Porvoolaisyrittäjä juoksi kultaketjuvarkaan kiinni – "Ei onneksi ollut kovin nopea", maailmanennätysmiehen poika arvioi

Kellosepänliikkeessä asioinut varas jäi kiinni liikkeen edustalla Piispankadulla. Mies ei pärjännyt juoksuvoimassa Teuvo Karvoselle. Samu Karvala
Samu Karvala

Samu Karvala

Porvoolaisen Kellosepänliike Karvosen yrittäjä Teuvo Karvonen joutui perjantaina hieman puolen päivän jälkeen röyhkeän varkauden yrityksen kohteeksi.

Tanakahko keski-ikäinen mies tuli liikkeeseen sisään maski naamallaan ja pipo päässään. Hän kertoi olevansa ostamassa vaimolleen panssarikaulaketjua.

Karvonen otti yli 2 000 euron arvoisia kultaketjuja nähtäville ja asetti yhden pöydälle. Mies otti sen käteensä tutkiakseen tarkemmin ja kun Karvonen katsahti toisaalle, mies lähti juoksuaskelin ketjun kanssa kohti ovea.

Panssariketjujen varkausyrityksiä tapahtuu alan liikkeissä melko usein, joten niitä kutsutaan "juoksuketjuiksi". Karvosen mukaan kyseinen asiakas ei ollut herättänyt hänessä ennakko-epäilyksiä.

– Hän ei onneksi ollut kovin nopea, joten sain hänet kiinni toisella puolen katua. Herätin huomiota huutamalla ottakaa varas kiinni, Karvonen kertoo.

Karvosella juoksugeenejä löytyy, sillä hänen isänsä oli 1950-luvulla 3000 metrin esteiden ME-mies ja hän itsekin juoksi matkan parhaimmillaan alle 9 minuutin.

Poliisipartiota jouduttiin odottelemaan paikalle puolisen tuntia, joten onneksi Karvonen sai apua miehen pidättelyyn keskustakorttelien vartijoilta ja sivullisilta.

Ketju löydettiin miehen vaatteista ja se palautui saman tien oikealle omistajalleen.

Tapahtuneesta on hyvät valvontakameratallenteet. Poliisi tutkinee asiaa varkautena tai varkauden yrityksenä.

– Välillä jotain tapahtuu Porvoon keskustassakin, Karvonen hymähtää.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut