Asuntomessujen asiantuntijat: Uudenmaan kunnissa riittää vetovoimaa – kisassa voittavat ne, joilla on tarjota palveluita ja vapaa-ajan tarjontaa

Ella Kanninen ohjasi keskustelua, jossa olivat mukana Op Koti Uusimaan toimitusjohtaja Tuomas Tyrsky, liiketoimintajohtaja Kaisu Christie Op:sta, Etelä-Suomen Median paikallisjohtaja Karri Kannala, kansanedustaja Heikki Vestman (kok.) ja Suomen Asuntomessujen kehitysjohtaja Anne Pallaste. Sauvo Jylhä

Tanja-Elina Niemi

Uudenmaan kuntien vetovoimaa pääkaupungin kupeessa pohdittiin torstai-iltapäivän asuntomarkkinakatsauksessa ja paneelissa asuntomessuilla Tuusulassa. Tunnin mittaisessa keskustelussa kehyskuntien hyvään tulevaisuuteen uskottiin vahvasti.

Nurmijärvi-ilmiö ei ole palannut, kun se oikeastaan ei ole varsinaisesti minnekään ikinä kadonnut. Tätä mieltä oli muun muassa paneeliin osallistunut kansanedustaja Heikki Vestman (kok.) joka asuu Sipoossa.

Vestmanin mukaan ennuste on, että Uudenmaan kehysalue kasvaa 20 vuodessa enemmän kuin Varsinais-Suomi ja Pirkanmaa yhteensä. Kaupungistumiseen liittyy globaalisti kehysalueiden kasvu.

–Nurmijärvi-ilmiö ei ole mihinkään kadonnut, esimerkiksi Sipoo ja Kirkkonummi ovat kymmenen vuoden aikana vetäneet muuttajia, muistutti Sipoossa asuva Heikki Vestman (keskellä). Sauvo Jylhä

ETELÄ-SUOMEN Median paikallisjohtaja-päätoimittaja Karri Kannala näkee, että se miten aktiivisesti kehyskunnat satsaavat siihen, että on palveluita ja vapaa-ajan tarjontaa, korostuu.

– Osa jo panostaa, osa ei. Ne jotka panostavat, ovat voittajia, sanoi Kannala.

Helsinki, Vantaa ja Espookin tulevat vielä kasvamaan. Kannalaa kiinnostaa miten pienipalkkaisten eläköityminen vaikuttaa: mihin uudella työvoimalla, kuten lastentarhanopettajilla ja lähihoitajille, on varaa asettua asumaan pääkaupunkiseudulla.

Kehitysjohtaja Anne Pallaste Suomen Asuntomessuilta muistutti, että asumispaikan valinnassa kyse on optimoinnista, kuten että missä on oma työpaikka, missä se haaveiden kasvimaa, sopivat liikenneyhteydet, palvelut ja aktiviteetit ja mihin on varaa.

Vestman on puhunut yksityisautoilun puolesta ja arvostellut hallituksen ruuhkamaksuaikeita ja toi sen tässäkin keskustelussa esiin.

Liiketoimintajohtaja Kaisu Christie OP:sta iloitsi siitä, että vihdoinkin on saatu pienten asuntojen pieneneminen aisoihin. Väljemmät tilat parantavat elämänlaatua.

– Koronan aikaan seinät ovat voineet kaatua päälle.

OP Koti Uusimaan järjestämän tapahtuman odotettua antia oli asuntomarkkinakatsaus, joka antaa varsin positiivisen kuvan ihmisten luottamuksesta tulevaisuuteen, vaikka koronatilanne saattaa sitä vielä alkaa varjostaa.

Toimitusjohtaja Tuomas Tyrskyn mukaan korona ei ole merkittävästi vaikuttanut asuntojen hintatasoon ja kesämökkikauppa on käynyt kesän aikana erittäin vilkkaana. Asuntokauppa notkahti keväällä, mutta kesäkuussa kauppoja tehtiin alueella ennätystahtia.

Op Koti Uusimaan toimitusjohtaja Tuomas Tyrsky (toinen vas.) kertoi, että koronakriisissä uusmaalaiset ovat olleet muita positiivisempia. OP Koti Uusimaa toimii kymmenen kunnan alueella. Sauvo Jylhä

OP KOTI Uusimaan liikevaihto on noin 10 prosentin kumulatiivisessa kasvussa ja syksy näyttää asuntokaupan osalta positiiviselta.

OP ryhmä myönsi 8 miljardin euron verran lyhennysvapaita. Se on antanut mahdollisuuksia kotitalouksien kulutukseen ja myös esimerkiksi remontointiin, kertoi Kaisu Christie.

Keskustelussa todettiin, että koronan tuoma poikkeusaika on voinut selkeyttää monelle mitä asumiseltaan haluavat. On ehkä uskallettu toteuttaa niitä unelmia, mitä oli ollut mielessä jo ennen koronaa.

ASUNTOMESSUJEN virallinen mediayhteistyökumppani Etelä-Suomen Media live-striimasi paneelin, jonka toi asumisen problematiikkaa monipuolisesti esiin. Kestävää kehitystä pohdittaessa niinkin villi ajatus tuli keskustelun aikana esiin kuin, että pienydinvoimaloita voidaan tulevaisuudessa nähdä pienasutusalueilla.

Keski-Uusimaa-lehti on osa Etelä-Suomen Mediaa.

Kunnat kehittyvät eri suuntiin, pienimmillä suurimmat ongelmat

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut