Näyttelijä Nina Petelius-Lehdon ja hänen miehensä Pekka Lehdon taloudessa ei koskaan ole ollut sähköhellaa eikä mikroaaltouunia. Erillinen sähköuuni on ollut pakko hankkia Petelius-Lehdon työaikojen vuoksi. Ilman sitä päivällinen ei ennättäisi valmistua ajallaan.
Petelius-Lehdolle ruoka on rakkauden osoitus, joten sitä pitää olla paljon. Hän tähtää ruoan tuotannossa omavaraisuuteen.
Selvästi viimevuotista useampi suuri kaupunki on pääsemässä tänä vuonna plussalle tai nollatulokseen ja myös yhteenlaskettu tulosennuste on parempi kuin viime vuonna. Uutissivulla kerromme, että valtion koronatuet ovat kompensoineet koronasta aiheutuvia kustannuksia ja auttaneet taloustilannetta.
Ulkomaalaisen ei ole helppo saada jäädä Suomeen, vaikka olisi paljon puhuttu osaaja. Maryam Samavaki muutti Iranista Suomeen tekemään väitöskirjaa ja ihastui maahan. Töitä ei kuitenkaan ole löytynyt ja oleskeluluvan takaraja lähestyy.
Lue liite tänään näköislehdestä.
Näköislehti kuuluu kaikkiin Uusimaan tilauksiin. Aktivoi lukuoikeutesi tästä.
Voit kokeilla Uusimaan verkkopalveluja ensimmäisen kuukauden ajan eurolla. Kokeile kuukausi!