Henkilö tuotiin paareilla palavasta asunnosta – palokunnalta tuhraantui minuutteja väärän osoitteen vuoksi

Raatimiehenkadun tulipalo sai alkunsa ruoan valmistuksesta. Outi Paappanen

Outi Paappanen

Tulipalo tuhosi kerrostaloasunnon keittiön Raatimiehenkadulla.

Itä-Uudenmaan pelastuslaitos sai sunnuntaina illansuussa hälytyksen Porvoon keskustaan. Hätäkeskukseen ilmoituksen tehnyt henkilö oli antanut ilmeisesti väärän osoitteen ja palokunnalta tuhraantui monta minuuttia Raatihuoneenkadulla, kun tulipalo roihusi samaan aikaan Raatimiehenkadulla.

Oikeaan kohteeseen päästyään sammutusyksiköt totesivat, tulipalon saaneen alkunsa ruoan valmistuksesta.

– Nenä kertoi, että jokin makkara siellä oli kärähtänyt. Teflonpaistinpannu oli syttynyt ihan kunnolla palamaan ja sulanut liedelle. Myös muita objekteja lieden ympärillä oli sulanut aiheuttaen kauhean muovin käryn, päivystävä palomestari Björn Westermark kertoi.

Asunnossa oli palohetkellä yksi henkilö, joka tuotiin ulos paareilla. Westermark ei osannut sanoa henkilön terveydentilasta muuta kuin että tämä oli sanonut pihalla muutaman sanan. Hän oli kuitenkin hengittänyt savukaasuja ja hänet vietiin sairaalaan tarkistettavaksi.

Palo ei ottanut rakenteisiin, eikä riskiä palon leviämiselle Westermarkin mukaan ollut. Asunto kärsi savuvahinkoja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.