Ensimmäiset koronavirusrokotteet ovat saapuneet Suomeen – ensimmäinen rokote annettaneen Husissa huomenna

Ensimmäiset koronarokotteet tulivat Suomeen Tapaninpäivänä. Risto Aalto

Saara-Miira Kokkonen 

Ensimmäiset koronavirusrokotteet ovat saapuneet Suomeen, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) erityisasiantuntija Mia Kontio STT:lle. Ensimmäinen erä tuli Suomeen tänä aamuna.

Suomeen tuli erä Pfizerin ja Biontechin koronarokotetta, yhteensä 9 750 rokoteannosta. Kontion mukaan rokotteet toimitetaan 975 kappaleen pakkauksissa ja näitä saatiin Suomeen tänään kymmenen kappaletta.

Nyt toimitettu erä riittää 4 875 ihmisen rokottamiseen, sillä ensimmäisen rokotteen jälkeen pitää ottaa vielä kolmen viikon sisällä niin sanottu vahvistusrokote.

Rokotteita toimitetaan ympäri Suomen viidelle sairaanhoidon erityisvastuualueelle, ja rokotusten on määrä alkaa yliopistosairaaloissa tämän viikonlopun aikana. Yliopistosairaaloita on Helsingissä, Turussa, Tampereella, Kuopiossa ja Oulussa.

Osa tänään saapuneista rokotteista on jo lähetetty eteenpäin, Kontio kertoo.

– Tämän viikonlopun aikana näissä sairaaloissa rokotteita on, Kontio sanoo.

Tarkoituksena on, että ensimmäinen koronarokote annetaan sunnuntaina Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, kertoo Kontio.

Kontion mukaan toiveena on, että jatkossa rokote-eriä tulee Suomeen joka viikko. Ensi viikolla on tavoitteena saada suurempi eli joitakin kymmeniä tuhansia rokotteita ennen vuoden vaihtumista.

– Toiveissa on se, että eriä tulisi joka viikko, Kontio lisää.

Rokote sai myyntiluvan EU:ssa maanantaina

Yhdysvaltalaisen Pfizerin ja saksalainen Biontechin kehittämä rokote 16 vuotta täyttäneille sai EU:ssa myyntiluvan maanantaina. Suomen rokotusjärjestyksestä kerrottiin puolestaan tiistaina.

Ensimmäisenä rokote on tarkoitus antaa koronapotilaita hoitavalle terveydenhuollon henkilöstölle sekä ympärivuorokautisen hoivan työntekijöille ja asukkaille. Heidän jälkeensä vuorossa ovat riskiryhmäläiset eli 70 vuotta täyttäneet sekä perussairauksista kärsivät.

Heidän jälkeensä rokotusvuorossa on muu väestö, jonka osalta listausta täsmennetään myöhemmin.

THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek arvioi STT:lle keskiviikkona, että etusijalla olevat ryhmät saadaan rokotettua kesään mennessä, jos rokotteiden kehittäminen, hyväksyntä ja tuotanto pysyvät aikataulussa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut