
Vuoden 2021 kirjallisuuden Runeberg-palkintoehdokkaat on valittu. Kahdeksan ehdokkaan joukossa on peräti kaksi porvoolaista kirjailijaa – Selja Ahava romaanillaan Nainen joka rakasti hyönteisiä ja Maria Peura romaanillaan Kantajat.
Listalla on myös kaksi Finlandia-ehdokkaana ollutta teosta, Ann-Luise Bertellin romaani Heiman ja Tommi Kinnusen romaani Ei kertonut katuvansa.
Kirjailija Marja-Leena Tiaisen, kriitikko Merja Leppälahden ja pohjoismaisen kirjallisuuden väitöskirjatutkija Hanna Lahdenperän muodostama valitsijaraati valitsi kahdeksan palkintoehdokasta 246 teoksen joukosta.
Ehdokkaiden julkistamistilaisuutta ei koronavirusepidemiasta johtuvien rajoitusten vuoksi järjestetty Porvoon Runebergin kodilla, mutta järjestäjien, raadin ja kirjailijoiden puheenvuorot sisältävä virtuaalitilaisuus on katsottavissa alta.
Runeberg-palkinnon voittajan valitsee ehdokkaiden joukosta kolmihenkinen palkintoraati, johon kuuluvat kirjailija Sinikka Vuola, kriitikko Marissa Mehr ja FT, kirjallisuudentutkija Julia Tidigs.
Voittaja julkistetaan Runebergin päivänä 5. helmikuuta 2021.
Runeberg-palkinto on sanomalehti Uusimaan, Porvoon kaupungin, Suomen Kirjailijaliiton, Suomen arvostelijain liiton ja Finlands svenska författareföreningin kirjallisuuspalkinto.
Palkinto on perustettu vuonna 1986. Runeberg-palkinnon maksavat yhdessä sanomalehti Uusimaa ja Porvoon kaupunki. Palkintosumma on 20 000 euroa.