lukujen taitteessa vanhainkoti oli hyvin toisen tyyppinen laitos kuin tänä päivänä. Vaivaistaloon asutettiin paitsi vanhat, myös vaivaiset ja varattomat, jotka eivät pystyneet itsestään huolehtimaan. Vaivaistaloon katsottiin kuuluvaksi myös mieleltään järkkynyt väki.

Tuohon aikaan sanat hullu, hulluinhuone ja hourula olivat käytössä niin arki- kuin virkakielessäkin. Niinpä vanhoista kokousasiakirjoista selviää, että Epoon vaivaistalossa oli alun pitäen neljä hullun paikkaa. Määrä osoittautui pian riittämättömäksi ja päätettiin rakentaa toiselle puolen maantietä uusi hulluinhuonerakennus, jossa olisi kuusi selliä.

Sellien ikkunat olivat katonrajassa ja ruoka tarjoiltiin asukkaille ovien työntöluukkujen läpi. Hullujen vartiointi päätettiin toteuttaa niin, että kaksi reippainta vaivaistalon asukasta sai muuttaa hulluinhuonerakennuksessa sijainneeseen vartiomiehen huoneeseen. Korvaukseksi epämukavuudesta nämä miehet saivat kymmenen ylimääräistä markkaa vuodessa.

Sellit olivat käytössä 1900-luvun alkuvuosikymmenille, jonka jälkeen ne purettiin.

Vanhainkoti tuli tiensä päähän

Epoon vanhainkodin kohtaloa puntaroitiin 2014 kevättalvella tämän jutun kirjoittamisen aikoihin. Vaihtoehtoina oli tuolloin uuden palvelutalon rakentaminen tai vanhan remontointi.

– Vanhainkodin nykyiset asuinhuoneet ovat liian pieniä, mikä tarkoittaa, että ARA-tuki jää saamatta ja remontin rahoitus kaatuisi kaupungin syliin. Parhaillaan on laskennassa, mitä asialle voidaan tehdä. Rakennus on siinä kunnossa, että se pitää ehdottomasti peruskorjata, kaupungin tilakeskuksessa työskentelevä kaupunginarkkitehti Markku Partanen kertoi tuolloin Uusimaalle.

Huoneista puuttuivat nykyvaatimusten mukaiset peseytymistilat eikä huoneissa ollut sprinklerijärjestelmää. Talotekniikka oli Partasen mukaan elämänsä loppusuoralla ja seinissä ja katoissa oli vuotoja.

Pahin kauhukuva oli, että rakennukset autioituvat ja rapistuvat keskellä kylää.

Epoon vanhainkoti tyhjeni kokonaan syksyllä 2017. Sen jälkeen siitä yritettiin muokata leirikeskusta. Kokeilu loppui lyhyeen. Eija Quinlan

Epoon vanhainkotiin kuuluneet, vielä 2014 jäljellä olleet rakennukset:

1. Pehtoorin talo. Pehtoorin virka lakkautettiin vuonna 1970, jonka jälkeen maantien toisella puolella sijaitseva, 1800-luvun lopulla rakennettu punainen puutalo jäi tyhjilleen. Pehtoorin talossa toimi päiväkoti 1980-luvun alusta 90-luvun puoliväliin. Nykyisin talo on asuinkäytössä.

2. Godanro, keltainen tiensuuntainen kivitalo valmistui luultavasti 1920-luvulla miesten osastoksi. 1970–90-luvuilla rakennuksessa toimi pieni kauppa ja kahvila. Nykyisin rakennuksessa on työntekijöiden sosiaalitiloja sekä arkisto.

3. Paviljonki rakennettiin vuonna 1952. Se oli kunnalliskodin suosituin asumisyksikkö ja Pihlajamäen ohella toinen kaupungin ensimmäisistä palveluasunnoista. Paviljonki remontoitiin vuonna 2002 päiväkodiksi, jona se toimii edelleen.

4. Talousrakennus valmistui Nygårdin ratsutilan vanhan päärakennuksen paikalle vuonna 1955. Rakennuksessa sijaitsi valmistuskeittiö, hallintotilat, pesula, soluasuntoja henkilökuntaa ja harjoittelijoita varten sekä suuri, kaunis ruokasali. Nykyisin rakennuksessa toimii nuorisokoti Tukkari. Päiväkoti käytti ruokasalia pitkään liikuntasalinaan, mutta nykyisin sali on varastotilana.

5. Kuusimäki eli aluksi 46-paikkainen sairasosasto valmistui vuonna 1962. Pitkä valkoinen rakennus suljettiin huonokuntoisena 2000-luvun taitteessa.

6. Rivitalo. Maantien toisella puolella sijaitseva punatiilinen rivitalo rakennettiin 1966 kunnalliskodin henkilöstön asunnoiksi. Pitkä matka keskustasta on ollut läpi vuosisadan vanhainkodille suuri haaste. Henkilökunnan asunnoilla saatiin houkuteltua taloon uusia työntekijöitä. Myöhemmin rivitalosta alettiin vuokrata asuntoja myös muille.

7. Pihlajamäki eli rivitalotyyppinen palveluasuntorakennus jäi tyhjilleen 2.1.2014, jolloin sen 15 asukasta muuttivat uuteen Johannisbergiin valmistuneeseen Johanna-kotiin.

8. Päärakennus, uusi punatiilinen kunnalliskotirakennus valmistui kahdessa vaiheessa vuosina 1981 ja 1982. Rakennuksessa toimi vielä 2014 kolme vanhainkotiosastoa ja yksi lyhytaikais- ja intervallihoitoa tarjoava osasto.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut