Koronatilanne Porvoossa "lähes uskomattoman hyvä"

Ann-Sofie Silvennoinen iloitsee hyvästä tilanteesta. Outi Paappanen

Inka Töyrylä

Porvoossa ei ole todettu viimeisen viikon aikana yhtään uutta koronavirustartuntaa.

– Tämä alkaa olla jo melkein liian hyvää ollakseen totta. Meillä on ollut vain yksittäisiä tartuntoja ja nekin hyvin harvakseltaan. Viimeisin tartunta on todettu 4. syyskuuta, sosiaali- ja terveysjohtaja Ann-Sofie Silvennoinen sanoo.

Silvennoinen pitää Porvoon tilannetta lähes uskomattoman hyvänä ottaen huomioon, että kaupungissa on kuitenkin lähes 50 000 asukasta, joista suuri osa käy pääkaupunkiseudulla päivittäin ja lisäksi kaupungissa käy suuret määrät kotimaanmatkailijoita sekä kesämökkiläisiä.

– Ehkä olemme onnistuneet pitämään tietoisuutta yllä niin, ettei asia pääse unohtumaan ja ihmiset noudattavat hyvin turvaohjeita. Busseissa käytetään maskeja ja huomioidaan muut ihmiset, Silvennoinen sanoo.

Palvelutalot avattiin vierailijoille viime perjantaina ja Silvennoinen kiittää kaiken sujuneen erinomaisesti.

– Ohjeita on noudatettu hyvin ja suojavälineitä on käytetty huolellisesti. Oikeat toimenpiteet näkyvät myös kouluissa, jotka ovat olleet nyt yli kuukauden auki. Kaupungin sisällä tehdään yli rajojen arvokasta työtä, mikä on osaltaan vaikuttanut siihen, että tilanne on näin hyvä. Kukaan ei tee tätä yksin, vaan koronanvastaiseen työhön tarvitaan jokaisen panosta. Lisäksi meillä on ollut rutkasti hyvää onnea, Silvennoinen pohtii.

Silvennoinen on erityisen hyvillään siitä, että kaupungissa ei ole koko korona-aikana todettu yhtään tartuntaa sosiaali- ja terveyspuolella esimerkiksi vanhusten palvelukodeissa tai kotisairaanhoidossa.

– Olemme säästyneet tältä uutiselta nyt puoli vuotta. Valitettavasti täytyy sanoa, että kyllähän sekin päivä varmasti vielä tulee, että meilläkin todetaan tartuntoja sotepuolella. Se on vääjäämättä edessä, vaikka olisimme kuinka varovaisia ja huolellisia, Silvennoinen sanoo.

Viime aikoina on esiintynyt koronaryppäitä kaupungeissa, joissa aikaisemmin on ollut rauhallista.

– Saamme yhä varautua kaikkeen ja meidän kaikkien pitää olla huolellisia. Hyvään tilanteeseen ei saa tuudittautua, Silvennoinen sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.