Mies ja koira herättivät porvoolaisten huomion somessa, jossa syntyi suuri halu auttaa – "Ei sitä olisi arvannut, että viisikymppisenä joutuisi kadulle"

Kari Korhosella ja Lumi-koiralla on katto pään päällä toistaiseksi. Majoitus järjestyi, kun porvoolaiset kiinnostuivat miehen kohtalosta Facebookissa. Outi Paappanen

Inka Töyrylä

Parrakas mies rapsuttelee koiraansa. Yhdessä on koettu kaikenlaista. Oikeastaan koira on ainoa, mitä miehellä on enää jäljellä. Päällä olevien vaatteiden lisäksi.

– Tällä on oikein hieno nimikin, mutta me nimesimme sen pojan kanssa uudelleen. Haimme sen yhdessä 11 vuotta sitten, kun se oli pieni pentu. Oli kova lumisade ja auto pyörähti tiellä ympäri. Onneksi ei suistuttu tieltä. Silloin päätettiin, että pennusta tulee Lumi, Kari Korhoseksi esittäytyvä mies kertoo.

Lumi käy makuulle, haukahtaa jollekin ja tyytyy sitten tarkkailemaan ympäristöään.

– Ei sitä silloin olisi arvannut, että viisikymppisenä joutuisi kadulle, olisi ilman asuntoa ja autoa.

Korhosesta tuli jokin aika sitten eräänlainen Porvoo-ryhmän Facebook-julkkis. Yksi oli pistänyt merkille kuukauden päivät koiransa kanssa kaduilla kulkeneen kodittoman. Toinen oli huomannut saman, kolmas käynyt jututtamassa miestä. Syntyi valtava auttamisen tahto.

Asia hiukan hämmentää miestä itseään.

Asioiden järjestely ei ole helppoa, kun ei ole puhelinta eikä kelloa.

– Vähän heikottaa, että tuntemattomat ihmiset sillä tavalla huomioivat, ihan vilpittömästi. Koirallekin tuotiin ruokaa, lopulta niin paljon, että oli jo pakko kieltäytyä, kun en pystynyt kaikkea kantamaan. Yksi pariskunta tarjosi keittoa, toinen toi iltapalaa. Kiitoksen haluan tässä välittää kaikille.

Vilkkaan Facebook-keskustelun siivittämänä ja yksityishenkilöiden avustamana Korhonen pääsi ensimmäistä kertaa kuukauteen katon alle nukkumaan. Ensin muutamaksi yöksi vanhaan kaupunkiin, sitten Ölstensiin motelliin.

– Toistaiseksi asun täällä. Sitä en tiedä, mitä myöhemmin tapahtuu ja mitä kaupunki päättää.

Elämän varrella on sattunut kaikenlaista, erään kahnauksen seurauksena vankilatuomiokin. Sen jälkeen Korhonen muutti Porvoosta muutamaksi vuodeksi Espooseen.

– Poika lähti opiskelemaan. Ajattelin, että hänellä on lyhyempi matka kouluun. Asuimme pari vuotta yhdessä, kunnes hän aikuistui ja muutti omilleen. Sitten asiat lähtivät menemään pieleen. Jotenkin lamaannuin. Jäätiin koiran kanssa kahden, ei ollut töitä, tuli yksinäisyys ja jonkinlainen loppuunpalaminen. Saamattomuus iski. Ei ollut enää mitään, mistä olisi pitänyt pitää huolta.

Jäätiin koiran kanssa kaksin, jotenkin lamaannuin, tuli yksinäisyys.

Korhonen kertoo olleensa yksinhuoltaja siitä asti, kun poika oli parivuotias.

– Käytiin äiti-lapsi-kerhoissa ja retkeiltiin, kun hän oli pieni. Ei se helppoa ollut, kun olen vähän tällainen renttu. Mutta hyvin me minusta yhdessä pärjättiin.

Alkoi kertyä vuokrarästejä. Sitten kotoa katkaistiin sähköt.

– Lopulta huoltoyhtiö vaihtoi asuntooni lukot. Minulle jäi reppu ja koira. Kävelin Espoosta Helsinkiin. Taskussa oli kuusi euroa rahaa.

Korhonen halusi kotiin Porvooseen. Rahat eivät aivan riittäneet bussimatkaan, mutta bussikuski heltyi ja otti kyytiin.

– Ensimmäisen yön nukuimme Lumin kanssa uuden sillan alla.

Sen jälkeen kaupungin monet puistot ovat tullee tutuiksi. Sadeyöt ovat olleet hankalampia.

– Aika rauhassa olen saanut olla. Mitä nyt joskus joku on huudellut jotain.

Kerran Korhonen käveli Koivulaan kysymään yösijaa.

– En oikein tuntenut kuuluvani joukkoon, kun en ole päihderiippuvainen. Ja Lumi, sen pitäisi saada olla samassa paikassa kanssani.

Koira on Korhoselle tärkeä. Kaveri, joka on vierellä, vaikka mitä tapahtuisi.

– Vierekkäin nukutaan. Sillä on oma peitto.

Aluksi Korhosellakin oli vain viltti ja sadeviitta. Sitten hän sai lämpimän makuupussin ja retkipatjan. Niistä hän on hyvin kiitollinen.

– Ulkona on hyvä nukkua, kun on hyvä makuupussi. Ulkona nukkuminen ei ollut vierasta. Olen vaeltanut paljon ja aikanaan olin pitkään mukana Maakuntajoukoissa, silloin leireiltiin paljon. Mutta Lumilla alkaa olla ikää.

Päivisin Korhonen kerää tölkkejä saadakseen hieman rahaa. Ruokajaossa hän käy säännöllisesti.

– Siellä on kuitenkin paljon sellaista ruokaa, mistä on vaikea kadulla valmistaa mitään tai lämmittää. Säilykkeet ovat kyllä hyviä.

Nyt tilanne on helpompi, sillä motellissa on yhteiskeittiö. Miehen suurin toive on kuitenkin saada asunto.

– Tai voisin asua autossakin. Olisi joku paikka. Ja voisin tehdä töitä, kun Lumi voisi odottaa sisätiloissa sen aikaa. Olen ammatiltani vartija, mutta voisin tehdä ihan mitä työtä vain, vaikka lakaista katuja.

Haastatteluhetkellä Korhonen tiesi, että pään päällä on katto ”jonkin aikaa”.

– Olen minä ollut sosiaalitoimeen yhteydessä. Mutta olen valmistautunut siihenkin, että kohta olen taas ulkona. Eihän se hyvältä tunnu.

Asioiden järjestely ei ole helppoa, kun ei ole puhelinta eikä kelloa. Puhelinliittymään ei yksinkertaisesti ole varaa.

– Siinä on sekin vaikeus, että miten minuun saa yhteyden, jos jotain järjestyykin.

Kun arki on selviytymistä seuraavaan päivään, on vaikea nähdä iloa oikein missään.

– Eikä kannata haaveilla.

Lue aiheesta lisää:

Porvoossa ei ole minkäänlaista yömajatoimintaa – suurin osa kodittomista majailee tuttavien luona, osa nukkuu paljaan taivaan alla

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut