Kurssikeskuksen purku-urakka Karijärvellä loppusyksystä päättäjille – selvitykset ovat loppusuoralla, purkupäätöskin tehty

Purettavan päärakennuksen ensimmäinen osa rakennettiin vuonna 1974. Rakennuksessa on myös asbestipurkutöitä. Tanja Kuisma

Tanja Kuisma

Entisen kurssikeskuksen purku-urakka Karijärven rannalla on lähitulevaisuuden varmasti suurimpia mieliä liikuttavia hankkeita, joista Porvoon seurakuntayhtymässä tehdään ratkaisuja.

1 090 kerrosneliömetrin suuruisen rakennuksen purkupäätöksen teki kiinteistö- ja hautausmaan johtokunta, ja yhteinen kirkkovaltuusto myönsi sille rahoituksen.

Kirkkoherra Pontus Salmen mukaan päärakennuksesta on tehty purkupäätös, mutta kiinteistöön liittyvien selvitysten prosessi on kesken.

– Päärakennus on ollut kauan tyhjillään. Viimeksi siinä oli vastaanottokeskustoimintaa 2015–2016, eikä mitään sen jälkeen. Paikkahan on varsinkin monelle iäkkäälle porvoolaiselle hyvin tärkeä, ja siihen liittyy monia muistoja. Rantasaunassa on kyllä saunottu ja vanhalla Kariksella on ollut tilaisuuksia tänäkin kesänä, Salmi lisää.

Kirkkovaltuuston käsittelyyn on tulossa vielä seurakuntien kirkkoneuvostojen lausunnot. Elokuussa Poukamassa koolla olleet neuvostot kävivät läpi seurakuntayhtymän taloutta, kiinteistökantaa ja kuntoa.

– Kiinteistöistä ei ole oikein saatu aikaan päätöksiä yli kymmeneen vuoteen. Nyt on voitava saada, kirkkoherra toteaa.

Kiinteistö- ja hautausmaan johtokunta antoi 2019 purkutuomion 1090 kerrosneliön suuruiselle päärakennukselle, kirkkovaltuusto myönsi rahoituksen.

Tarjouspyynnöt Karijärven kurssikeskuksen purkamisesta kysytään määräaikaisen kiinteistöinsinööri Rebecca Haarasen mukaan vielä tämän vuoden puolella.

– Kunhan saamme ensin raportit asbestikartoituksista ja tiedämme enemmän haitta-aineista. Siellä on ollut öljysäiliö, joka on puhdistettu. Asbestikartoitus valmistuu tällä viikolla. Alustavien tietojen mukaan asbestia ei ole hirveästi käytetty, mutta yksittäisiä kohteita löytyy.

Kartoitusten valmistuttua Haaranen valmistelee purku-urakkaa koskevat asiakirjat. Purkupäätös on jo olemassa, joten jäljellä on enää purku-urakan kilpailutus ja tarjousten vertailu.

– Siinä on muutakin selvittämistä, koska esimerkiksi sähköliittymä jää käyttöön, ja rantasaunan ja hirsikappelin jäämistä käyttöön selvitetään.

Seurakuntayhtymän taloustoimistolla valmistellaan jo ensi vuosien talousraameja. Kurssikeskuksen purkamiselle on varattu noin parin sadan tuhannen euron määräraha.

Päärakennus on mittavan kokoinen. Vuonna 1974 rakennettua kurssikeskusta laajennettiin vuonna 1988 saunatiloilla ja talonmiehen talolla. Kerrosneliömetrejä on 1 090.

Haarasen mukaan päärakennus on 1970-luvulle tyypillisesti rakennettu tiili- ja puuverhoiltu puurunkoinen rakennus, jossa on tyypillisiä puutteita sen ajan rakennuksille.

– Tällaiset rakennukset ovat herkempiä vaurioille, eikä siitä saa sisäilmateknisesti toimivaa, vaikka käytettäisiin paljon rahaa. Päärakennus ei ole korjattavissa, minkä kertovat myös vuosien mittaan tehdyt tutkimukset. Vaikka se puretaankin, Karijärvi on luontoarvoiltaan meille tosi tärkeä ja sitä voidaan hyödyntää muutoin toiminnassa.

Rebecca Haaranen on työskennellyt pitkään korjausrakentamisen ja sisäilma-asioiden parissa. Hän on pohjakoulutukseltaan kiinteistönpidon insinööri ja on syventänyt viimevuosina osaamistaan korjausrakentamiseen sekä sisäilmateknisiin asioihin liittyen muun muassa korjausrakentamisen ylemmän korkeakoulututkinnon avulla. Hän opiskelee työn ohella ja valmistuu loppuvuonna rakennusterveysasiantuntijaksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.