Koronatartuntoja Näsin kuntoutuskeskuksessa, koulussa ja päiväkodissa – keskiviikon saldo oli seitsemän uutta tartuntaa

Näsin kuntoutuskeskuksen osasto 3:n potilaat testataan koronan varalta varmuuden vuoksi. Arkisto/Outi Paappanen
Marita Itävuori

Marita Itävuori

Porvoossa todettiin keskiviikkona seitsemän uutta koronavirustartuntaa. Tartuntoja todettiin muun muassa kolmessa eri paikassa Porvoossa Näsin suunnalla.

Kahdella henkilökunnan jäsenellä Näsin kuntoutuskeskuksen osasto 3:lla todettiin koronavirustartunta. Toinen näistä tuli tietoon jo myöhään tiistai-iltana. Osastolla hoidettavilla potilailla ei ole todettu koronavirustartuntoja, eivätkä he ole altistuneet tartunnalle.

Varotoimena koronatesti tehdään kuitenkin kaikille potilaille ja koko henkilökunnalle. Testitulokset saadaan yleensä vuorokauden sisällä, todennäköisesti ne ovat valmistuneet viimeistään torstaina aamupäivällä.

– Kaikki testataan, johtava lääkäri Kati Liukko kertoo.

Näsin kuntoutuskeskuksen osastolla 3 hoidetaan akuutisti muun muassa sydän-, keuhko- ja infektiotauteihin sairastuneita sekä saattohoitopotilaita. Osastolla on 26 potilaspaikkaa.

– Hyvä asia on, että hygienia- ja suojavälineohjeita on noudatettu ja meidän käsityksen mukaan potilaat eivät todellakaan ole altistuneet.

Hyvä asia on, että hygienia- ja suojavälineohjeita on noudatettu.

Kati Liukko, johtava lääkäri

Tartunnalle on sen sijaan altistunut seitsemän osastolla työskentelevää henkilöä sekä jonkin verran myös muita henkilöitä.

– Muitakin altistuneita tietenkin tulee, kun ajatellaan esimerkiksi perheitä, Liukko tarkentaa.

– Yksityishenkilöillä on aina muitakin kontakteja kuin työkontakteja.

Osastolla työskentelevät altistuneet ja muut altistuneet on määrätty kotikaranteeniin.

Tartunnan saaneet henkilökunnan jäsenet on määrätty eristykseen ja he ovat kotihoidossa.

Vierailut osastolle on kielletty toistaiseksi. Potilaita ja heidän omaisiaan informoidaan tilanteesta.

Osaston tilat ja kosketuspinnat siivotaan ja desinfioidaan tehostetusti, ja osastolle on hankittu sijaishenkilökuntaa.

Myös porvoolaisessa päiväkoti Metsätähdessä Näsissä todettiin koronavirustartunta.

Tartunnalle altistuneita lapsia ja henkilökuntaa on yhteensä noin 25.

Tartunnan saanut on määrätty eristykseen ja hän on kotihoidossa.

Porvoon kaupunki kertoo tiedotteessaan, että altistuneille tai heidän huoltajilleen on ilmoitettu tilanteesta päiväkodin kautta.

"Jos yhteydenottoa ei ole tullut, ei kontaktia tartunnan saaneeseen ole ollut. Terveydenhuoltoviranomaiset ottavat yhteyttä henkilökohtaisesti altistuneisiin ja altistuneiden huoltajiin viimeistään torstaina 26. marraskuuta. Altistuneet määrätään kotikaranteeniin, ja he saavat karanteeniohjeet."

Altistuneiden perheenjäseniä ei määrätä karanteeniin, koska he eivät ole olleet tekemisissä tartunnan saaneen kanssa. Karanteeniin määrättyjen sisarukset voivat siksi mennä kouluun ja päiväkotiin.

Päiväkodin toiminta jatkuu normaalisti muilta osin. Varhaiskasvatuksen henkilökunta on alkanut käyttää kasvomaskia työssään mahdollisuuksien mukaan keskiviikosta lähtien.

Päiväkoti Metsätähti tarjoaa suomen- ja ruotsinkielistä varhaiskasvatusta, sekä esiopetusta ruotsinkielellä 1-6-vuotiaille lapsille.

Keskiviikkona todettiin lisäksi yksi koronavirustartunta Strömborgska skolanissa. Tartunnan saanut on määrätty eristykseen ja hän on kotihoidossa.

Tartunnalle altistui ruotsinkielisessä yhtenäiskoulussa 13 yläkoulun oppilasta, jotka on määrätty karanteeniin.

Koulun toiminta jatkuu muilta osin lukujärjestyksen mukaisesti. Sen tiloissa tehdään tehostettu siivous ja voimassa ovat jo aiemmin annetut turva- ja hygieniaohjeet. Yläkoulun oppilaiden käyttöön otettiin kasvomaskit keskiviikkona.

Sote-johtaja Ann-Sofie Silvennoinen muistuttaa, että jos pieniäkin koronatartunnan oireita ilmenee, kouluun tai töihin ei saa mennä, eikä osallistua urheiluharrastuksiin tai tapahtumiin.

Porvoossa on todettu tähän mennessä yhteensä 171 koronavirustartuntaa.

Fakta

Epäiletkö tartuntaa?

Katso: porvoo.fi/tietoa-koronaviruksesta-ja-sen-ehkaisysta

Sähköinen ajanvaraus koronatestiin: https://koronabotti.hus.fi/

Koronaoireisten neuvontanumerot ma–to klo 8–15.30, pe klo 8–14.30, puh. 040 547 7764 tai 040 481 0344.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut