Vain yksi kerrallaan – Koronarajoitusten vuoksi kirjallisuuspalkintoehdokkaat tallensivat tervehdyksensä joko kotonaan tai Runebergin kotona

Runeberg-kirjallisuuspalkintoehdokkaista viisi kävi tiistaina Porvoossa nauhoittamassa osuutensa virtuaalijulkistustilaisuuteen. Arto Henriksson taltioi kirjailijoiden tervehdykset, kuvassa vuorossa Kristiina Wallin. Outi Paappanen
Samu Karvala

Samu Karvala

Porvoolaiseen joulukuuhun on yli 30 vuoden ajan kuulunut Runeberg-kirjallisuuspalkintoehdokkaiden vierailu Runebergin kodissa.

Viisi kirjailijaa pääsi tänäkin vuonna käymään kotimuseossa – mutta vain yksi kerrallaan. Virtuaalinen videotallenne Runeberg-tilaisuudesta, jota ei voitu järjestää on katsottavissa tästä.

Runeberg-ehdokkaiden virtuaalinen julkistustilaisuus

Video: Arto Henriksson

– Koronarajoitusten vuoksi emme voineet järjestää perinteistä tilaisuutta. Toisaalta nyt kuka tahansa voi tulla seuraamaan lähetystä. Runebergin koti on miljöönä hieno ja se tuo tilaisuudelle juuri oikeanlaisen tunnelman. Tänäkin vuonna suuri osa finalisteista halusi itse käydä paikanpäällä, Uusimaan päätoimittaja Marko Enberg iloitsi.

Uusimaan päätoimittaja Marko Enberg lausui virtuaalitilaisuuden alku- ja päätössanat. Outi Paappanen

Runeberg-palkinnon valitsijaraadin jäsen, helsinkiläinen pohjoismaisen kirjallisuuden väitöstutkija Hanna Lahdenperä edusti raatia virtuaalitilaisuudessa.

– Tämän vuoden ehdokkaat edustavat hienoa kirjavuotta sekä temaattisessa että kerronnallisessa moninaisuudessaan. Vaikka raadin luku-urakka onkin hurja, on aikamoinen etuoikeus päästä lukemaan näin laajasti, ja vielä pisteenä i:n päällä pohtimaan lukemaansa raatikollegojen kanssa, Lahdenperä kiitteli.

Hänen mielestään kahdeksan ehdokkaan valitseminen 246:sta on lähes absurdi tehtävä.

– Toisaalta nämä kahdeksan ehdokasta kuuluvat listalle.

Väitöskirjatutkija Hanna Lahdenperä edusti valitsijaraatia virtuaalitilaisuudessa. Outi Paappanen

Koskaan aiemmin ei Runeberg-palkintoehdokkaiden listalle ole päässyt kahta porvoolaista kirjailijaa. Nyt näin kävi, kun sekä Selja Ahavan Nainen joka rakasti hyönteisiä että Maria Peuran Kantajat ovat ehdokasteosten joukossa.

Lue lisää: Selja Ahavan haastattelu kirjan tiimoilta.

Lue lisää: Maria Peuran haastattelu kirjan tiimoilta.

Sekä Ahava että Peura ovat arvostettuja kirjailijoita, joiden aiempi teos on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana. Kummallekin Runeberg-ehdokkuus on ensimmäinen lajissaan.

Porvoolainen Selja Ahava on ehdolla teoksellaan Nainen joka rakasti hyönteisiä. Outi Paappanen

Peura luonnehti ehdokastervehdyksessään Runebergin kotia epätasa-arvoisen parisuhteen tyyssijaksi.

– Haluaisin nimetä kirjallisuuspalkinnon Fredrika ja Johan Runebergin palkinnoksi. Järjestys ei perustuisi sukupuoleen vaan aakkosiin, Peura provosoi.

Maria Peuran mielestä kirjallisuuspalkinnon voisi nimetä Fredrika ja Johan Runebergin palkinnoksi. Outi Paappanen

Ehdokasteoksista kaksi, Ann-Luise Bertellin Heiman ja Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa olivat tänä syksynä myös Finlandia-palkintoehdokkaina.

Suomenruotsalaiseksi Pohjantähdeksikin kehuttua Heimania suomennetaan parhaillaan. Se on vavahduttava sukutarina.

WSOY tiedotti viikolla, että Kinnusen kiitellystä romaanista aletaan tehdä sekä näytelmää että elokuvaa.

– Tällainen huomio tuntuu uskomattomalta. Kirjoitusvaihe oli hiljaista puuhaa, samanlaista äänetöntä kulkua kuin naisten kulku kirjassa. Sen tähden tämä häly tuntuu kuin samanlaiselta kuin maamyyrästä aurinko, Kinnunen kommentoi.

Kirjailija ei osannut odottaa menestystä.

– Teoksen tekeminen oli tahmeaa ja takkuista, ja vielä kuukautta ennen käsikirjoituksen luovuttamista kirjoitin sen käytännössä aivan toisenlaiseksi kuin mitä se oli ollut.

Tieto

Ehdokkaat

Selja Ahava: Nainen joka rakasti hyönteisiä (Gummerus)

Ann-Luise Bertell: Heiman (Förlaget)

Ulrika Hansson: Jaktlaget (Schildts & Söderströms)

Jari Järvelä: Klik (Tammi)

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa (WSOY)

Maria Peura: Kantajat (Otava)

Marisha Rasi-Koskinen: Rec (S&S)

Kristiina Wallin: Meduusameri (Tammi)

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut