Vuosi on ollut poikkeuksellinen myös Kymenlaakson Sähköllä: Liikevaihto laski ja liikevoitto kolmanneksella, investointitahti säilyi

Kymenlaakson Sähkön osavuosikatsaus tammi-elokuulta on valmistunut ja kertoo poikkeuksellisesta vuodesta myös energiamarkkinoilla.

Konsernin liikevaihto oli ajanjaksolla 69,2 (76,9) miljoonaa euroa ja liikevoitto 10,3 (15,1) miljoonaa, yhtiö tiedottaa.

Investoinnit olivat 9,6 (10,0) miljoonaa, josta verkostoinvestoinnit olivat edelliskauden tasolla 8,4 miljoonaa ja muut investoinnit 1,1 (1,5) miljoonaa. KSOY:n jakelualueella käytettiin sähköä 784 (826) miljoonaa kilowattituntia. Se on noin viisi prosenttia edellisvuotta vähemmän.

– Sähkön käyttö on vähentynyt sekä poikkeuksellisen lämpimien sääolosuhteiden että osittain myös koronarajoitusten vuoksi, toimitusjohtaja Aku Pyymäki toteaa.

Energiayhtiö on säästynty muutamaa voimakasta myrskysäätä lukuunottamatta laajoilta sähkönjakelun keskeytyksiltä. Sähköverkon käyttökeskustoiminnot siirtyivät kesäkuussa niitä palveluita tarjoavalle Enerva Oy:lle aiemmin suunnitellun aikataulun mukaisesti.

Kymenlaakson Sähköverkon alueella verkkoon on kytketty jo yli 1 000 aurinkosähköjärjestelmää. Järjestelmien myynti säilyi edellisen katsauskauden tasolla.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut