Kolme uutta koronatartuntaa Porvoossa lauantaina – "lokakuu eroaa selvästi syyskuusta"

Porvoossa varmistui kolme uutta koronatartuntaa lauantaina. Kuvituskuva. Marko Kauko

Porvoossa varmistui kolme uutta koronavirustartuntaa lauantaina. Uusiin tartuntoihin ei liity merkittävää määrää altistuneita.

– Tapauksia tulee selvästi, ollaan samoissa määrissä kuin viime viikolla. Lokakuu eroaa selvästi syyskuusta. Katsotaan, tasaantuuko tilanne vai vähentyvätkö tapaukset, kaupungin sote-johtaja Ann-Sofie Silvennoinen sanoo.

Sunnuntain tapauslukumäärä ratkaisee, jäävätkö tartuntapaukset samalle tasolle edellisviikkoon verrattuna, vai onko tapauksia enemmän tai vähemmän.

Menneellä viikolla tartuntatapauksia varmistui useita. Kvarnbackens skolassa varmistui koronavirustartunta eilen perjantaina ja lisäksi tuli tieto kahdesta muusta tartuntatapauksesta, jotka eivät liittyneet kouluun. Tiistaina kerrottiin yksityisen hoivakodin työntekijän tartunnasta.

– Toivottavasti tämä tästä rauhoittuu, kun olemme antaneet suosituksia ja ohjeistuksia.

Silvennoinen on pannut merkille, että kasvomaskien käyttö tuntuu selvästi lisääntyneen viime aikoina Porvoon katukuvassa.

– Tulee hyvä mieli, kun ne on nyt selvästi otettu käyttöön.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut