Sisäministeri Maria Ohisalo osallistui Porvoon siivoustalkoisiin tiistaina: "Kaupunki pysyisi siistinä, kun jokainen hoitaisi osuutensa"

Sisäministeri Maria Ohisalo tarttui jätesäkkiin ja ryhtyi siivoamaan roskia kaduilta. Toni Degerlund

Inka Töyrylä

Porvoosta tuli säkkikaupalla siistimpi tiistaina, kun joukko aktiivisia kaupunkilaisia kerääntyi poimimaan roskia sisäministeri Maria Ohisalon vanavedessä. Porvoo siistiksi -tapahtuma oli osa Uusimaan ja Porvoon kaupungin Clean World Porvoo -ympäristöfoorumia, jossa Ohisalo oli yhtenä puhujana.

Jätehuoltoyhtiö Rosk´n Roll jakoi hanskat ja jätesäkit osallistujille. Ohisalo jonotti rauhassa saadakseen omansa ja tarttui sitten rivakasti toimeen.

–  Jos me emme saa omia roskiamme heitettyä sinne, minne ne kuuluvat, niin miten voimme ratkoa vielä isompia ongelmia liittyen vaikkapa ilmastonmuutokseen, hän tuskailee.

– Tällainen roskatempaus on konkreettinen esimerkki siitä, että jokainen pystyy tekemään osuutensa. Ja kun pystymme hoitamaan nämä roskat, pystymme myös isompiin asioihin. Kunpa jokainen muistaisi osaltaan, että sen, minkä tuo, vie myös mukanaan, Ohisalo toivoo ja poimii pussiin kolmannentoista tupakantumpin.

Korona-aikana ihmiset ovat löytäneet luonnon uudella tavalla, mikä näkyy nurinkurisesti roskien lisääntymisenä siellä, missä niitä ei pitäisi näkyä.

– Kansallispuistojen roskikset ovat tupaten täynnä, joten loput roskat jätetään luontoon. Olen kerran käynyt Japanissa, enkä muista nähneeni siellä kertaakaan kaduilla roskakoreja. Ensimmäinen ajatus oli, että onpa erikoista, mihinkäs roskat sitten viedään. Sitten ymmärsin, että kun jokainen vie omat roskansa kotiin, ei yhteiskunnassa edes tarvita yleisiä roskiksia. Se on aika hienoa. Haluaisin ajatella, että se olisi mahdollista meillä Suomessakin. Tällaisen ajattelumallin täytyy kuitenkin olla kirjoitettuna todella vahvasti sisälle kulttuuriin, että se toimii, Ohisalo pohtii.

Purkkaa, käytettyjä nenäliinoja, jäätelöpapereita. Lisää tupakantumppeja.

Pussi täyttyy roska roskalta. Purkkaa, käytettyjä nenäliinoja, jäätelöpapereita. Lisää tupakantumppeja. Epämääräinen mytty sekä karkkipusseja.

– Muovi on todella vakava ongelma myös täällä Suomessa. Rannikoilta löytyvästä roskasta suurin osa on muovia. Se näyttäytyy linnuille, kaloille ja monen kokoisille eliöille ravintona. Merissä muovi jauhautuu mikromuoveiksi ja lopulta voi olla niin, että meidän lautasilla on mikromuoveja, ympäristömyrkkyjä. Se on aika surullinen kuva tästä ympäristömme tilasta, Ohisalo sanoo.

Ohisalon lisäksi tapahtumaan osallistuivat Itä-Uudenmaan poliisi, hyvinkääläinen Roskasakki, Trash Heroes, joka on tanssija-koreografien Antti Lahden ja Panu Varstalan liikkuva taideprojekti, jonka tavoitteena on luoda parempaa kaupunkiympäristöä, Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys, Porvoon Energia, Porvoon vesi, Porvoonseudun Maan ystävät, Rosk’n Roll sekä kaupungin oma ilmastokettu.

–Roskaaminen on rikos ja siitä voi joutua vastuuseen. Tässä on pitkälti kyse asenteista, roskia levitetään välinpitämättömästi, Itä-Uudenmaan poliisin uunituore poliisipäällikkö Ilkka Koskimäki muistuttaa.

Roskasakiksi itsensä nimenneet Kaija ja Ilkka Erkkilä kippaavat näytille pussin numero 3131. Se on kerätty reilun tunnin aikana Taidetehtaan edustalta. Täpötäyteen ahdetussa pussissa on muiden roskien ohella muun muassa 610 tupakantumppia.

Erkkilät ovat keränneet vuodesta 2011 alkaen yli 3000 pussillista roskia 14 eri maasta.

– Tupakantumppeja olemme keränneet nämä mukaan lukien miljoonakolmekymmentäkolmetuhattasata kappaletta, Ilkka Erkkilä sanoo.

Erkkilät toteavat roskaamisen olevan moukkamaista typerihtimistä, mikä käy kaikille kalliiksi, rumentaa paikat ja tappaa kalat ja eläimet.

– Kaikki tähän kuluvat varat voitaisiin ohjata vaikka terveyden- ja vanhustenhuoltoon.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut