Kotitalous tai yritys Porvoossa, ilmoittaudu mukaan kestävän arjen kokeiluun

Kiihdyttämöön saa ilmoittautua mukaan. Kuvituskuva. Outi Paappanen

Porvoon kaupunki osallistuu kolmatta kertaa kansainväliseen Kestävien elämäntapojen kiihdyttämö -hankkeeseen, kaupunki tiedottaa.

Mukaan etsitään nyt porvoolaisia kotitalouksia kokeilemaan, mitä yhden maapallon kokoinen elämä tarkoittaa käytännössä ja, millaisin arjen keinoin siihen voisi päästä. Kiihdyttämöön voivat hakea kaikenkokoiset kotitaloudet.

Kiihdyttämöön haetaan myös yrityksiä, jotka haluavat kehittää tai markkinoida kotitalouksien kestävään elämäntapaan liittyviä tuotteitaan ja palveluitaan. Kaupunki nostaa yritykset esiin omassa hankeviestinnässään viestintäkanavissaan.

Kiihdyttämö käynnistyy tammikuussa 2021. Ilmoittautuminen jatkuu 15. joulukuuta saakka.

Kestävien elämäntapojen kiihdyttämö alkaa hiili- ja materiaalijalanjälkien laskemisella kiihdyttämöön osallistuville kotitalouksille. Tulosten perusteella kotitaloudet laativat oman tiekarttansa kestävään elämäntapaan tammikuussa etäyhteyksien välityksellä pidettävässä tiekarttatyöpajassa.

– Tiekartta ulottuu nykyhetkestä vuoteen 2030. Tavoitteena on, että kotitaloudet löytävät keinovalikoimasta itselleen ja omaan elämäntilanteeseensa sopivia arjen tekoja, joiden avulla elämäntapojen ilmastovaikutus saataisiin kestävälle tasolle noin kymmenen vuoden aikana, toteaa kiihdyttämöä koordinoivan D-mat Oy:n toimitusjohtaja Michael Lettenmeier.

Kotitaloudet laativat tiekartan pääasiassa itseään varten. Joitakin arjen tekoja kuitenkin kokeillaan neljän viikon pituisella kokeilujaksolla. Lopuksi järjestettävässä tulevaisuustyöpajassa kotitaloudet saavat vielä tietää, mikä vaikutus kokeilujakson teoilla oli hiilijalanjälkeen, jos elämäntapa jatkuisi, Lettenmeier kertoo.

Kiihdyttämöön voivat ilmoittautua mukaan yritykset, joiden tuote tai palvelu tukee porvoolaisia kotitalouksia kestävässä arjessa ja, jotka haluavat olla kehittämässä siihen liittyviä palveluita.

Lettenmeierin mukaan kestävät elämäntavat tarkoittavat valtavaa liiketoimintapotentiaalia yrityksille.

– Kiihdyttämö tarjoaa yrityksille mahdollisuuden tuotekehitykselle ja -markkinoinnille suoraan tärkeän kohderyhmän kanssa, toteaa Lettenmeier.

Yritykset voivat osallistua tammikuussa järjestettävään tiekarttatyöpajaan, jossa ne voivat kertoa omista kestävän elämän palveluistaan tai tuotteistaan suoraan kotitalouksille ennen kokeilujakson alkamista.

– Neljän viikon kokeilujakson aikana yritykset voivat tarjota omia tuotteitaan ja palveluitaan kotitalouksien käyttöön helpottamaan kestävien valintojen tekemistä, Lettenmeier lisää.

Porvoon kaupungin tavoite on olla ilmastotyön edelläkävijä ja hiilineutraali kaupunki 2030 mennessä. Kestävän kehityksen asiantuntijan Sanna Päivärinnan mukaan kokemukset Kiihdyttämöstä ovat erittäin tärkeitä kestävän arjen kehittämisen tukena.

Kestävien elämäntapojen kiihdyttämö on käynnissä samanaikaisesti Iissä, Kauniaisissa ja Porvoossa. Tarkka aikataulu ja lisätietoa hankkeesta löytyy kiihdyttämön omilta verkkosivuilta. Hanketta koordinoi D-mat Oy.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut