Oodi, Tripla, Länsimetro, Nokian kylpylä... – Yle: Laitonta ukrainalaista työvoimaa käytetty useilla isoilla rakennustyömailla Suomessa

Ylen mukaan Länsimetron työmaalla erityisesti Soukassa on työskennellyt ukrainalaisia laittomasti. Johanna Halava/Arkisto

Monilla pääkaupunkiseudun suurilla rakennustyömailla on käytetty laitonta ukrainalaista työvoimaa, kertoo Yle. Yle on tutkinut kuukauden ajan rakennusalan niin sanottujen lähetettyjen työntekijöiden hyväksikäyttöä Suomessa.

Ylen tietojen mukaan ukrainalaisia on työskennellyt laittomasti muun muassa Helsingin uusien hitas-asuntojen rakennustyömaalla sekä tunnettujen julkisten rakennusten kuten Triplan ja Oodin työmailla. Länsimetroa on Ylen tietojen mukaan ollut rakentamassa laittomasti 50 ukrainalaista pääosin Soukassa. Myös Nokian kylpylän työmaalla on Ylen mukaan ollut ukrainalaisia hämärillä sopimuksilla.

Ylen mukaan ukrainalaisille on ensin hankittu toisesta EU-maasta työlupa, jonka turvin heidät on tuotu Suomeen rakentamaan. Työntekijät eivät ole tienneet, että lain mukaan heidän olisi pitänyt työskennellä pääosin maassa, josta työlupa on haettu.

Ylen haastattelemat ukrainalaiset kertovat, että heidät on houkuteltu Suomeen töihin lupauksilla hyvistä ansioista, mutta todellisuus on ollut toinen. Miehillä on teetetty ylipitkää päivää minimaalisella palkalla. Järjestelyä pyöritetään Ylen mukaan monimutkaisella yrityskuviolla, minkä tarkoitus on harhauttaa Suomen viranomaisia.

Ylen tietojen mukaan poliisi tutkii nyt useaa ukrainalaisia pimeästi rekrytoinutta yritystä.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kommentoi Ylen juttua maanantaina Twitterissä.

– Kaikki välineet tällaisen riistotalouden lopettamiseksi on etsittävä ja käytettävä. Alipalkkauksen kriminalisointi, järjestöjen ryhmäkanneoikeus sekä työsuojeluviranomaisten toimivaltuuksien laajentaminen ja resurssien vahvistaminen ovat työkaluja, joita on otettava käyttöön, Marin twiittaa.

Muokattu 28.9.2020 klo 10.11: Lisätty Marinin kommentti ja twiitti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.