"Voi aiheuttaa poikkeusjärjestelyitä Kennelliiton toiminnassa ja palveluissa" – Suomen Kennelliitossa alkamassa huomenna lakko, jonka syistä työntekijät ja työnantaja ovat eri mieltä

Suomen Kennelliitto muun muassa ylläpitää koirien rekisteriä, johon etenkin rotukoirien pennut rekisteröidään. Lumikki Haaja/Arkisto

Minna Harmaala

Suomen Kennelliitossa on alkamassa huomenna toimihenkilöiden lakko, joka voi kestää kaksi viikkoa. Lakkoon on menossa koko Kennelliiton henkilöstö.

– Olemme pahoillamme siitä, että mahdollinen lakkotilanne voi aiheuttaa poikkeusjärjestelyitä Kennelliiton toiminnassa ja palveluissa, tiedottaa Kennelliitto verkkosivuillaan.

Lakosta ilmoitti Toimihenkilöliitto Erto. Lakon lisäksi Erto on julkistanut Kennelliittoon ylityö-, lisätyö- ja liukumasaldojen kerryttämiskiellon 19. elokuuta alkaen.

Lakon syistä Erto ja Suomen Kennelliitto ovat eri linjoilla. Erton mukaan Kennelliitto ja työnantajaliito Palta kieltäytyvät uusimasta työsopimusta ja pyrkivät heikentämään työehtoja koronakriisin varjolla.

– Kävimme pitkään neuvotteluja uudesta sopimuksesta. Kennelliitossa ei ole mitään järkevää syytä heikentää työehtoja tai tehdä palkansaajan kannalta Suomen huonoimpaa diiliä, sanoo Erton puheenjohtaja Juri Aaltonen järjestön tiedotteessa.

Erton mukaan sen tavoitteena on uusia työehtosopimus samoilla ehdoilla kuin muutkin kuluvana vuonna uusitut työehtosopimukset.

Kennelliiton mukaan Erton kertoma ei pidä paikkaansa.

– Erto irtisanoi Kennelliiton työehtosopimuksen 12.11.2019 päättymään 31.1.2020. Työehtosopimuskauden päättymisen jälkeen käydyissä, 27.4.2020 tuloksettomina päättyneissä neuvotteluissa työnantaja ei vaatinut heikennyksiä työehtoihin. Suomen Kennelliitto ry olisi ollut valmis hyväksymään muun muassa yleisen linjan mukaiset palkankorotukset ja kiky-tuntien poistamisen vielä senkin jälkeen, kun kevään koronapandemiatilanne oli vaikuttanut voimakkaasti liiton alaisten tapahtumien järjestämiseen ja myös muuhun toimintaan, Kennelliiton tiedotteessa sanotaan.

Lakko ei koske Kennelliiton tytäryhtiöitä Showlink Oy, Prettybit Projects Oy ja Kustannus Oy Koiramme.

Suomen Kennelliittoon kuuluu järjestön kotisivujen mukaan 147 000 henkilöjäsentä ja 2 000 jäsenyhdistystä. Järjestö muun muassa ylläpitää koirarekisteriä.

Muokattu 1.9.2020 kello 12.43: Lisätty tieto, että lakko koskee koko Kennelliiton henkilöstöä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.