Pornainen hyväksyi alijäämäisen budjetin – Suurin investointi Linnunlaulun päiväkodin laajennus

Pornaisten kunta investoi ensi vuonna vahvasti kasvuun. Arkisto / Tanja Kuisma

Pornaisten kunnan ensi vuoden talousarvio on reilut puoli miljoonaa euroa alijäämäinen. Kunta ei nosta veroprosenttejaan, vaikka tulorahoitus ei riitä ensi vuonna kattamaan investointeja ja poistoja.

– Tulevien vuosien aikana haasteena on löytää tasapaino kasvavien sote-menojen ja pienentyvän tulorahoituksen välillä, kunnan tiedotteessa todetaan.

Pornaisten kunta on saanut päättyvän vuoden aikana koronatukia valtionosuuksien muodossa noin 1,5 miljoonaa euroa. Ensi vuonna valtionosuuksien arvioidaan pienenevän yli 14 prosenttia.

Pornainen investoi ensi vuonna enemmän kuin vuosiin, yli 4,2 miljoonaa euroa. Merkittävin hanke on 1,7 miljoonaa haukkaava Linnunlaulun päiväkodin laajennus, joka käynnistyy keväällä.

Helsingintien kevyen liikenteen väylän rakennushankkeesta kunta maksaa ensi vuonna 500 000 euroa. Se parantaa liikkumisen mahdollisuuksia Kotojärvi golfista ja Kartanorinteen asuinalueelta kirkonkylän keskustaan saakka.

Tärkeä satsaus kunnan kasvuun on myös Pellavarinteen uusi asuinalue, jonne rakennetaan katualueet ja kunnallistekniikka.

Pornaisten avainlukuja 2021

Kunnallisveroprosentti pidetään ennallaan 20,5:ssä.

Asukasmäärä 5 065

Vuosikate noin 200 euroa per asukas ei riitä kattamaan poistoja.

Alijäämäksi ennustetaan 590 000 euroa, mutta taseessa on aiemmilta vuosilta kertynyttä ylijäämää.

Lainaa on 1 945 euroa asukasta kohden.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut