Talot kertovat: Valtimontalo oli valmistuessaan loistelias – nukkuva jättiläinen herää pian pitkästä unesta

Valtimontalo oli valmistuessaan valkoinen. Alkuperäisten suunnitelmien mukaisen värinsä se sai vasta myöhemmin. Porvoon museo

Inka Töyrylä

Vanhojen seinien sisäpuolelle kätkeytyy lukemattomia tarinoita. Talot kertovat -sarjassa lähdetään aikamatkalle menneisyyteen.

Vanhan Porvoon portilla vartioiva Valtimontalo on heräämässä jälleen henkiin keväällä avattavan Runo Hotel Porvoon myötä. Täydellisessä remontissa rakennuksen ulkoasu on palautettu entiseen komeuteensa, eikä sisätiloistakaan tule puuttumaan historian havinaa.

– Tämä rakennus on ollut pitkään kuin jonkinlainen nukkuva jättiläinen. Tämä on vanhan kaupungin suurin kiinteistö, joka valmistuessaan yli sata vuotta sitten oli suorastaan loistelias. Jostain syystä se on vuosikymmenten saatossa vähän unohtunut ja ikään kuin piiloutunut, pohtii Runo Hotel Porvoon toimitusjohtaja Erkka Hirvonen.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Valtimontalossa avataan keväällä Runo-niminen hotelli, jonka myötä talo on saanut takaisin entisen loistonsa. Outi Paappanen

Hotelli palauttaa valmistuessaan paikalle palan historiaa.

– Näillä samoilla nurkilla, osittain tällä tontilla, oli ennen Valtimontaloa Asteniuksen kestikievari ja majatalo. Asteniukset olivat yksiä Porvoon hotelli- ja ravintola-alan uranuurtajia, Hirvonen kertoo.

Tuohon tarinaan pohjautuu myös tulevan hotellin nimi Runo.

– Kerrotaan, että kansallisrunoilija J.L. Runeberg yöpyi Asteniuksen majatalossa tullessaan ensimmäistä kertaa Porvooseen. Rouva Astenius tarjosi kansallisrunoilijalle leivoksen, johon tämä ihastui kovasti. Fredrika Runeberg alkoi myöhemmin leipoa miehelleen samantyyppisiä leivonnaisia, joista sitten kehittyi runebergintorttu, Hirvonen kertoo.

Talon rakennutti rakennusyhtiö Valtimo. Se onkin kantanut Valtimontalo-nimeä näihin päiviin asti. Rakennustyöt kestivät vain vajaan vuoden ja Uusimaassa julkaistiin niiden aikana ilmoituksia, joiden mukaan työmaalle tarvittiin esimerkiksi isompi määrä hevosia ja 20 kivenhakkaajaa ja poraria.

Talo valmistui kesällä 1913.

– Hankkeen rahoitti Kansallis-Osake-Pankki, joka sai komeat tilat talon katutasosta. Hiukan aikaisemmin oli valmistunut Rihkamatorin toisella laidalle arkkitehti Walter Thomén suunnittelema Yhdyspankki. Se oli hyvin ruotsinkielinen pankki, kun taas Kansallis-Osake-Pankki oli vahvasti suomenkielinen, Hirvonen kertoo.

Porvoossa käytiin Valtimontalon valmistumisen aikoihin voimakasta kielipoliittista kädenvääntöä, joka johti hiljalleen suomenkielen vahvistumiseen Porvoon liike-elämässä.

Myös suomenmielisyys oli vallalla ja se leimasi vahvasti talon vuokralaisiakin.

– Talo rakennettiin fennomaanisessa hengessä. Ehkä siitä syystä kattolyhtyihin laitettiin Väinämöisen kuvat, koristelussa haluttiin tuoda esille kansallisromantiikkaa, Hirvonen sanoo.

Sanomalehti Uusimaa esitteli vastavalmistuneen rakennuksen perinpohjin laajassa artikkelissa 20.6.1913.

–  Hellittämättömästi kaikki vastukset kestettyään saavat suomalaiset nyt ilolla nähdä kaupungin upeimman talon, parhaalla paikalla kohoavan heidän nimissään, Uusimaa kirjoitti.

Katutasoon sijoittui Kansallis-Osake-Pankin lisäksi seitsemän puotihuonetta. Uusimaan mukaan "sangen upean vaikutuksen" tekevän pankkisalin sisäänkäynti oli aluksi Välikadun puolella. Sen lisäksi talossa toimi huonekaluliike, lakiasiaintoimisto, hattu- ja valkotavaraliike, kaksi kahvilaa, leipomo, kukkakauppa, parturi- ja käherrysliike sekä elävien kuvien teatteri.

– Tässä talossa on toiminut parturi yhtäjaksoisesti tämän vuoden tammikuuhun asti. Yrittäjät ovat tietysti vaihtuneet. Elokuvateatterin lippuluukku ja sisäänkäynti olivat Vuorikadun kulmassa. Haluamme, ettei talon historia unohdu, joten hotelliin tulee noille paikoille kolme neuvottelutilaa, jotka saavat nimekseen Parturi, Lippuluukku ja Teatteri, Hirvonen kertoo.

Vuorikadun päätyyn avattu Scala oli moderni, lähes 200-paikkainen elokuvateatteri. Elokuviin tarvittavaa musiikkisäestystä varten teatteriin oli hankittu automaattipiano, mutta säestyksestä vastasivat myös teatteriin palkattu pianisti ja viulisti. Yleisöä ihastuttaneesta viulisti Lennart Brunbergista tuli sittemmin tunnettu karamellitehtaan johtaja kaupungissa.

Suositun elokuvateatterin ohjelmisto oli monipuolinen. Erityisesti Charlie Chaplinin filmit olivat yleisömenestys. Lopulta Scala kuitenkin menetti asiakkaansa uudemmalle ja hienommalle elokuvateatteri Royalille ja sulki ovensa 1923.

Toisessa ja kolmannessa kerroksessa oli asuinhuoneistoja.

– Pankinjohtaja perheineen asui kolmannessa kerroksessa, Hirvonen kertoo.

Komeat rappukäytävät tekivät varmasti vierailijaan vaikutuksen. Talon rakennushistoriallisessa selvityksessä kerrotaan, että isommista huoneistoista oli yhteys myös keittiöporrashuoneeseen, jota pitkin palvelusväki kulki. Näitä portaita pitkin tuotiin ruokaostokset ja takkapuut sekä vietiin roska-astiat.

Selvityksessä mainitaan, että palvelusväelle suunniteltiin kuivakäymälää erilliseen ulkorakennukseen. Isäntäväellä oli asuntokohtaiset sisävessat ja kylpyhuoneet, jotka olivat Porvoossa vielä harvinaisia. Ne tekivät talosta erityisen tasokkaan.

–  Yleensä voi sanoa, että asuinhuoneustot ovat niin rakennetut, että ne vastaavat mitä suurimpiakin vaatimuksia, Uusimaa kuvaili artikkelissaan.

Valtimontalossa oli valmistuessaan 12 asuntoa. Isoimmissa huoneistoissa oli niin kutsuttu herrainhuone, jota käytettiin perheen liike-elämän ja rahatalouden ylläpitämisen tilana. Tässä oli erillinen uloskäynti, joten monet vuokrasivat huoneen ulkopuolisille, ellei sille ollut tehokasta käyttöä.

– Talon sisätilat on tuhottu vuosikymmenten saatossa melko täydellisesti. Olemme voineet säästää kolme kakluunia. Jokaiseen hotellihuoneeseen tulee kuitenkin kylpyhuoneisiin talon alkuperäiset puupeiliovet, jotka on täysin entisöity, Hirvonen kertoo.

Myös huolella kunnostetut ikkunat ovat alkuperäiset ja portaikot entisöidään.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Hotellissa säilytetään Valtimontalon alkuperäiset ikkunat. 1500 puitetta entisöidään kymmenessä eri verstaassa ympäri Suomen rannikkoa. Outi Paappanen

Valtimontalon ulkoasu on säilynyt lähes alkuperäisenä, mutta matkassa on ollut tuuriakin.

– Rihkamatoria pommitettiin jatkosodassa kesällä 1941. Tämän talon katto tuhoutui itäsiiven osalta, mutta onneksi koko talo ei palanut, Hirvonen kertoo.

Pankkia laajennettiin 50-luvulla ja isompi remontti tehtiin 1961. Vanha pääovi poistettiin käytöstä ja muutettiin ikkunaksi. Sisäänkäynti muutettiin Rihkamakadun puolelle ja pankkiin otettiin lisätilaa viereisistä liiketiloista.

Porvoon maalaiskunta osti Valtimontalon Kansallis-Osake-Pankilta vuonna 1981. Teknisen nykyaikaistamisen myötä esimerkiksi savupiiput saivat lähteä katolta. Samalla alkoi kuitenkin hiljalleen myös talon tuho.

1984 tehtiin laaja peruskorjaus, jolloin asunnot muutettiin Porvoon maalaiskunnan virastojen toimistoiksi. Pankin tilalle muutti maalaiskunnan kirjasto. Ullakolle suunniteltiin kunnan valtuustosalia kahviloineen ja lämpiöineen, mutta suunnitelma ei koskaan toteutunut.

– Olemme nähneet piirustuksia kokoustiloista. Niiden vuoksi ullakolle rakennettiin valmiiksi hissikuilukin vuoden -84 remontissa, Hirvonen kertoo.

Valtimontalo siirtyi Porvoon kaupungille maalaiskunnan ja kaupungin yhdistyttyä 1997. Katutason tilat osoitettiin jälleen liiketoiminnalle, mutta erikoisiakin ratkaisuja tehtiin. Keskelle vanhaa kirjastotilaa rakennettiin kaupungin yleisökäymälä.

Rakennushistoriallisessa selvityksessä todetaan talon päätyneen kauas entisaikojen loistokkuudesta ja arvokkuudesta.

– Rakennus on kuitenkin aikanaan vahvasti ja vankasti rakennettu. Se on säilynyt uskomattoman hyvässä kunnossa. Vaikka sisätilat on tuhottu, on historia yhä läsnä ja tarinat elävät. Nukkuva jättiläinen on hiljalleen heräämässä, Hirvonen sanoo.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut